Ilomantsin venlat luottavaisina matkaan

Ilomantsin venlajoukkueen kakkos- ja nelososuuden viestinviejät Iida Haaranen ja Saija Lauronen olivat innokkaina kannustamassa ensimmäisen osuuden viestinviejää Kiia Koivusaloa matkaan. Joukkue oli saatu kohtuudella kasaan kauden kohokohtaan.

Odottavalla fiiliksellä tytöt olivat lähdössä ja totesivat, että varmasti kuuma tulee. Saija kertoi, että hän on toiminut myös suunnistuskoulun ohjaajana tänä vuonna, mikä onkin vaikuttanut olevan hyvää oppia myös omalle suunnistustaidoille. Iida puolestaan harmitteli, että talven pienien murheiden jälkeen hän on vielä joutunut keräämään peruskuntoa, mutta luottavaisin mielin molemmat odottelivat vuoroaan.

Mikkelin maastoista tytöt totesivat, että kovastihan meitä on näistä on peloteltu, joten varmaan kannattaa rauhassa mennä. Toisaalta, löytyyhän sitä Ilomantsistakin vaativia maastoja. Molemmille oli sattunut päinvastaisiin suuntiin lähtöjä ja kunnon eksymisiä omissa suunnistuksissaan, mutta nyt he tavoittelevat varmaa suoritusta.

Molemmat tytöt olivat sitä mieltä, että Jukola on hieno tapahtuma, jossa kaikkien kannattaa ainakin kerran käydä – siitä saattaa tulla vaikka uusi harrastus. Ympäri Suomen olevilla kuntorasteilla saa hyvää tuntumaa. Kuntorasteilla saa suunnistaa suurilta osin yksin, mutta Jukolassa on todellakin suuren urheilujuhlan tuntua.

Teksti: Tuomo Vuorenpää
Kuva: Mika Luukkonen