Vaasan yliopisto on yksi Lakia-Jukolan yhteistyökumppaneista. Merenrantakampuksella sijaitseva yliopisto keskittyy kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan. Opiskelijoita yliopistossa on yli 5000.
Vaasan yliopistossa voi opiskella kauppatieteitä, tekniikkaa, tuotantotaloutta ja tietojärjestelmätiedettä, hallintotieteitä sekä viestintätieteitä. Mahdollisuudet ovat monipuoliset – yliopistossa voi suorittaa kandidaatin, maisterin, diplomi-insinöörin tai tohtorin tutkinnon. Tarjolla on myös useita kokonaan englanninkielisiä maisteriohjelmia. Oiva vaihtoehto on myös opiskella avoimessa yliopistossa tai jo työelämässä ollessa hankkia täydennyskoulutusta. Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 13.-27.3.2024. Tällöin voi hakea Vaasan yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin.
Tutkijan uralle on mahdollista suunnata esimerkiksi tohtorihaun kautta. Haku Vaasan yliopiston tohtorikoulutukseen on kaksi kertaa vuodessa, seuraava haku on syksyllä 15.8.-15.9.2024. Tohtoriohjelmasta voi valmistua kauppatieteiden, tekniikan, hallintotieteiden tai filosofian tohtoriksi. Samalla on myös mahdollisuus hakea väitöskirjatutkijan työsuhdetta.
Työelämälähtöisyys tärkeää – yhteistyömalli yhdistää yritykset ja väitöskirjatutkijat
Vaasan yliopistossa vaalitaan yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Tärkeää on, että koulutus luo osaajia vastaamaan työelämätarpeita. Työnantajien arvostus näkyy erityisen hyvänä työllistymisasteena. Tuoreimman uraseurantakyselyn mukaan 97 prosenttia Vaasan yliopistosta valmistuneista on työsuhteessa, itsenäisenä yrittäjänä tai freelancerina viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Vaasan energiaklusterissa vaikuttava yliopisto tekeekin tiiviisti yhteistyötä yritysmaailman kanssa.
Hyvä esimerkki on uusi CoDoc Vaasa -yhteistyömalli, joka yhdistää yritykset ja väitöskirjatutkijat. Yhteistyömallissa yrityksen tutkimusintressit voidaan yhdistää väitöskirjatutkimukseksi. Väitöskirjatutkija sitoutuu yhteistyöyrityksen ja Vaasan yliopiston yhdessä rahoittamaan neljän vuoden väitöskirjatutkimukseen.
Yhteistyömalli nivoutuu etenkin Pohjanmaan maakunnan yritysten tarpeisiin, ja tutkimushankkeiden aiheet nousevat yrityksiltä. Väitöskirjatutkijan osallisuus tuo yritykselle korkealaatuista osaamista, uusinta tietoa sekä innovaatioita. Väitöskirjatutkijoille yhteistyömalli tarjoaa houkuttelevan urapolun vaativiin tutkimus- ja
asiantuntijatehtäviin. Väitöskirjatutkimus yhdessä yrityksen kanssa valmentaa väitöskirjatutkijaa alan asiantuntijaksi. Samalla kun yhteistyöyritys tarjoaa rahoitusta tohtoriopintoihin, pääsee väitöskirjatutkija osaksi yritysmaailmaa. Lisää yhteistyömallista voi lukea osoitteesta www.uwasa.fi/fi/codoc
Tutustu Vaasan yliopistoon ja koulutustarjontaan osoitteessa www.uwasa.fi/fi