Nimi ja tehtävä?
Olli-Markus ”Oma” Taivainen, Jukolan viestin ratamestari
Miksi olet mukana Mikkeli-Jukolassa?
Edustan suunnistajana järjestävää seuraa Navia, olen talkoillut seurassa ratamestaritöitä aiemminkin ja nykyään jopa ammatiksenikin oman yrityksen tapahtumissa.
Oletko aiemmin ollut vastuutehtävässä Jukolassa tai muussa suunnistuskilpailussa (missä ja milloin)?
Olen ratamestaroinut muutamia SM-kisoja, ja vuosittain joitain kansallisia. Kuluneena vuonna tein radat Esi-Jukolaan ja Lapland O Weekin kolmeen viimeiseen päivään, sen lisäksi järjestin Lapissa Tunturisuunnistuksen, Olostunturin keskimatkan ja Ensilumen Rastit.
Miten päädyit tähän tehtävään?
Tähän kunniatehtävään kysyttiin jo hakuvaiheessa eikä Jukolan viestin ratamestariksi kysyttäessä oikein sovi kieltäytyäkään
Mitä tehtäviä vastuullesi kuuluu?
Jukolan viestin ratasuunnittelu, mihin sisältyy aika paljon kaikkea muuta mm. loputtomasti excel-taulukoita ja eri toimijoiden kanssa yhteistyötä. Ensi sijassa vastuulleni siis kuuluu että tapahtuma K-pisteeltä viimeiselle rastille jää kilpailijoille ikimuistoisena suunnistuselämyksenä mieleen, kilpailu on tasapuolinen ja myös se, että sen seurattavuus yleisölle on mahdollista tehdä mielenkiintoiseksi.
Kuka on varahenkilösi ja ketkä ovat muut tärkeät sektorivastaavasi?
Teen paljon yhteistyötä Venlojen ratamestarin Tomppa Aholan kanssa. Sektoriamme johtaa Jouni Nykänen ja toimintaamme valvoo Ville Kauppi. Kaikkien organisaatiomme jäsenten kanssa yhteistyö on sujunut hyvin ja erityisesti Jouni on myös kokeneena Jukola-ratamestarina omalla työpanoksellaan antanut meille ratamestareille kaikki mahdollisuudet tehdä hienot radat!
Mikä motivoi tekemään Jukolaa?
Se, että tätä urakkaa ei varmasti kovin montaa kertaa saa tehdä.
Mikä on parasta tehtävässäsi?
Ratojen suunnittelu oli parasta ja koejuoksut hienossa, mutta vaativassa maastossa.
Mikä on haasteellisinta?
Haasteellisinta on jatkuva kompromissien teko, kun tapahtuman ratoihin vaikuttaa uskomattoman moni muukin asia kuin se, että miten huipuille saadaan mahdollisimman vaativat radat.
Millaisia talkoolaisia sinun vastuualueellasi tarvitaan?
Minun vastuualueellani ei ole muita talkoolaisia, mutta valiokunnassa tarvitaan suunnistustaitoisia talkoolaisia ja useimmilla mielellään tossu saisi nousta kovan vauhdin sijaan pitkään.
Miksi kannattaa tulla sinun vastuualueellesi talkootehtäviin?
Kartta- ja ratavaliokunnassa pääsee näkemään tapahtuman siellä, missä se ydin tapahtuu eli maastossa!
Mitä aiot tehdä Jukolan jälkeen?
Voisi vaikka yrittää voittaa Jukolan..
Mieleenpainuvin juttu, joka on jäänyt mieleen tässä vaiheessa?
Olin koejuoksemassa kärjen aikatauluja illan hämärtyessä Jukolan ehkä hienoimmalla alueella. Siinä yhtä kuusikkoista rinnettä alas loikottaessa oli pari marjastajaa mustikassa. Kello oli käynnissä niin ei auttanut jäädä sanalle. Saattoi siinä olla marjastajilla jälkeenpäin ihmettelemistä, kun shortseissa ja hihattomassa Navi-paidassa pitkätukka hujahtaa heidän välistään. Oli muutenkin uskomattoman upea ilta, tyyni järven pinta ja kevyttä usvaa. Juuri sitä millaisena aina tulevan Jukolan yön mielikuvissani näen, kun tahkoan Pallaksentien reunaa.
Faktalaatikko – Olli-Markus ”Oma” Taivainen
ikä: 35 |