Kuva Paula Lehtomäki
Savu tupruaa taivasta kohti ohjaten suunnistajia kohti legendaarista Jukolan saunaa. Saunassa on hyvä vetreyttää lihaksia oman suorituksen jälkeen. Saunassa myös Jukolan yhteisöllinen tunnelma näkyy mitä parhaimmin, kun saunojat jakavat kokemuksia ja lämmittelevät kylki kyljessä.
Lakia-Jukolassa sauna tarjotaan läpi yön niin miehille kuin naisille. Lämmitettävänä on 14 kiuasta, joihin on varattu puita ainakin 25 kuutiota.
Oman osuutensa jälkeen saunan lauteille päätyivät myös Alahärmän Kisassa suunnistavat Timo Tuominen ja Lasse Ruotsala. Sauna kuuluu perinteisesti heidän Jukola-ohjelmaansa.
-Saunassa on mukava lämmitellä kylmän metsän jälkeen. Siellä myös pääsee kertaamaan oman osuuden tapahtumat ja kuka pummasi mitä rastia, miehet kertovat.
Tärkeä tehtävä saunan lämmittämisessä on vapaaehtoisilla, jollaisia lähialueella asustelevat Tuominen ja Ruotsalakin ovat.
-Kyllähän se on velvollisuus osallistua kisojen järjestämiseen omalla kökkävuorolla, kun paikkakuntalaisia ollaan, miehet kertovat.
Miesten tärkeä tehtävä on huolehtia, että kiukaissa riittää puita. Puita lisäillään noin 20 minuutin välein, joten hommaa riittää. Onneksi saunan takaovissa olevat parkkimittarit pitävät talkoolaiset ajan tasalla siitä, että löytyä riittää läpi yön kaikille.