Ikaalisten Nouseva-Voima oli Lakia-Jukolassa kolmas. (Kuva: Timo Mikkola/SSL)
Nouskin edustusryhmän toiseksi vanhimman urheilijan ja seuran pitkäaikaisen johtokunnan varajäsenen Juho-Veikko Hytösen haastattelu.
Tiivistettynä, miten joukkue valmistautuu Mikkeli-Jukolaan, kun tarkastellaan viimeisen vuoden aikaa ennen h-hetkeä?
Ensimmäinen 11,75 kuukautta kisataan ympäri Suomen ja maailman, harjoitellaan sopivan ahkerasti ja yritetään menestyä toukokuun alun Tiomila-viestissä Ruotsissa. Kisareissuilla ja viikonloppuleireillä puhutaan myös Mikkeli-Jukolasta ja sen erityispiirteistä. Varsinainen Jukola-leiri on ohjelmassa touko-kesäkuun taitteessa, jossa tyyppimaasto otetaan mahdollisimman hyvin haltuun.
Viimeinen 0,25 kuukautta eli kisaviikko odotetaan vesi kielellä viikonloppua. Kisapaikan lähellä sijaitsevaan majoitukseen saavutaan keskiviikosta alkaen pienissä porukoissa: työttömät ja opiskelijat ensimmäisenä, ammattiurheilijat sekä työssäkäyvät sinkut seuraavana, ja perheenisät usein vasta perjantaina. Arkipäivät huipentavat perjantain modeli eli mallisuunnistus, jossa haetaan viimeinen silaus tyyppimaastoon ja heitetään rentoa läppää muiden seurojen suunnistajien kanssa. Siitä mennään yleensä tekemään vielä kisakeskuskäynti, jossa tarkastetaan viimeinen rasti, loppuviitoitus ja tehdään heräteostoksia juuri avautuneissa kaupoissa. Joskus on autettu myös seuratelttojen pystyttämisessä, jos Pohjosen Jukka ei ole ehtinyt niitä vielä yksin saada pystyyn.
Oletteko jo hyödyntäneet Mikkeli-Jukolan harjoitustarjontaa ja minkä verran aiotte hyödyntää jatkossa?
Melko vähän vielä. Viime vuoden rankan maastopohjan kesäleirillä teimme vertailua Keski-Suomen, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maastotyypeistä. Testasimme tässä yhteydessä myös Mikkeli-Jukolan harjoitustarjontaa ja Mikkelin uimarantojen hyppytorneja harjoitusten välissä. Huomasimme, että maastotyyppi on pysynyt raskaana, ja että Mikko Sirén on meistä ylivoimaisesti taitavin uimahyppääjä. Loppukesästä olimme isolla porukalla mukana Esi-Jukolassa. Vuonna 2025 alkukesän Jukola-leirillä yritetään kiertää mahdollisimman monta karttaa ja pari harjoitusta jätetään kisaviikolle.
Mitä erityispiirteitä näette ensi kesän Mikkeli-Jukolassa?
Fyysinen erityispiirre on maastopohjan raskaus. Ylämäkiä pitää jaksaa juosta, ja niiden välissä olevilla soilla ja ryteiköissä pitää myös jaksaa nostaa jalkaa. Kevyempiä maastonosia ei taida juuri olla. Taidollisesti tuleva Jukola tarjoaa erityispiirteitä esimerkiksi näkyvyyden ja kulkukelpoisuuden kanssa. Välillä metsä on tiheää, jolloin suunnistajan pitää osata kulkea oikeassa suunnassa. Tällaisilla hetkillä punnitaan myös itseluottamuksen vahvuus, kun kartanluvusta ei ole mitään hyötyä, ja pitää vain uskaltaa juosta eteenpäin: Sivulla Max Peter Bejmer ja Miika Kirmula kaartavat vasemmalle, mutta oma kompassi näyttää suoraan. Onko tässä hajonta vai onko oma suunnassa kulku pettänyt? Oikealla joku kolme osuutta perässä olevan joukkueen ukko haahuilee sen näköisenä kuin olisi ehkä menossa rastille. Onko se minunkin rasti? Pitää uskaltaa pitää pää kylmänä ja jatkaa vain omaa työtä.
Fysiikka ja taito pitää osata yhdistää. Jukolan kaltaisessa tapahtumassa menestyäkseen jokaisen suunnistajan on juostava fyysisesti aika äärirajoilla, mutta samalla pitää suunnistus hallussa. Suunnistushan on helppoa, jos ei ole kiire: sen kun vaan menee rastille. Vauhdissa tulee kiire, ja kiireessä on mahdollisuus virheisiin. Tämä ei tietenkään ole tulevan Jukolan erityispiirre vaan se ratkaisua kaipaava haaste joka kerta maastosta riippumatta.
Minkä tekijöiden onnistumiseen erityisesti valmistautumisessa tähdätään?
Jukolassa pitää aina minimoida virheet, ja juuri maaston takia niiden tekemiseen on ehkä isompi mahdollisuus nyt Mikkelissä kuin vuosi sitten Kauhavalla. Lisäksi viesti täytyy pitää hyvin käynnissä alusta alkaen. Jos jää alussa, on takaa vaikea nousta. Tässä toki poikkeus vahvistaa säännön, kun Porvoossa olimme kahden osuuden jälkeen melkein sadas joukkue 23 minuuttia kärjestä, mutta onnistuimme keilailutermein viidellä paikkoheitoilla nousemaan sijalle 11.
Mitkä seikat ratkaisevat menestyksen Mikkeli-Jukolassa?
Tähän tekisi mieli vastata, että kova kunto, riittävä taito ja vakaa itseluottamus. Jos ihan totta puhutaan ja katsotaan edellisvuosien menestyjiä, niin ratkaisevin tekijä on, saadaanko kaikki potentiaaliset ykkösjoukkueen miehet ehjänä sekä terveenä lähtöviivalle ja vaihtopuomille. Meillä on tietenkin kovakuntoisia varamiehiä niin paljon, etteivät kaikki edes mahdu seuratelttaan sisälle, jos sataa. Mutta onhan se selvää, että sijoituksemme laskee, jos Teemu Oksanen ja Eetu Savolainen sattuisivat syystä tai toisesta seuraamaan Jukolaa kotisohvalta.
Miten olette harjoitelleet juuri Jukolan maastoja ja olosuhteita varten?
Jukolaa varten harjoitellaan yleensä suunnistamalla kaikenlaisissa maastoissa ja kilpailemalla monipuolisesti. Maastotyyppi otetaan lopullisesti haltuun vasta Jukola-leirillä vajaa kuukausi ennen h-hetkeä. Nouski on harjoitellut ja kisaillut paljonkin Mikkelin seudulla vuosien aikana, joten maastotyypin yleiset piirteet ovat tiedossa.
Miten suunnittelette jaksottavanne harjoittelun viimeisinä viikkoina ennen Jukolaa?
Harjoittelu kevenee kohti Jukolaa. Meillä on kaksi miestä, jotka haluavat edustaa Suomea Kuopion MM-kisoissa: Teemu Oksanen ja Eetu Savolainen. Tai voi olla useampiakin. Esimerkiksi minä. Mutta kaksi, joilla on hyvät mahdollisuudet siihen. Heillä on ohjelmassa tärkeitä näyttökilpailuja jo toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa, ja he virittelevät kuntonsa jo niihin kisoihin. Uskon, että tätä myöten kovimmat miehemme ovat hyvässä vireessä Mikkelissä.
Pelkästään Jukolaan tähtäävät miehet keventelevät kuka mitenkin. Yleensä harjoitusmäärät laskevat ja fokus on enemmän hyvän suunnistustuntuman ja itseluottamuksen löytämisessä. Juho Ylinen juoksi viime vuonna yhteensä lähes 11 000 kilometriä, mikä tekee keskimäärin noin 208 kilometriä viikossa. Jukola viikolla hän juoksi vain 190 kilometriä, eikä juossut yhtäkään yli 30 kilometrin lenkkiä. Hän tuli avausosuudelta vaihtoon neljäntenä. Harjoitusmäärien vähentäminen siis kannatti.
Millaisia erityisiä suunnistustaitoja Jukola vaatii verrattuna muihin kilpailuihin?
Ehkä suurin muista kisoista poikkeava tekijä on maastoon syntyvät urat, jotka ovat sekä siunaus että kirous. Isot urat vievät aina rastille, mutta välillä väärälle. Joskus oikealle hajonnalle, joskus väärälle hajonnalle, joskus edellisen osuuden rastille. Viheliäistä on se, kun usein ura vie melkein oikeaan suuntaan, muttei ihan. Ei siis tiedä tuleeko oma rasti vastaan sitä pitkin.
Suunnistajan kannattaa hyödyntää melkein oikeaan suuntaan vievää uraa mahdollisimman pitkään, mutta jossain vaiheessa pitäisi malttaa poistua uralta kohti omaa rastia. Se on välillä uskomattoman vaikeaa, ja vaatii itseluottamusta ja -tuntemusta. Keittiön pöydän ääressä tai GPS-seurantaa katsellen on helppoa todeta, missä kohtaa urheilijan pitää poistua uralta, mutta maastossa suoritustaan tekevälle se on vaikeampaa.
Dilemma on täysin samanlainen kuin hyvän ystävän kesähäissä, jossa on tarjolla maukasta ja terästettyä boolia: kyllähän häissä saa ottaa! Kuitenkin loppuiltaa ja etenkin seuraavaa aamua ajatellen jossain kulkee se raja, jonka jälkeen pitäisi siirtyä kokikseen tai veteen. Vierestä kaverin suoritusta seuratessa on helppo sanoa, missä raja menee tai onko se jo ylitetty. Vastaavasti suorituksen tekijän itsensä on vaikeampi arvioida omaa toimintaansa, sillä houkutus pysyä vauhdissa, eli boolissa tai Jukolan uralla, on suuri.
Kokemus on opettanut, että me Nouskissa osaamme sekä poiketa Jukolassa uralta, että juoda maltillisen määrän boolia häissä. Näitä molempia testataan itse asiassa joka kesä. Ja molemmissa on opittu aikanaan kantapään kautta!
Miten valmistaudutte henkisesti Jukolan kilpailupaineisiin?
Ottamalla rennosti. Meillä oli takavuosina yksi ulkomaalainen suunnistaja, joka kehui Nouskia siitä, että meillä ei ole liikaa palavereja. Hänen maamiehensä edusti toista suomalaista seuraa, ja siellä oli kuulemma liikaa palavereja. Silti pärjäsimme yleensä vähän paremmin. Liialliset kokoukset ennen suurviestejä voivat nostaa jännityksen liian korkealle. Meille riittää yksi jämäkkä Teams-kokous kesäkuussa. Siinä käsitellään maastotyyppi, rataspekulaatiot ja Linnainmaan Tero kertoo Jukola-viikonlopun sään. Lisäksi Jukolan lauantaiaamuna on lyhyt kokoontuminen, jossa ilmoitetaan varalampun sijainti seurateltan nurkassa ja kisakyydit majoituksesta kisapaikalle. Lopuksi Siirilän Sami kysyy, että onhan kaikilla varakompassi. Muuten vain vietämme mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ja rennosti.
Olemme suunnistaneet Jukolan viestin viimeiset 12 osuutta eli 14 tuntia (Porvoo-Jukolan kolmannesta osuudesta lähtien) aika lailla top3-vauhtia. Se tieto vie yllättävän paljon paineita pois, kun ymmärretään, ettei tarvitse yliyrittää, vaan tehdä samaa kuin ennenkin.
Jukolan viestin lauantai on tietenkin jännittävä päivä, mutta katsomme majapaikassa Venloja telkkarista. Nouskin miehillä on lukuisia aviovaimoja, avopuolisoja ja salarakkaita eri joukkueissa. Monet heistä suunnistavat Venlojen viestissä ihan kärkipaikoilla. Heidän suorituksiaan on jännittävä seurata. Samalla se vie pois turhia ajatuksia omasta suorituksesta. Televisiolähetys antaa myös osviittaa siihen, mikä meitä odottaa myöhemmin yöllä. Siinä kuluu lauantaipäivä mukavasti.
Miten treenit eroavat yksilöurheilijan ja viestijoukkueen jäsenen välillä?
Tässä lajissa joukkuekaverit eivät voi tehdä muuta yhteistyötä kuin antaa kartan vaihtopuomilla seuraavalle. Siksi kyse on pitkälti yksilöurheilusta. Toki Teemu ja Eetu varmasti haluavat huippukunnon vasta heinäkuun MM-kisoihin, kun muilla kunto viritetään nimenomaan Jukolaa varten.
Kuinka tärkeänä pidätte Jukolan viestin kokemuksen kartuttamista vuosittain?
Viktor Svensk (Stora Tuna) voitti Jukolan 18-vuotiaana Kangasalla 2019, Hannu Airila (Kalevan Rasti) 20-vuotiaana Anjalankoskella 2005 ja Nouskiakin pitkään edustanut Ari Anjala vuonna 1977 Ruokolahdella 19-vuotiaana edustaen tuolloin Tampereen Yritystä. Ei kokemus tai sen puute ole ainoa tai edes välttämättä suuri selittävä tekijä sille, miksi Jukolassa menestytään tai ei menestytä. Mutta virheistä voi aina oppia, ja onnistumisista saa lisää itseluottamusta. Molemmat tulevat kokemuksen kautta.
Jukolan viestin kokemuksia kannattaa kartuttaa eritoten siksi, että se on suunnistajan vuoden suurin juhla. Vuoden ajan yhdessä joukkueena harjoitteleminen, tapahtuman odotus, sinne matkustaminen, ystävien näkeminen, heidän kannustamisensa, oman suorituksen tekeminen, Jukola saunan lauteilla istuminen ja aamupuuron syöminen usvaisessa, viileässä, mutta valkenevassa aamussa tuhansien muiden suunnistajien kanssa ankkureiden menoa screeniltä seuraten on sanoin kuvaamaton kokemus. Kaikki nämä yhdistettynä vuorokauden yhtämittaiseen valvomiseen luovat Jukolasta joka vuosi täysin ainutlaatuisen haikean, mutta onnellisen tunteen tuovan muiston, jollaista ei voi muualta saada. Urheilulliset tavoitteet ovat tietenkin aina tärkeitä, mutta uskon silti Jukolan olevan kaikille suunnistajille pitkälti samoista syistä merkityksellinen. Ei väliä, kisaako numerolla 3 vai 1583.
Ja onhan kokemuksen kartuttaminen tärkeää myös kolmannesta syystä! Kuulimme juuri, että on meidän vuoromme järjestää Jukola vuonna 2030 Jämillä. Auttaa varmaan, jos on itsekin joskus osallistunut….
Kuinka paljon olette hyödyntäneet Jukolan aiempien vuosien karttoja tai reittianalyysia treeneissänne?
Jokainen käy varmasti omat ja kilpakumppaniensa suoritukset läpi GPS-seurannasta ja Liveloxista Jukolan jälkeen. Ajankohta osuu kuitenkin keskikesään, jolloin seuratoiminnasta on yleensä tauko. Siksi harvemmin käymme sen tarkemmin läpi Jukolan suorituksia yhdessä. Toki WhatsAppissa ruoditaan jonkin verran joukkueen suoritusta heti Jukolan jälkeen ja joskus sielläkin esitellään jotain rastivälejä. Tulevaa Jukolaa ajatellen tärkeintä on oppia tyyppimaastosta mahdollisimman paljon. Siinä edellisvuoden Jukolat harvoin mitään opettavat.
Millaisia treenejä olette tehneet mahdollisten virheiden minimoimiseksi?
Yritämme tehdä paljon virheitä Jukolaa edeltävissä vähemmän tärkeissä kisoissa ja treeneissä, jotta niitä ei sitten tarvitse Jukolassa tehdä. Tärkeä tapa valmistautua on Jukola-leiri, jossa yhden viikonlopun aikana juostaan monta kymmentä kilometriä tyyppimaastossa ja löydetään kymmeniä rasteja joko sujuvasti tai koukkujen kautta. Sen leirin jälkeen urheilijat ovat usein löytäneet itseluottamuksen.
Kuinka valitsette osuudet kullekin joukkueen jäsenelle?
Aika pitkälti katsomme edellisvuosien järjestystä, ja mietimme, miten se on toiminut. Miesten viimeisten viikkojen kunto ja suoritusvarmuus ratkaisevat lopullisen joukkueen ja järjestyksen.
Joukkue ja ehdokkaat osuuksille näyttävät suunnilleen tältä:
1. Juho Ylinen
2. Joku näistä: Joona Huila/Mikko Sirén/Konsta Vanhanen
3. Eetu Savolainen
4. Joku näistä: Mikko Sirén/Joona Huila/Konsta Vanhanen/Pyry Willman/Andrew Barnett/Miska Kuusikko/Mikko Poutanen/Iivari Willman/Vesa Taanila/Juho-Veikko Hytönen/Fryderyk Pryjma/Tero Linnainmaa/Eliel Kärkkäinen/Simo Syrjänen
5. Jompikumpi: Tuomas Kotro/Mikko Knuuttila
6. Jompikumpi: Mikko Knuuttila/Tuomas Kotro
7. Teemu Oksanen
Viimeisistä paikoista tulee kova kilpailu, mutta ns. varmojakaan osuuksia ei tietenkään lukita ennen kuin kisaviikolla.
Eetu olisi viime vuoden näyttöjen perusteella äärimmäisen kova ja itseoikeutettu ankkuri. Toisaalta jäimme voittajajoukkue Stora Tunalle yön pitkillä osuuksilla. Siksi Eetu kannattaa laittaa kolmososuudelle, sillä emme halua pudota voittokamppailusta liian aikaisin. Eetu on yösuunnistuksen suomenmestari ja mitalisti, joten hän taitaa tämän osuuden. Se tietenkin tarkoittaa ankkuriosuutta Teemulle. Suoritukset syksyn kisoissa osoittivat, että Teemukin kykenee kansainväliseen vauhtiin tiukoissa paikoissa.
Joku voi ihmetellä, miten saatamme julkisesti spekuloida juoksujärjestyksillä, mutta itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksei sitä voisi tehdä. Ei kai kukaan omaa juoksujärjestystään tee meidän järjestyksemme perusteella, vaikka viime vuonna olimmekin kolmansia? Ja olemmehan kavereita yli seurarajojen: Helsingin Suunnistajien Topi Syrjäläisen on henkisesti helpompi valmistautua kolmannelle osuudelle, kun hän tietää, että siellä on tarjolla kansainvälistä sinivalkoista, tai oikeastaan sinikeltaista kyytiä.