Naisilla on mahtava oikeus ottaa Jukolasta kaikki riemu irti ja juosta sekä Venlojen että Jukolan viesteissä. En ollut ennen vuotta 2018 tätä mahdollisuutta käyttänyt, mutta Hollolassa tarjoutuivat paikat ensin entisten hiihtosuunnistajien Tidligare Topplöpare -joukkueeseen Venloihin ja keskustan eduskuntaryhmän joukkueeseen Jukolaan.
Venlat oli juostu alle ja seuraava kaksi kertaa Venlojen pituinen veto 10 tunnin sisään jännitti. Eniten suunnistuksessa pelkään vaihdosta myöhästymistä ja halusin varmistua Hollolassakin, että Jukolan avauksesta vaihtoon tulija ei minua tarvinnut puomilla huudella. Olin siis ajoissa odottamassa karsinassa. Reilun kahden tunnin odotuksen jälkeen ymmärsin, että olin saapunut ravistelemaan lihaksia liiankin ajoissa. Ensimmäisen osuuden viestinviejällä oli ollut haastetta matkan teossa ja pääsin reilut kolme tuntia kärjen perässä sijalta 1751 matkaan.
Hollolan yö oli kuiva, mutta vain vähäsen hämärä aamuyön tunteina. Oman osuuteni joukkueita ei metsässä juuri enää ollut, mutta kolmososuuden miehet jolkottivat samoja polkuja kanssani, koukkasivat jonossa rastilleen ja minä jatkoin itsekseni supikossa omaan monttuuni. Yksin piti hämärässä löytää rastit, muuten oli matkalaisia mukavasti seurana.
Kuvamuistoihini on piirtynyt hetki pöllyävällä polulla, jossa oli pakko sammuttaa otsalamppu, jotta näki edes hiukan eteensä. Otsalampun valossa kaikki oli pölystä kirkkaan valkoista, ilman lamppua harmaan kaikkia eri sävyjä.
Aurinko nousi ja eräällä puolivälin jälkeisellä aukolla tajusin vetäneeni miesletkaa jo jonkin aikaa. Kukaan muu ei halunnut ottaa paikkaani, vaikka ehkä olisi halunnut, jos olisi tiennyt, että meillä ei ollut sama osuus suoritettavana. Joku vielä huusi, että näyttää sujuvan, anna mennä vaan. Kaarsin omalle rastilleni ja osa joukosta juoksi perääni. Kolmososuuden rasti se ei ollut, joten pojat pääsivät jatkamaan matkaa ihan omine nokkinensa.
Letkan veto oli ehdoton huippuhetki reissullani, koska iltapäiväinen Venla-veto ja muutamat kiemuraiset rastinotot muutenkin pitkällä Jukola-osuudella alkoivat loppumatkasta pahasti painaa jalkojani. Ehkei parasta mahdollista valmistautumista ollut myöskään kahden tunnin odottelu vaihtopuomilla ilman ruokaa ja juomaa.
Viimein taivalsin vaihtosuoraa naama mullassa silmät, korvat, suu ja nenä täynnä pölyä ja sain luovuttaa kartan seuraajalleni. Pitkä uuvuttava keikka, enkä todella ajatellut enää koskaan hullutella molempia viestejä samana viikonloppuna. Taisin Ylen Nina Vanhatalon haastattelussakin heti suorituksen jälkeen sanoa, että tämä sai olla ensimmäinen ja viimeinen kerta Jukolan viestiä, Venlat riittäkööt. Eihän parasta ystävää liikaa pidä kiusata.
Mutta vähän kuitenkin voi kiusata. Ensi kesänä Mikkelin Jukolassa aion juosta 29. Kerran Venlat ja neljännen kerran Jukolan. Jukola on vain kerran kesässä ja se on syytä nauttia koko laajuudessaan.
Hanna Kosonen
Suunnistusliiton liittohallituksen varapuheenjohtaja
Kansanedustaja (kesk), Savonlinna