
Kuvateksti: Eveliina ja Salla Nurmi tulivat Mikkeliin Kuopiosta. Vauva Elmo on 4,5 kuukautta vanha.
Neljän ja puolen kuukauden ikäinen Elmo Nurmi on ensimmäistä kertaa Jukolassa. Tai oikeastaan toista kertaa, sillä vuosi sitten hän osallistui viestitapahtumaan äitinsä Eveliina Nurmen masussa.
Lapsesta asti olen suunnistanut. On tämä kesän suunnistuskohokohta.
Salla Nurmi on tutustunut suunnistuksen maailmaan siitä lähtien, kun hän ja Eveliina tapasivat. Nyt perheen pieninkin on mukana.
Tälläkin kertaa kuopiolaiset Eveliina että Salla suunnistavat. Joukkueena on Rasti-Ketut Alavudelta Eveliinan vanhan kotipaikkakunnan mukaan. Myös lapselle kerrotaan suunnistuksen salat.
Kun hän oppii kävelemään, mennään iltarasteille, suunnittelee Eveliina Nurmi.
Salla Nurmi on itse aloittanut suunnistamisen ihan aakkosista.
Kun ekan kerran olin mukana Jukolassa, en osannut käyttää edes kompassia.
On ideaa juosta metsässä ja tykkään olla metsässä muutenkin ja sitten etsiä niitä rasteja. Kuntoa voisi kyllä aina parantaa, tunnustaa Salla.
Nurmet pitävät suunnistustapahtumaa hienona senkin takia, että Jukolassa suunnistetaan yhdessä. Suunnistaminen myös opettaa.
Täällä saa käyttää maalaisjärkeä, pohtii Salla.
Suunnistaminen opettaa malttia ja kärsivällisyyttä. Sitä tarvitaan lapsenkin kanssa, sanoo Eveliina ja hymyilee ruokailunsa päättäneelle pikkuiselle.
Jukolan viesti ei ole pelkästään urheilutapahtuma. Nurmet yöpyvät teltassa.
Kaikesta mukavinta on teltta-alueella yhdessä hengailu.
Teksti ja kuvat: Tiina Ojutkangas