Jukolan viesti kerää vuosittain paikalle yli 40 000 ihmistä tapahtumaviikonloppuna kilpailukeskukseen, siten on selvää, että Lakia-Jukolan kokoisessa massatapahtuman vastuullisuuden toimilla on suuri merkitys.
Vastuullisuustyötä ovat kaikki ne toimet, jotka edistävät kestävää kehitystä ja siinä huomioituja ympäristötekijöitä, sosiaalista vastuuta sekä hyvää hallintotapaa. Lakia-Jukolassa on paljon mahdollisuuksia edistää vastuullisuutta ja yksittäisiä toimenpiteitä kertyykin suuri määrä. Tärkeintä on osata kiinnittää huomiota kaikkein merkittävimpiin asioihin, jotka selviävät tekemällä olennaisuusarviointia. Sen pohjalta on helpompi laatia vastuullisuuden toimintaperiaatteita eri osa-alueille sekä asettaa konkreettiset tavoitteet eri toimenpiteille.
Lakia-Jukolassa on otettu vastuullisuustyön avuksi ShowYourSustainability, joka on verkkoselaimella käytettävä palvelu. Siinä yhdistyvät Ceriffi Oy:n vastuullisuusasiantuntijoiden osaaminen sekä heidän suunnittelema selkeästi ohjaava vastuullisuuspolku CSRD-direktiivin mukaisen vastuullisuusohjelman
toteuttamiseksi. Taustalla järjestelmä muodostaa ja ylläpitää reaaliaikaisesti ESRS raportointivaatimukset huomioivaa tapahtuman omaa vastuullisuusraporttia.
Lakia-Jukolan vastuullisuustyötä varten on lisäksi lisätty järjestelmään valmiiksi Olympiakomitean laatima vastuullisuusohjelma urheilutoimijoille. Kevään aikana vastuullisuusohjelman kirjaamisen ja vastuullisuusraportin edistymistä voikin seurata läpinäkyvästi ja reaaliaikaisesti https://jukola.com/2024/vastuullisuus
– Hienoa, että Lakia-Jukola haluaa olla edelläkävijänä tapahtumanjärjestäjien joukossa. Järjestelmä toimii hyvin isojen tapahtumien tukena, koska sillä on helppoa kerätä dataa isoilta joukoilta kerralla. Isolta joukolta kerätty data on hyvin luotettavaa ja sitä voidaan käyttää toiminnan kehittämiseen ja
vastuullisuus toimenpiteiden edistämiseen, kertoo Ceriffi Oy:n toimitusjohtaja ja järjestelmäasiantuntija Samuli Muhonen.
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jukka-Pekka Sorviston mukaan Lakia-
Jukola jatkaa edellisten järjestäjien aloittamaa vastuullisuustyötä ja haluaa kehittää sitä osaltaan eteenpäin sekä huomioida vastuullisuusasioita monipuolisesti. Taatakseen antamansa arvolupauksen Lakia-Jukola selvittää pääyhteistyökumppanien sekä toimittajiensa vastuullisuuden, edellyttäen sitoutumisen omiin vastuullisuutensa arvoihin.