Kuva: Raino Lampinen, Helsinki O-Games
Jukolan televisiointi on iso projekti, johon vaaditaan laaja joukko ammattilaisia, mutta myös monia vapaaehtoisia. Yksi heistä on Lakia-Jukolan juoksukameramieheksi lupautunut nuori huippusuunnistaja, Sampo Sankelo.
Juoksukameramiehen rooli ei ole yksi helpoimmasta vapaaehtoistehtävistä Jukolassa. Juoksijoilta vaaditaan kovaa kuntoa ja taitoa edetä vauhdilla maastossa, sillä kärjen perässä on pysyttävä. Vaikka juoksupätkät eivät ole yleensä pitkiä, juoksukilometrejä kertyy kisan aikana runsaasti.
Tänä vuonna juoksukameramiehen hommiin on värvätty mm. Lapuan Virkiän edustussuunnistajia. Yksi heistä on 20-vuotias Sampo Sankelo.
– Viime vuonna 25-Mannasta palatessa Jukolan pääsihteeri kysyi, että lähtisitkö Jukolaan juoksukameramieheksi. Hetken asiaa pohdittuani vastasin tarjoukseen myöntävästi, ensimmäistä vuotta pääsarjassa juokseva Sankelo kertoo miten tehtävään päätyi.
Sankelo on varmasti oiva valinta hommaan, sillä Kortesjärveltä kotoisin olevalla nuorukaisella vauhtia todistetusti piisaa. Viime vuoden Porvoo-Jukolassa Sankelo toi ykkösosuudelta Lapuan Virkiän vaihtoon aivan kärjen tuntumassa. Vauhtiaan Sankelo on päässyt testaamaan myös Suomi-paidassa nuorten MM-areenoilla, joista mukaan on lähtenyt MM-pronssi.
Vielä ei ole varmaa, minkälainen kisaurakka Sankeloa odottaa ensi kesänä Kauhavalla. Mies lähtee kuitenkin mieli avoimena uudessa roolissa kohti kesän suurtapahtumaa.
– Kilpaurheilijana haluaisin toki olla itse viivalla juoksemassa koti-Jukolassa, mutta onhan se mielenkiintoista päästä seuraamaan kisaa toiselta puolelta. Kukaan ei varmasti pääse näkemään kärjen kamppailua lähempää kuin juoksukameramies. Mielessä on vielä paljon kysymyksiä omasta roolista, mutta sen tiedän, että varmasti hiki tulee ja kilometrejä kertyy.
Kokenut suunnistaja on itsekin päässyt näkemään maastossa kameramiehiä ja tietää, mitä tällainen yllättävä kohtaaminen voi urheilijalle aiheuttaa. Toisaalta se, että kameramies juoksee perässä, on varmasti urheilijalle positiivinen viesti siitä, että kisa on sujunut hyvin.
– Väkisinkin kärkikamppailuissa vastaan tulee kameramiehiä. Kyllä siinä itselläkin on välillä pää pyörähtänyt ajatuksesta, saiko joku nyt kiinni. Kun sitten näkee, että se on vain kameramies, kannattaa keskittyä tekemään vain sitä omaa duunia, Sankelo vinkkaa kokemuksesta.
Sankelolla itselläänkin on kovat tavoitteet tälle kaudelle, maailmancup-paikka aikuisten maajoukkueeseen. Alkukevään harjoittelu on sujunut hyvin ja viime kaudella syntyneet murtumat on saatu paranneltua. Sankelo lähteekin innolla ja mielenkiinnolla ensimmäistä pääsarjavuotta kohti.
Tuleva Jukolakin tarjoaa tällä kertaa uusia elämyksiä. Oman perustreenaamisen lisäksi mitään erityisvalmisteluja Sankelo ei kisaa varten ole ajatellut tehdä.
– Kameran kanssa rimpuilessa muiden perässä tulee varmasti hyvä treeni itsekin tehtyä. Luotan kuitenkin omaan pohjakuntoon, joka tässä on vuosien varrella luotu, mies pohdiskelee valmistautumistaan Jukolan viikonloppuun.
Sankelo tietää, että Lakia-Jukolasta on jälleen kerran tulossa hieno ja ikimuistoinen tapahtuma, joka kaikkien kannattaa tulla kokemaan. Kannustan kaikkia mukaan juoksemaan Lakia-Jukolaan. Toivottavasti nähdään maastossa, mies sanoo pilke silmäkulmassa.
YLE näyttää sekä Venlojen että Jukolan viestin suorina lähetyksinä televisiossa ja YLE Areenassa.