Vastuullisuus

Kohti vastuullisempaa Jukolaa

Haluamme viestiä läpinäkyvästi vastuullisuutemme toimintaperiaatteista, tavoitteista ja toteutettavista toimenpiteistä julkaisemalla vastuullisuusohjelmastamme koostuvaa vastuullisuusraporttimme.

Päätavoitteenamme on omalta osaltamme edistää kestävää kehitystä ja kasvattaa suunnistuskansan yhteisöllisyyttä.

Työtämme ohjaavat avoimuus ja läpinäkyvyys, sidosryhmiemme vahva osallistaminen ja kestävän kehityksen huomioiminen jokaisella osa-alueella.

Vastuullisuusohjelma

Vastuullisuusohjelmassamme arvioidaan ja tunnistetaan tapahtuman olennaisimpia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisiin.
Toimintaperiaatteet ohjaavat tekemisiämme ja olemme asettaneet erilaisia tavoitteita toteuttaaksemme kestävää kehitystä ja vastuullisuutta.
Seuraamme tavoitteidemme edistymistä eri mittarein ja omalta osalta takaamme Jukolan viestin kestävän kehityksen edistymistä kaikilla sen eri osa-alueilla.

– Ympäristövastuun osa-alue

  • Ekokompassi-ympäristösertifikaatin vaatimukset antavat kestävän kehityksen edistämisen tavoitteet ja kannustaa uusiin innovaatioihin löytämään uudenlaisia ratkaisuja ja parantamaan olemassa olevia.

– Sosiaalinen vastuu

  • Jukolan tapahtumaa järjestetään urheiluseuran toimintaperiaattein. Tapahtumaan kaikkien osallistujien tulee voida kokea yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, turvallisuutta sekä hyvinvointia, unohtamatta reilua peliä ja yhteishenkeä .
    Vastuullisuusohjelmassa huomioimme eri osa-alueiden toimintoja suunniteltaessa nämä tekijät.

– Hallinnollinen vastuu

  • Läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaate näkyy hallintotavassa. Vastuullisuusraportissa julkaistut Eettiset ohjeet ohjaavat toimintaamme.

Vastuullisuusraportti

Vastuullisuusraportissa on luettavissa vastuullisuusohjelmamme toimintaperiaatteet, tavoitteet, mittarit sekä toiminnan tunnusluvut. Koko vastuullisuusohjelman kirjaaminen raporttiin edistyy kevään aikana.
Pääset seuraamaan vastuullisuustyötämme reaaliaikaisesti TÄÄLTÄ

Vastuullisuuden yhteistyö

Vastuullisuuden eri toiminnoissa on keskeistä vuoropuhelu eri sidosryhmien kanssa. Kestävän kehityksen ja vastuullisten ratkaisuiden löytäminen toteutetaan yhdessä kumppaneittemme kanssa. Edellytämme kumppaneiltamme sitoutumista eettisiin periaatteisiimme.

Kutsumme mukaan vastuullisuustyöhön niin sidosryhmämme, oman organisaatiomme kuin tapahtumaan osallistujat!
TÄMÄN LINKIN tai alla olevan QR-koodin kautta voit jättää kehitysehdotuksia ja ideoita tai palautetta vastuullisuustyöstämme. Voit osallistua vastuullisuustyöhömme joko anonyymisti tai jättämällä yhteystiedot.

Vinkkejä kisavieraalle:

  • Hyödynnäthän loistavat julkisen liikenteen yhteydet. Kauhavan juna-asema sijaitsee vain 4km päässä kisakeskuksesta.
  • Muistathan laittaa jätteet ja roskat oikeisiin roska-astioihin – Niin maastossa kuin kisakeskuksessa.
  • Lataa Jukola Applikaatio Google Play -kaupasta tai App Storesta. Löydät sieltä kaiken tarvittavan infon ja voit välttää tulostamista.

Tutustu kisajärjestäjän vastuullisuussitoumukseen tarkemmin TÄSTÄ.

Vaaratilanteet:

Oheisen linkin kautta voit kirjata turvallisuuteen liittyvät havaintosi tai vaaratilanteet. Se käsitellään Jukolan turvallisuustyöryhmässä myös tulevia tapahtumia varten. Kiitos panoksestasi turvallisuuteen!

Vaaratilanne-ilmoitukseen tästä

Uutiset vastuullisuudesta

Lakia-Jukolan vastuullisuustyössä apuna ShowYourSustainability™-palvelu (19.1.2024)