Kansanedustajia tutustui Lakia-Jukolan järjestelyiden etenemiseen

Vaasan vaalipiirin kansanedustajat Antti Kurvinen (kesk.), Paula Risikko (kok.), Janne Jukkola (kok.), Kim Berg (sd.) ja Anne Rintamäki (ps.) kävivät viime viikolla Kauhavalla tutustumassa, miten Lakia-Jukolan järjestelyt etenevät.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Jukka-Pekka Sorviston kertoi järjestelyiden edenneen aikataulussa. Eri valiokunnat ova kokoustaneet ja valmistelleet omia toimintojaan säännöllisesti. Myöskin radat ja rastipisteet on hyväksytty ja kilpailukartat painetaan helmikuun aikana. Kilpailukeskus rakentuu LSK Business Parkin omistaman Kauhavan lentokentän alueelle, josta onkin muodostumassa varsinainen tapahtumakeskus, sillä viime kesänä alueella järjestettiin suviseurat. Kilpailumaastot sijoittuvat lentokentän pohjoispuolelle Mäenpään-Ahvenvuoren alueelle. Ensimmäinen ilmoittautumisporras sulkeutui helmikuun alussa. Ensimmäisellä ilmoittautumisportaalla kisaan ilmoittautui liki 15 400 suunnistajaa.

Kauhavan kaupunginjohtaja Vesa Rantala kertoi, että Kauhavan kaupunki on mukana tukemassa tapahtumaa, jonka aluetaloudelliset vaikutukset ovat noin 8 miljoonaa euroa. Pääsihteeri Pauli Mäkelä kertoi tapahtuman olevan suuri ponnistus järjestäville seuroille ja tarvittavien talkoolaisten määrä onkin iso, noin 1500 henkeä. Lakia-Jukolan järjestäjät korostivatkin kansanedustajille vapaaehtoisuuden ja talkootoiminnan merkitystä tapahtumien järjestämisessä Suomessa. Tapahtumat luovat valtavasti positiivisia vaikutuksia ja järjestäjät korostivatkin erityisesti vaikutuksia ihmisiin: talkoilu luo osallisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja voi estää yksinäisyyttä ja syrjäytyneisyyttä. Edustajat olivat yhtä mieltä kolmannen sektorin tärkeydestä yhteiskunnassa.
Lakia-Jukolaan on tällä hetkellä ilmoittautunut jo yli 550 talkoolaista, mikä on kisajärjestäjien mukaan kohtalainen määrä ajankohtaan nähden, mutta vielä varsin kaukana tavoitteesta. Pauli Mäkelän mukaan erityisen tärkeää on aktivoida niitä ihmisiä mukaan, jotka jättäytyivät korona-ajan aikana pois talkoista. Toimivalla kolmannella sektorilla on Suomen yhteiskunnassa ratkaiseva rooli ja on ensiarvoisen tärkeää, että kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä parannetaan ja tuetaan kaikin mahdollisin keinoin.

Lukuja:

Rasteja maastossa: 180
Puolijoukkuetelttoja: 300
Telttapaikkoja 1500
Karttoja n. 50 000
Suihkuvettä n. 350m3
Saunanlauteiden pituus 100m
Arviolta noin 100 000 talkootyötuntia