
Ruotsalainen Stora Tuna OK voitti Jukolan viestin Lakia-Jukolassa 2024.
Kuinka joukkue on valmistautunut Mikkeli-Jukolaan kuluneen vuoden aikana?
Suurin osa joukkueen jäsenistä on kotona Borlängessa, jossa olemme harjoitelleet paljon yhdessä syksyn ja talven aikana. Viime syksynä, kun Ruotsin kilpailukalenterissa oli vapaa viikonloppu, kävimme Mikkelissä ja osallistuimme Viestiliigan finaaleihin.
Oletteko jo hyödyntäneet Mikkeli-Jukolan treenipakettia ja kuinka aiotte hyödyntää sitä jatkossa?
Muutamat juoksijamme ovat jo käyneet Mikkelissä, ja meillä on aina tapana tehdä valmistava harjoitus perjantaina ennen kisaviikonloppua.
Mitkä ominaisuudet ovat tärkeimpiä ensi kesä Mikkeli-Jukolassa?
Vahvat jalat, luulemme että maasto on fyysisesti vaativa.
Mitä aiotte joukkueessanne kehittää valmistautuessanne?
Kevään viestit ja viestiharjoitukset ovat tärkeitä Jukolaan ja Venloihin valmistautumisessa.
Kuinka olette harjoitelleet tulevan Jukolan viestin maastoa ja olosuhteita?
Olemme tottuneet monenlaisiin maastoihin Taalainmaalla ja maailmancupissa ja erityisesti maailmanmestaruuskisoissa tyypillisessä skandinaavisessa maastossa, joten uskomme, että meillä on joukkue, joka on valmis Mikkelin metsiin.
Kuinka jaksotatte harjoittelua viimeisinä viikkoina ennen Mikkeli-Jukolaa?
Ruotsissa toukokuussa on monta kilpailua, ensimmäisenä Tiomila. Kilpaileminen on parasta harjoitusta, mutta ei pidä unohtaa myöskään lepoa ja energian keräämistä ennen Jukolaa.
Millaisia erityisiä suunnistustaitoja Jukola vaatii verrattuna muihin suunnistuskilpailuihin?
Metsässä on paljon väkeä, joten on tärkeää pitää oma suunnistaminen kasassa, mutta myös omia aiempia kokemuksiaan voi hyödyntää.
Kuinka valmistaudutte henkisesti Jukolan kilpailupaineeseen?
Luotamme kokemuksiimme aiemmilta vuosilta ja olemme nöyriä viestikilpailun haasteiden edessä.
Kuinka yksittäisen kilpailijan valmistautuminen eroaa joukkuekisaan valmistautumisesta?
Kaikilla joukkueen jäsenillä on henkilökohtaiset ja joukkuekohtainen tavoite. Joukkueena harjoitteleminen ja kilpaileminen hyödyttää, mutta loppujen lopuksi on jokaisen omalla vastuulla harjoitella omalta osaltaan.
Kuinka tärkeänä pidätte vuosittaista osallistumista Jukolaan?
Otamme mukaan aiempien vuosien kokemuksen ja tiedämme, mitä kisassa vaaditaan. Samalla suhtaudumme nöyrästi jokaiseen Jukolaan, sillä jokainen kisa on uusi.
Kuinka paljon olette käyttäneet aiempien vuosien Jukola-reittejä tai reittianalyysejä harjoituksissa?
Me keräämme vanhoja karttoja kilpailualueelta ja lisäämme niihin omia reittejä ja osuuksia, kun yritämme hahmottaa maastoa ja mahdollisia osuuksia.
Millaisia harjoituksia olette tehneet riskien minimoimiseksi?
Kiinnitämme paljon huomiota lyhyempiin osuuksiin kevään aikana ja yritämme tehdä kilpailutyyppisiä harjoituksia ollaksemme valmistautuneita.
Kuinka valitsette kunkin osuuden suunnistajat?
Lähtökohta on kunkin suorituskyky ja kunto ennen kilpailua. Ne juoksijat, jotka ovat suoriutuneet hyvin ja todistaneet olevansa hyvässä kunnossa, ansaitsevat mahdollisuuden myös kilpailussa.