Talvisalon Sukuvian tukikohtaa rakentamassa Lakia-Jukolassa.
Talvisalon Sukuvian juuret ovat 70-luvulla. Suvun kotipaikka, savolaisen maalaistalon pihapiiri, keräsi sisaruksia, serkuksia ja pikkuserkkuja yhteen. Monet kesäillat kuluivat pihapiiriin viritetyn lentopalloverkon molemmin puolin. Isä hankki kaikille seura-asut, mustaoranssit Hankkijan teryleeniverkkarit, ja äidin leipomat leivät katosivat turnauksien jälkeen nälkäisiin suihin. Hiihtolomalla järjestetyt lasten hiihtokisat Suffeli-palkintoineen ja juhannukseen kuuluvat ”leikkimieliset” kroketti- ja petankkikisat kuuluivat myös oleellisesti seuratoimintaan.
Suunnistus tuli mukaan seuratoimintaan veljieni kautta heidän aloitettuansa harrastuksen. Merkittävä taitekohta oli kotinurkilla järjestetty Rautavaaran Mehtä-Jukola, joka lisäsi kaikkien kiinnostusta vähintään suunnistuksen seuraamiseen. Vuosien ajan haaveiltiin oman joukkueen saamisesta Jukolaan juhannusten vakiopuheenaiheena. Mutta lopulta suvun naiset päättivät pienen kuohuvan vahvistamana, että jos ei miehet, niin sitten naiset, vuonna 2011 meillä on Venla-joukkue. Suunnistusosaamista ei meillä ollut kenelläkään, mutta onneksi suvun piiristä löytyi sparraaja, joka sitoutui tukemaan tavoitteessa. Kokemusta oli kaikilla viimeksi koulun liikuntatunnilta, mutta aikuisten suunnistuskouluja oli keväälle tarjolla. Perjantaina, Salpa-Jukolan aattona kokoonnuimme yhteen ja siinä sitten muun keskustelun lomassa yksi meistä kysyi, että mitenkäs tämä kompassi toimikaan. Veljeni huokaisivat ensimmäisen kerran syvään. Toinen syvä huokaus tuli, kun jännityksessä kertailimme illalla karttamerkkejä ja sitten lopulta kovaan ääneen ihmettelimme, miten listamme eroavat niin paljon toisistaan. Toinen luki rastimääreitä ja toinen karttamerkkejä. Mutta me kaikki pääsimme metsästä pois ja saimme hyväksytyn suorituksen.
Nyt suvulla on takana yksitoista Venlaa. Muutamana vuotena suku on osallistunut myös Jukolan viestiin, ja välillä on tarvittu tueksi lainavahvistuksia. Välillä reissuilla on ollut pelkkiä kilpailijoita, välillä on lähdetty reteesti ”seurabussilla”, ja kannustusjoukkoja on saatu mukaan kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Vuonna 2024 suvun jäseniä osallistui Jukolassa kisaajana 17 suunnistajaa eri joukkueissa, ja kannustajia taisi olla mukana liki saman verran.
Muistan Jukolan, jossa upposin ylitettävään suohon siten, että olin kainaloitani myöten turvehauteessa ja rahkasammalta löytyi tyynyltä vielä viikon päästä. Lappeenrannassa hytistiin vuoroa odottaessa rankkasateessa, mutta suunnistusosuuden sateesta en muista mitään. Huippuhetkeni on ollut vaihtoaidalla Minna Kaupin vierellä. Hän menossa viimeiselle osuudelle, minä erittäin etuajassa odottamassa toiselle osuudelle pääsyä. Olemme vetäneet toisiamme ylös kalliolle ja laskeneet alas pyllymäkeä. Olemme olleet ylpeitä, kun olemme olleet se, joka tietää kartalla missä ollaan ja saanut kertoa sen myös muille. Olemme saaneet kannustuksia, kun olemme tulleet osuuden viimeisinä maaliin.
Suunnistus on harrastus, joka on yli kymmenen vuotta sitonut sukuamme yhteen. Ei ole väliä, onko rinnassa joukkuenumero kaksi-, kolme- vai nelinumeroinen, jaamme Jukola-jännityksen. Toki erityisesti Sukuvian joukkueissa WhatsApp alkaa laulaa ja kuhina kiihtyy, kun muutama viikko ennen Jukolaa suunnittelemme lähtöä. Epäilemme omaa kuntoa, toivomme saavamme lyhyen osuuden ja hermoilemme, pääsemmekö metsästä pois. Mikkeli jännittää erityisesti matkojen kasvaessa, kunnon taas ei. Meille kuitenkin tavoite on osallistuminen, hyväksytty suoritus bonus ja paras herkku pitkät hyvät löylyt telttasaunassa.
Katja Lintunen
Talvisalon Sukuvika, joukkueenjohtaja