
Näin saavut Mikkeli-Jukolaan
Mikkeli-Jukola 2025 lähestyy. Kilpailuun saapuminen kannattaa suunnitella hyvissä ajoin. Kilpailukeskus sijaitsee Tikkalassa, Sora ja Betoni V. Suutarinen Oy:n alueella eikä sen läheisyydessä ole pysäköintimahdollisuuksia. Kaikille saapujille on kuitenkin järjestetty sujuvat kulkureitit ja bussikuljetukset eri pysäköintialueilta.
Mikkeliin voi saapua omalla autolla, junalla tai linja-autolla. Junaliikenteen aikataulut ja liput löytyvät VR:n sivuilta, ja Mikkeliin liikennöivät myös Matkahuollon ja OnniBussin vuorot. Matkakeskukselta on torille vain lyhyt 300 metrin kävelymatka. Torilta lähtevät bussikuljetukset kilpailukeskukseen. Mikkelin toriyhdistyksen toimijat ovat suunnittelemassa toimintaa torille, joten torilla on miellyttävä viettää hieman pidempikin aika.
Kilpailuviikonlopun aikana henkilöautot pysäköidään joko Mikkelin lentokentälle tai Otavan pysäköintialueelle. Lentokenttä on käytössä koko viikonlopun ajan, mutta Otavan pysäköintialueelle ohjataan liikenne vain lauantaina ja sunnuntaina. Saapuvat ajoneuvot ohjataan pysäköintiin opasteiden mukaisesti, järjestäjän asettamia opasteita on noudatettava. Matkailuautojen pääasiallinen pysäköintipaikka on Kalevankankaalla. Jukolan ilmoittautumisjärjestelmästä ensimmäisinä matkailuautojen ja -vaunujen pysäköintipaikat ostaneet ohjataan HK Foodsin tehdasalueen pysäköintialueelle. Matkailuauto- ja vaunupaikan ostaneille lähetetään ennakkoon pysäköintilappu, joka sisältää saapumisohjeet pysäköintialueelle.
Kilpailukeskukseen pääsee pysäköintialueilta maksuttomilla bussikuljetuksilla. Otavan pysäköintialueelta Kariniemen pysäkille matka kestää kymmenen minuuttia, ja lentokentältä, Kalevankankaalta sekä torilta HK:n pysäkille noin kaksikymmentä minuuttia. Bussit liikennöivät non-stop, mutta la-su yönä klo 02–07 on erikseen aikataulutettuja vuoroja. Tarkemmat tiedot julkaistaan myöhemmin.
Bussit saapuvat joko HK:n tai Kariniemen pysäkille, joista kilpailukeskukseen ja telttamajoitusalueille on kävelymatkaa noin 1,5–2 kilometriä. Jokaisen on hyvä muistaa oman pysäkkinsä nimi paluumatkaa varten. Polkupyörällä saapuminen on myös suositeltavaa ja vaivaton tapa liikkua tapahtumaan. Maksuton polkupyöräparkki sijaitsee kilpailukeskuksen läheisyydessä.
Tavaroiden kuljetukseen ei ole erillistä järjestäjän tarjoamaa palvelua, joten kilpailijoiden on varauduttava kantamaan kaikki tarvittavat varusteet itse. Painavien tavaroiden tuonnista etukäteen tiedotetaan myöhemmin.
Jotta kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti, on tärkeää varata riittävästi aikaa siirtymisiin ja saapua kilpailukeskukseen hyvissä ajoin.
Seuraa Mikkeli-Jukolan verkkosivuja, somekanavia ja Jukola sovellusta saadaksesi ajankohtaista tietoa tapahtumasta. Nähdään Mikkeli-Jukolassa!