Kaikki uutiset

14.4.2024
Juoksukameramies näkee kisan aitiopaikalta

Jukolan televisiointi on iso projekti, johon vaaditaan laaja joukko ammattilaisia, mutta myös monia vapaaehtoisia. Yksi heistä on Lakia-Jukolan juoksukameramieheksi lupautunut…

13.4.2024
Lentokenttä toimi erinomaisesti suurtapahtumassa

Suviseurojen asuntovaunut levittäytyivät Kauhavan lentokentälle viime kesänä. Jukolan kisakeskus tulee sijaitsemaan kuvan etualueella. Kuva: Kuvapalvelu, Suviseurat. Kauhavan lentökenttä toimii suurtapahtumien pitopaikkana…

11.4.2024
YLE:n ja tv-tuotannon väki tutustuivat kilpailukeskukseen

Kuvassa vasemmalta Tapani Lerkki (Yle), Markus Turja (Lakia-Jukola), Janne Nieminen (Yle), Tommi Slotte (Yle), Ilpo Pajula (Lakia), Aleksi Myllylä (Grassmark),…

25.3.2024
Historian havinaa: Miten kävi Virkiä-Jukolassa 2007?

Järjestyksessään 75. Jukolan viesti kisataan viidettä kertaa Etelä-Pohjanmaalla, mutta ensimmäistä kertaa Kauhavalla. Kuitenkin järjestävillä seuroilla, eli Lapuan Virkiällä ja Kauhavan…

24.3.2024
Onko Jukolan voittaja tänä vuonna Eksyneet Etanat, Suunnattomat Suksijat vai SK Ohijuoksu?

Lakia-Jukolan voittajajoukkueista tullaan tänä vuonnakin lyömään vetoa ja spekulaatiot käyvät kuumina. Olisiko tänä vuonna jo suomalaisten vuoro voittaa kotitanhuvilla? Lakia-Jukolaan…

13.3.2024
Löydä oma polkusi – Vaasan yliopisto tarjoaa monia väyliä opintoihin

Vaasan yliopisto on yksi Lakia-Jukolan yhteistyökumppaneista. Merenrantakampuksella sijaitseva yliopisto keskittyy kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan. Opiskelijoita yliopistossa on yli 5000….

6.3.2024
Miltä tuntuu tulla Jukolan viestin avausosuudelta kärjessä vaihtoon?

Bredaryds SOK:n Emil Auselius oli viime vuonna Porvoo-Borgå Jukolassa avausosuuden nopein. Kuva: Jarmo Koskela   Kun liki 2000 suunnistajaa odottaa…

1.3.2024
Rajupaja luo Lakia-Jukolaan tunnelman!

Tapahtuma-alan yritys Rajupaja ja Lakia-Jukola 2024 ovat solmineet yhteistyön. Rajupaja toimittaa tapahtumaan äänentoiston ja 2 kpl jättiscreenejä, joten voidaan perustellusti…

29.2.2024
Jukolan viestin karttapainatus sujunut suunnitelmien mukaisesti

Ratamestari Roope Näsi (oik.) ja Granon Pasi Osala suorittavat laadunvarmistusta. ”Hyvältä näyttää”, kuului viesti karttapinon ääreltä.   Jukolan viestin onnistumisen…

11.2.2024
Lataa Jukola-appi puhelimeesi

Aiempien Jukolan viestien tapaan myös Lakia-Jukolalla on oma sovellus, joka löytyy mobiilisovelluskaupasta nimellä Jukola. Lataus ei vie kauaa aikaa, joten…

8.2.2024
Kansanedustajia tutustui Lakia-Jukolan järjestelyiden etenemiseen

Vaasan vaalipiirin kansanedustajat Antti Kurvinen (kesk.), Paula Risikko (kok.), Janne Jukkola (kok.), Kim Berg (sd.) ja Anne Rintamäki (ps.) kävivät…

6.2.2024
Lakia-Jukola lähellä osallistujaennätystä

Ensimmäinen Lakia-Jukolan ilmoittautumisporras päättyi helmikuun alussa. Ilmoittautuneiden osallistujien määrä kipusi tässä vaiheessa 15 371 suunnistajaan. Määrä on vain 1350 osallistujan päässä…

30.1.2024
Huiput menevät aina kovaa, mutta mikä on Lakia-Jukolan ratamestarin ihanneaika kuntosuunnistajalle?

Lakia-Jukolan ratamestari Roope Näsi kirjoitti itselleen ylös jo pari kolme vuotta sitten, millaiset radat hän haluaa maailman suurimpaan suunnistusviestiin tehdä. …

29.1.2024
Lakia-Jukolan 1. ilmoittautumisporras päättyy 2. helmikuuta klo 23.59

Ensimmäinen ja halvin ilmoittautumisporras päättyy tämän viikon perjantaina 2. helmikuuta. Ethän jätä ilmoittautumista viime tippaan. Jos ilmoittautumisessa ilmenee ongelmia esimerkiksi…

25.1.2024
Petra Olli lähtee Jukolan viestiin rennoin mielin

Maailman suurin viestisuunnistuskilpailu Jukolan viesti järjestetään jo 75. kertaa 15.-16.6.2024 Kauhavalla. Painija Petra Ollille osallistuminen kisaan on tapa haastaa itseä…

19.1.2024
Lakia-Jukolan vastuullisuustyössä apuna ShowYourSustainability™-palvelu

Jukolan viesti kerää vuosittain paikalle yli 40 000 ihmistä tapahtumaviikonloppuna kilpailukeskukseen, siten on selvää, että Lakia-Jukolan kokoisessa massatapahtuman vastuullisuuden toimilla…

14.1.2024
Työpöydällä kilpailukartan ja ratojen painoasu

Rastipukit ovat talvehtineet maastossa hyvin, odottaen kevättä ja leimasimia suunnistajineen.   Lakia-Jukolan kilpailumaasto uinuu parhaillaan komean lumipeitteen alla, mutta kulissien…

10.1.2024
Junaliput Lakia-Jukolaan ovat nyt myynnissä!

Kaukoliikenteen päiväjunat Lakia-Jukolan viikonlopulle 14.-16.6. ovat nyt myynnissä VR:n verkkokaupassa. Junalla saapuminen Jukolaan on tänä vuonna poikkeuksellisen helppoa. Junavuoroja on…

22.12.2023
Hyvää joulua / God jul / Merry christmas !
8.12.2023
Jo 3000 suunnistajaa ilmoittautunut Lakia-Jukolaan – Uhkolan Akilles ehti ensimmäisenä

Lakia-Jukolan ilmoittautuminen on ollut auki viikon verran ja jo yli 3000 suunnistajaa on ilmoittautunut haastamaan itsensä ensi kesänä Kauhavan maastoissa….

20.11.2023
Jukolan viestin johtoryhmä vieraili kilpailukeskuksessa

Jukolan viestin johtoryhmä vieraili perjantaina 27.10. Lakia-Jukolan kilpailukeskuksessa Kauhavalla. Kilpailukeskus sijaitsee LSK Business Parkin lentokentän alueella.  Juhani Sihvosen mukaan kilpailukeskus…

7.11.2023
Valvoja hyväksyi Lakia-Jukolan radat

Lakia-Jukolan ratavalvojana toimii kangasalalainen Jarkko Liuha. Keski-Suomessa Vaajakosken Vähäperällä suunnistusoppinsa saanut Liuha on varsinainen Jukola-konkari. Jo vuonna 1997 Jyväs-Jukolan aikoihin…

2.11.2023
Tieto siirtyi Porvoolta Kauhavalle

Jukolan viestin tiedonsiirtokokous järjestettiin 28.10. Kauhavalla. Kokouksen tärkeimpänä agendana oli perinteisesti kuulla edellisen Jukolan viestin järjestäjän kokemuksia ja keskustella seuraavaksi…

14.10.2023
Kilpailukutsu Lakia-Jukolaan on julkaistu

Lakia-Jukolan järjestelyt etenevät vauhdilla. Viime aikojen järjestelyihin ovat kuuluneet mm. kilpailukeskuksen raivaamista, järjestelytoimikunnan kokouksia, edustusta 25manna-viestissä, vähän lisää palavereita, suojelijan…

12.10.2023
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki Lakia-Jukolan suojelijaksi

Kuvassa vas. Mika Ilomäki, Vesa Rantala, Jukka-Pekka Sorvisto, Piispa Matti Salomäki, Ilpo Pajula, Juhani Sihvonen, Lasse Torpo ja Sami Latomäki….

11.10.2023
Minun Jukola-tarinani

Lakia-Jukolaan on aikaa reilu 8 kuukautta. Kyseessä on järjestyksessään 75. Jukolan ja 46. Venlojen viesti. Jokaiselle Jukolan kävijälle on varmasti…

21.9.2023
POP Pankki Pohjanmaa ja Jylhän Sähköosuuskunta Lakia-Jukolan osuusisänniksi

Kauhavalla järjestettävän Lakia-Jukolan osuusisäntien joukkoon liittyi kaksi paikallista toimijaa: Jylhän Sähköosuuskunta sekä POP Pankki Pohjanmaa. Jylhän Sähköosuuskunta on paikallinen, vastuullinen…

20.9.2023
Lakia-Jukola panostaa vastuullisuuteen ja edellyttää sitä myös yrityskumppaneilta

Jukolan viestin kokoisen massatapahtuman yksi keskeisistä arvoista on vastuullisuus. Tapahtuman järjestely vaatii yrityksiä kumppaneiksi, joten on luonnollista, että vastuullisuus näkyy…

1.11.2022
Wärtsilä mukaan Lakia-Jukolan yhteistyökumppaniksi

Lakia-Jukolan järjestelysopimus allekirjoitettiin tiistaina 1.11.2022 LSK Business Parkin tiloissa Kauhavalla. Tilaisuudessa julkistettiin samalla Lakia-Jukolan yhteistyökumppaniksi Wärtsilä Finland Oy. Wärtsilä on…

1.11.2022
Nimet paperiin – Lakia-Jukolan järjestelysopimus allekirjoitettiin Kauhavalla

Maailman suurin viestisuunnistustapahtuma Jukolan viesti tulee Kauhavalle 15-16.6.2024! Lakia-Jukolan järjestelysopimus allekirjoitettiin tiistaina 1.11.2022 LSK Business Parkin tiloissa Kauhavalla.   Järjestelysopimuksen…