Tämän vuoden Jukolan viestin kilpailukeskus sijaitsee LSK Business Parkin omistamalla Kauhavan lentokentällä. Paikalla on erityinen historia, sillä Kauhavalla toimi sotilaslentäjiä kouluttanut Lentosotakoulu aina vuoden 2014 loppuun asti. Lähtölaukauksen jälkeen suunnistajat säntäävät lentokenttää kiertävästä aitauksesta ulos.
Jukolan viestin vaihtoalue sijaitsee Kauhavan lentokentän 2700 metriä pitkän kiitoradan pohjoispäässä. Mutta minne oikeastaan saavumme, kun saavumme Lakia-Jukolan kilpailukeskukseen?
Kauhavan varuskunta-alueella ehdittiin järjestää sotilaslentäjäkoulutusta ja muuta sotilaskoulutusta peräti 85 vuoden ajan. Aikakausi päättyi Lentosotakoulun lakkauttamiseen vuonna 2014. Lentäjäkoulutuksen keskiössä oli tietysti lentokenttä. Kauhava on samalla tuttu paikka myös monelle varusmiespalveluksen käyneelle.
– Suomen sotilasilmailun ja koko maanpuolustuksemme historiaa ei voi kirjoittaa ilman Kauhavan Lentosotakoulua, linjaa esimerkiksi Lentosotakoulun Perinneyhdistys verkkosivuillaan.
Alueen historia on tuotu kunnioittaen esiin myös Lakia-Jukolan logoon, jossa on nähtävillä viittaus sekä kiitotiehen että Kauhavalla pitkään toimineeseen Midnight Hawks -taitolentoryhmään. Nykyisin kiitorataa käyttävät pääasiassa harrastajalentäjät, mutta esimerkiksi viime vuonna aluetta käytettiin edelleen Ilmavoimien lentotoimintaharjoituksessa.
Mitä alueelle nykyisin kaikkiaan kuuluu?
Alueella toimii LSK Business Park Oy, joka kehittää aluetta yritys- ja tapahtumapuistona. Avara alue on näinä vuosina noussut esille massatapahtumapaikkana, kun lentokentällä pidettiin viime vuonna vanhoillislestadiolaisten yli 80 000 henkeä vetäneet Suviseurat ja tänä kesänä vuorossa on Jukolan viesti.
Aluetta hyödynnetään lisäksi monissa muissakin tapahtumissa, sillä alueella on järjestetty viime vuosina esimerkiksi Kauhava Air Show -lentonäytöstapahtumaa, kiihdytysajokilpailuja, harrasteajoneuvotapahtumia ja rallisprintiä.
– Tämän vuoden ykköstapahtuma on meille ehdottomasti Jukolan viesti ja olemme erittäin iloisia, että voimme tarjota puitteitamme tämän maailman suurimman suunnistustapahtuman käyttöön, kertoo LSK Business Parkin toimitusjohtaja Mika Marjamäki.
Alueella on myös runsaasti puolustusvoimien käytössä aikanaan olleita monipuolisia kiinteistöjä, joissa LSK Business Parkilla on vuokralaisia. Alueella toimii myös esimerkiksi hotelli-ravintola Lentohotelli.
– Yhtälöön kun lisätään vielä olemassa olevien vuokralaisten muodostama verkosto sekä hotellin tarjoamat muut palvelut kuten kokous- ja koulutustilat sekä erilaiset juhla- ja muut tapahtumatilat niin voinemme todeta että olemme Suomen monipuolisin yritys- ja tapahtumapuisto, kuvaa Marjamäki alueen nykykuulumisia.
– Yhteistyö on tapahtuman järjestäjien kanssa sujunut alusta alkaen erinomaisesti ja hyvässä hengessä. Odotamme tapahtumaa suurella mielenkiinnolla ja olemme varmoja, että tapahtuma on tänäkin vuonna ainutlaatuinen ja varmasti mieleenpainuva kokonaisuus.
Paikallisille Kauhavan lentokentän olemassaolo merkitsi vuosikaudet vaikutusta äänimaisemaan. Suihkukoneiden ääni taivaalla oli alueella asuville pitkään arkinen ja tuttu asia. Tänä vuonna kiitoradan päässä irti päästetään hävittäjälentäjien sijasta maailman parhaat suunnistajat.