Bredaryds SOK:n Emil Auselius oli viime vuonna Porvoo-Borgå Jukolassa avausosuuden nopein.
Kuva: Jarmo Koskela
Kun liki 2000 suunnistajaa odottaa kesäisenä lauantai-iltana Jukolan viestin lähtölaukausta, tunnelma on jännittävä. Kaikki suunnistajat toivovat ja lähtevät tavoittelemaan täydellistä suoritusta niin fyysisesti kuin taidollisesti. Vaikka täydellinen suoritus tulisikin, niin silti vain kourallinen lähtölaukausta odottavista voi unelmoida tulevansa kärjessä avausosuudelta vaihtoon.
2000-luvulla ainoastaan viisi suomalaismiestä on onnistunut tässä tehtävässä. He ovat Kankaanpään Suunnistajien Vesa Taanila (2002), Lahden Suunnistajat -37:n Jarno Käyhkö (2005), Rasti-Kurikan Sami Löfbacka (2007), OK Orientin Mikael Fabritius (2009) ja Vaajakosken Terän Antti Anttonen (2010).
Jotta saisimme otsikon kysymykseen vastauksen, kysyimme Taanilalta, Löfbackalta ja Fabritiukselta muistoja ja tuntemuksia tuosta huippusuunnistajan unelmasta.
Vesa Taanila, Kankaanpään Suunnistajat: Kärjessä vaihtoon Asikkala-Jukolassa 2002. Aika: 1:11:57
Vesa Taanila oli nuori 20-vuotias suunnistajan alku, kun Jukola kisattiin vuonna 2002 Asikkalassa. Jo edellisenä vuonna Jurvassa juostu Nikkari-Jukola ja sen avausosuus olivat henkilökohtainen tavoite, mutta vielä silloin vauhti ei riittänyt kärjen mukana. Vuosi lisää harjoittelua kuitenkin nosti Kankaanpään nuoren suunnistajan koko letkan kärkeen.
– Vuonna 2002 aiemmin Jukola-viikolla oli nuorten MM-katsastukset Vuokatissa, jotka meni itsellä penkin alle ja kauden päätavoite nuorten MM-kisoissa meni sivu suun. 2002 olin viimeisenä junnusarjan vuotena juossut kevään kisoja jo jonkin verran miesten sarjassa ja tiesin että vauhdin puolesta Jukolan avausosuudella pysyisin kyllä kärjen mukana. Jukolaan läksin sitten ehkä jonkinlaisella revanssimielialalla ja hyvällä itseluottamuksella alkuviikon pettymysten jälkeen eikä joukkueen puolesta ollut paineita suoriutua vaan vapaa tontti toteuttaa, onnistua ja epäonnistua. Teltta-alueella nukahdin samantien päästyäni kisapaikalle, kun olin tottunut varusmiespalveluksen rutiineihin, että jokainen vapaa hetki piti nukkua. Joku onneksi herätti ennen kisan starttia.
– Alkukiihdytys meni odotetusti aivan täydellä runkonopeudella mutta pääsin pitkälle ykkösvälille mukaviin asemiin niin että omalta hajonnalta haiskahtavan letkan kärki tuntui näkyvän ihan edessä. Hajontojen yhtyessä ensimmäistä kertaa tähystettiin Lempaisen Lassen kanssa etumaastoa avoimempaan alueeseen ja todettiin että hyvin menee kun kärkimiehet näytti olevan siinä ihan edessä. Seuraavalle hajonnalle kosahti sitten tuohon hyvänolontunteeseen ainakin minuutin virhe ja pian sen jälkeen tultiin hakkuuaukolle jossa ainakin sadan miehen letka näkyikin kaukana edellä. Letkan kärki taisi tämän jälkeen hiukan kaarrella ja tasoittaa tilannetta kirosanoista päätellen. Seuraavan rastin jälkeen meitä lähtikin pienempi porukka hiukan toiseen suuntaan oman hajonnan suuntaan jyrkkään ylämäkeen kuin enemmistö ja yhtäkkiä metsä olikin taas ihan tyhjä. Pimeäkin alkoi jo tulla ja suppiin laskeutuessa oli aina kylmä. Avoimella alueella ei enää näkynyt lamppujakaan edessä. Taas kohta tultiin kokoamarastille johon myös toisen hajonnan letka yhtyi. Vaihtoon oli ehkä vielä hiukan toista kilometriä ja reilun 10 hengen porukassa alettiin selkästi ottaa parempia asetelmia loppukiriin. Ylä-Kotolan Arto taisi jo ääneenkin sanoa siinä että ollaan ihan piikissä. Tokavikalla oli enää muutama mies edessä ja viimeiselle rastille onnistuin kirimään jo toiseksi. Sille yhdelle en mahtanut maalisuoralla. Tämä TuMen kaveri kuitenkin unohti koko maalileimauksen ja palasi sitten järjestäjien viittilöimänä maaliviivalle ja minä pääsin ensimmäisenä vaihtopuomille ja historiankirjoihin.
– Suoritus oli kunnon mukainen, mutta taidoissa oli tuossa iässä vielä aika paljon parannettavaa. Seuraaviksi vajaaksi kymmeneksi vuodeksi pääsinkin myöhemmille osuuksille ja varmemmat kaverit hoiti aloitukset. Salpa-Jukolassa ja Jämsässä juoksin taas aloitusta ja pääsin molemmilla kerroilla vastaavissa asetelmissa kärkiletkassa, mutta hiukan stabiilimmalla suorittamisella lähes viimeiselle rastille asti. Tahtoa ei ollut ihan enää yhtä paljoa loppukiriin kuin juniorina.
– Jukola on kesän kohokohta, joka rytmittää aina suunnitelmia. Jukolan jälkeen iskee aina valtavan tyhjä olo mihin tuo tapahtuman ja kilpailun merkitys viimeistään konkretisoituu. Kyllä pelkästään Jukolan viestin tarjoaman motivaation takia on aika monta extratuntia ja extrakilometriä tullut talvisin treenattua lisää vuosien saatossa ja muutamat maalisuorat ja rastinotot juostua ajatuksissa näissä kisoissa. Parasta muistoa on vaikea nimetä, parhaat yksittäiset hetket Jukolassa liittyy hetkiin kun on päässyt metsässä irti ruuhkasta ja hälinästä suunnistamaan pieniksi hetkiksi tyhjää maastoa vasten itsekseen nauttimaan. Näistä hetkistä muistaa elävästi näkymän metsässä, omat ajatukset ja kavereiden kommentit letkassa. Monet hienot muistot liittyy myös erityisesti joukkueena Jukolaan valmistautumiseen ja latautumiseen.
Osallistutko Lakia-Jukolaan? Jos, niin millaiset odotukset sinulla on Lakia-Jukolasta?
– On tarkoitus osallistua. Tavoitteena harjoitella niin hyvin että voisin seuran kolmosjoukkueessa nauttia aloitusosuudesta. Maaston ja radan odotan tuovan vaihtelevia haasteita ja myös jotain yllätyksiä pelkän suopursuisen avokallion lisäksi.
Sami Löfbacka, Rasti-Kurikka: Kärjessä vaihtoon Virkiä-Jukolassa 2007. Aika 1:05:18
Sami Löfbacka onnistui tekemään liki täydellisen suorituksen vuonna 2007 Virkiä-Jukolan avausosuudella ja kiidätti Rasti-Kurikan värit kärjessä vaihtoon. Löfbacka muistelee kisaa ja kisaan valmistautumista lämmöllä.
– Olin aloittanut kolmena edellisenä vuonna Jukolan sijoilla 10-33, Simpsiöllä olin suunnistanut 10 vuotta aikaisemmin ja kun ajomatkakin viestiin oli lyhyt, niin itseluottamus oli hyvä ja eräänlainen “kotikenttäetukin” sitä vahvisti. Mitään sijalukutavoitetta ei pidä aloitusosuudelle asettaa, vaan tärkeintä on tulla hyvissä asetelmissa vaihtoon, jotta myöhemmillä osuuksilla pystytään parhaaseen. Viestiä ei voiteta avausosuudella mutta hävitä se voidaan. Joukkueen tavoite oli asetettu kymppisakkiin.
– Osuuden alkurasteilla minulla oli pitempi hajonta. Siitä oli hyötyä radan keskivaiheilla, kun edellä oli porukkaa ja pystyin juosta sitä kiinni. Laskettelurinteessä laskin edellä menevät ja totesin olevani viidentenä. Viimeisellä väliaikapaikalla rastimies kuiskasi puhelimeensa “Kurikka toisena”. Toiseksi viimeiselle rastille mennessä edellä oli vain Södertäljen mies. Olin epävarma ja kiskaisin “käsijarrun” päälle paikantaakseni itseni. Samassa näin heijastimen vilahtavan pimeässä. Juoksin sinne, mutta se ei ollutkaan rasti, vaan vanha heijastinnauha ison kiven vieressä. Kivestä sain paikannettua itseni ja löysin toiseksi viimeisen rastin ennen Södertäljeä. Sen jälkeen oli makea hetki juosta viimeiselle rastille, kun kuuluttaja arvuutteli, kuka tulee ensimmäisenä. Olin ainoa, joka tiesi siihen vastauksen! Loppuviitoitus oli yhtä ihmismerta, mutta juostessa ehdin bongata väkijoukosta Kurjen Esan hahmon ja äänen, eikä hän ollut pysyä nahoissaan.
– Viestin jälkeen oli haastattelijoita toisensa perään. Sen verran vielä mielessä myrskysi, että tuskin tuli kovinkaan viisaita puhuttua siinä tilanteessa. Jälkikäteen ajattelin, että sattumallakin oli sijansa: jos minulla olisi ollut kolmanneksi viimeisenä rastina kauimmainen vaihtoehto ylärinteessä tai jos olisin vaan hypännyt Södertäljen kyytiin, en olisi kärkeen ehtinyt. Toisella osuudella kärkipaikka säilyi, kun Vainionpään Matti tuli myös ensimmäisenä vaihtoon. Sen jälkeen sijaluku joitakin pykäliä putosi, mutta joukkueena pystyimme parhaaseemme. Lopulta olimme 13. sijalla ja siihen tyytyväisiä. Kokonaissuorituksena se oli kutakuinkin se, mihin meillä oli mahdollisuuksia. Onnistuminen kotimaakunnan viestissä oli huippujuttu.
– Jukola on suunnistajalle vuoden kohokohta, ikään kuin joulu, uusivuosi ja juhannus samassa paketissa. Muistoista makein on tietysti Simpsiön Jukola sekä oman että joukkueen menestyksen vuoksi, mutta jokaisesta viestistä on omat muistonsa.
Osallistutko Lakia-Jukolaan? Jos, niin millaiset odotukset sinulla on Lakia-Jukolasta?
– Kyllä. Juoksen Kaustisen Pohjan-Veikkojen joukkueessa jonkin osuuden. Erityisiä sijalukutavoitteita ei ole ja vauhti on jo vuosia ollut hiipumaan päin. Odotan mukavaa pohjalaismaastoa, jossa pääsee toteuttamaan suoraviivaista suunnistustekniikkaa ja jossa maaston peitteisyys ei pahemmin vauhtia hidasta. Lakia-Jukolaan olen myös ilmoittautunut talkoohommiin Venlojen viestin ajaksi, mikä on sekin uusi kokemus.
Mikael Fabritius, OK Orient: Kärjessä vaihtoon Mikkeli-Jukolassa 2009. Aika 1:07:53
Kun lähtölaukaus kajahti Mikkelin raviradalla, OK Orientin numerolla 53 kilpailuun startannut Mikael Fabritius toivoi pystyvänsä kärkiletkojen vauhtiin. Harjoittelu ennen Jukolaa ei ollut onnistunut sairasteluista johtuen optimaalisesti. Tavoitteena joukkueella oli kuitenkin saavuttaa plakettisijoitus 25 parhaan joukossa.
– Kilpailu lähti hyvin liikkeelle ja olin koko osuuden ajan kärkiletkoissa. Suunnistus tuntui varsin helpolta ja fyysinen vire oli hyvä. Noin kilometri ennen maalia oli vielä iso letka kasassa mutta neljänneksi viimeiselle rastille otin muutaman muun joukkueen kanssa oikealta tietä kiertävän reitinvalinnan kun suurin osa letkasta puski välin suoraan. Siinä päästiin irti isosta ryhmästä. Tiesin koko osuuden ajan että olen kärkiletkoissa mutta en voinut olla varma olinko kärjessä vai menikö edellä jokin muu letka. Viimeiselle rastille tultaessa kuulin kuulutuksesta että taistellaan osuuden voitosta. Tuntui tietysti hyvältä tulla Jukolan aloituksesta kärjessä. Se oli varmaan yksi niistä asioista josta oli lenkillä unelmoinut. Onnittelijoita riitti yön mittaan ja oli mukava seurata viesti loppuun.
– Joukkueemme viesti sujui varsin hyvin. Tavoitteeseen ei aivan päästy kun loppusijoitus oli 26. Kuuden osuuden jälkeen oltiin vielä peräti 16. mutta ankkuriosuudella jouduttiin vähän taipumaan.
– Jukolan viesti on ehdottomasti aina kauden kohokohta. Se on kilpailu, jota odottaa ja jännittää paljon enemmän kuin muita kilpailuja. Siinä on ihan erilainen tunnelma kuin missään muussa suunnistuskilpailussa. Hienointa Jukolassa on mielestäni perinteet. Viesti on pysynyt pääpiirteittäin samanlaisena koko sen ajan kun olen Jukolassa juossut.
Osallistutko Lakia-Jukolaan? Jos, niin millaiset odotukset sinulla on Lakia-Jukolasta?
– Kyllä aion osallistua Lakia-Jukolaan. Pari edellistä Jukolaa olen joutunut jättämään väliin erinäisten vaivojen takia joten nyt toivon että pääsisin terveenä ja hyvässä kunnossa auttamaan seuraani Lahden Suunnistajat -37 hyvään sijoitukseen. Odotan osin todella vauhdikasta Jukolaa jossa pienipiirteisillä alueilla piilee virheen mahdollisuus mikäli juoksuvauhtia ei osaa hiljentää riittävästi.
Jukolan avusosuuden nopeimmat 2000-luvulla
- 2023 Emil Auselius – Bredaryds SOK
- 2022 Oskar Andren – Byåsen IL
- 2020 Ulrik Astrup Arnesen – NTNUI
- 2019 Dag Blandkjenn – Kristiansand OK
- 2018 Kris Jones – Lillomarka OL
- 2017 Sergey Dobrynin – Rasti-Kurikka
- 2016 Jerker Lysell – Rehns BK
- 2015 Hector Haines – IFK Lidingö SOK 2
- 2014 Carl Godager Kaas – Bäkkelagets SK
- 2013 Andreas Kyburz – Tullinge SK
- 2012 Edgars Bertuks – Turun Metsänkävijät
- 2011 Saga Vegard Brun – Göteborg Majorna OK 2
- 2010 Antti Anttonen – Vaajakosken Terä
- 2009 Mikael Fabritius – OK Orient
- 2008 Peter Öberg – OK Hällen
- 2007 Sami Löfbacka – Rasti-Kurikka
- 2006 Stig Alvestad – Wing OK
- 2005 Jarno Käyhkö – Lahden Suunnistajat -37
- 2004 Ivar Haugen – Södertälje Nykvarn Orient
- 2003 Girts Vegeris – Turun Metsänkävijät
- 2002 Vesa Taanila – Kankaanpään Suunnistajat
- 2001 Jan Troeng – Storviks IF
- 2000 Rudolf Ropek – Strängnäs-Malmby OL