Mikkeli-Jukolaan kaksi kuukautta – valmistelut aikataulussaan

Mikkeli-Jukola 2025 näkyy ja kuuluu Mikkelissä ja lähialueilla

Mikkeli-Jukola 2025 kisataan viikkoa ennen juhannusta Mikkelin Tikkalan maastoissa. Kaksi kuukautta ennen lähtölaukasta järjestelyt ovat hyvällä mallilla: kisakeskus alkaa olla paperilla valmiina, toteuttamissuunnitelmia viimeistellään ja itse kisan toteuttamistakin on jo harjoiteltu.

– Jukolan viestin järjestelyt Mikkelissä ovat edenneet erinomaisesti ja suunnitelman mukaan. Vauhti kiihtyy kevään ja tapahtuman lähestyessä ja paljon on vielä tehtävää. Hienointa on ollut saada tehdä töitä innokkaan ja aktiivisen kasvavan talkooväen kanssa. Nyt jo suuret kiitokset kaikille! Olemme järjestäjinä hyvin tyytyväisiä aikaisesta keväästä sekä kilpailukeskuksen ja maaston lumettomuudesta. Meillä on hyvät edellytykset rakentaa erittäin hienot kilpailut, kiittelee Mikkeli-Jukola 2025 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juho Siikilä.

Talkoolaisia on tällä hetkellä ilmoittautunut mukaan talkoorekisteriin noin 1040 henkilöä. – Tarve on kaikkiaan 1300-1500 talkoolaiselle, joten vielä ennättää hyvin mukaan talkoisiin joko ennen tapahtumaviikonloppua, tapahtumaviikonloppuna tai tapahtumaviikonlopun jälkeen, kannustaa pääsihteeri Sami Leinonen.

Leinonen toteaa tyytyväisenä, että erilaiset seurat ja järjestöt ovat aktiivisesti toteuttamassa eri tehtäviä Mikkeli-Jukolassa. Mukana on yksittäisten talkoolaisten lisäksi mm. metsästys- ja kalastusseuroja, maa- ja kotitalousseuroja kuten urheiluseurojakin.

Kisa-alueen rakentaminen alkaa heti vapun jälkeen ja se kiihtyy kisaviikolla. – Kisakeskusalue sijaitsee toimivalla yritysalueella, joten rakentamisen ja purkamisen aikataulutus on tavanomaista Jukolaa napakampi, kertoo Leinonen.

Mikkeli-Jukola kiinnostaa

Mikkeli-Jukolaan on ilmoittautunut 1349 Venla-joukkuetta ja 1591 Jukola-joukkuetta. Yhteensä joukkueita on tällä hetkellä 2940 joukkuetta, joissa kaikkiaan 16533 suunnistajaa.

– Kisoihin on kolme ilmoittautumisporrasta. Toinen on avoinna 9.5.2025 saakka, ja tavoitteena on saada yli 18000 suunnistajan joukko osallistumaan Mikkeli-Jukolaan. Mattimyöhäiset ehtivät mukaan vielä toukokuun loppuun saakka, muistuttaa Leinonen.

Viime vuosien huippujoukkueet niin kotimaasta kuin ulkomailta ovat osallistumassa. Mikkeli-Jukola tarjoaa monelle myös erinomaisen mahdollisuuden saada tuntumaa heinäkuussa 2025 Kuopiossa järjestettäviin suunnistuksen MM-kisoihin. Jukolan viestissä samoilla reiteillä suunnistavat niin ammattilaiset kuin kuntoilijatkin. – Kevät on hyvä aika aloittaa suunnistusharrastus. Meillä Mikkelissäkin Navin aikuisten suunnistuskoulu starttaa 28.4. ja lasten Hippo-suunnistuskoulu alkoi 7.4. Nämä ovatkin hyvä tapa aloittaa harrastus, verestää vanhoja oppeja tai hakea uusia. Suunnistamaan ovat kaikki tervetulleita ja laji sopii erityisen hyvin myös perheille. Kuntorastit pyörivät viikoittain maantaisin ja keskiviikkoisin. Lisäksi olemme rakentaneet Mikkeli-Jukola 2025 osalta laadukkaat harjoituspaketit, innostaa suunnistusseura Navin puheenjohtajanakin toimiva Siikilä.

Yhteistyössä paikallisuus huomioiden

Vaikka Jukolan viesti on viikonvaihteen tapahtuma, vaatii sen toteuttaminen vuosien työn. Mikkeli-Jukola 2025 valmistelut on aloitettu jo vuonna 2018. – Työ ei pääty kisaviikonloppuun, vaan olemme tulevien vuosien Jukoloiden järjestäjien tukena, kertoo Jukolan perinteestä Sami Leinonen.

Jukolan viesti tuo Mikkelin seudulle noin 40 000 kävijää. Majoituskapasiteettia tarvitaan. – Olemme avanneet Jukolan verkkosivuille myös yksityismajoittajille mahdollisuuden tarjota majoitusta Jukola-vieraille. Kannattaa käydä tsekkaamassa www.jukola.com Mikkeli-Jukola 2025 markkinointi- ja talousvastaavana toimiva Mika Ahola muistuttaa, ettei tämän kokoista tapahtumaa toteuteta ilman yhteistyökumppaneita. – Tämän hetken kumppanitilanne on hyvä, mutta vielä uusiakin mahtuu mukaan. Jukola tarjoaa mittavan näkyvyyden eri medioissa, esimerkiksi YLE:n suorat lähetykset saavuttavat miljoona suomalaista, Jukolan verkkosivuilla toteutuu vuosittain kolme miljoonaa vierailua ja somekanavilla on kymmeniä tuhansia seuraajia. Lukuisa joukko paikallisia ja maakunnallisia yrityksiä on mukana tarjoten Jukolalle sen tarvitsemia palveluja, kiittelee Ahola.

Arvostettu tapahtuma
Jukolasta puhutaan suunnistajien jouluna. Sitä odotetaan kuin lapset joulupukkia. – Jukola on suunnistajille se juttu. Seurat kisaavat siinä paremmuudesta, ja ne pyrkivät kokoamaan joka Jukolaan parhaan mahdollisen kaartin, kertoo Ahola lukuisten Jukoloiden kokemuksella.

Jukolan arvostuksesta kertoo myös se, että lähtöluetteloista löytyvät vuosi toisensa jälkeen maailman suunnistuksen kärkinimet. Mikkeli-Jukolassakin heitä nähdään.- Maailman arvostetuimman ja suurimman viestisuunnistustapahtuman menestys kiinnostaa ja innostaa. Mikkelin maastot ovat myös sopivan haastavat, kuvaa Ahola hänelle tuttuja maisemia.

Jukolan viestin arvon tunnustaa myös valtiovalta: Tasavallan presidentti Alexander Stubb toimii Mikkeli-Jukola 2025:n suojelijana.

Mervi Simoska
Mikkeli-Jukolan media ja viestintä


Kartoista ei ainakaan jää Mikkeli-Jukola 2025 kiinni. Karttoja on varattu riittävästi niin Venlojen kuin Jukolan viesteihin.