Jukolan viestin tiedonsiirtokokous järjestettiin 28.10. Kauhavalla. Kokouksen tärkeimpänä agendana oli perinteisesti kuulla edellisen Jukolan viestin järjestäjän kokemuksia ja keskustella seuraavaksi vetovastuussa olevien seurojen Jukolan viestin järjestelyistä. Tällä kertaa kokemuksistaan oli paikan päällä kertomassa Porvoo. Tulevien vuosien Jukolan viestin järjestäjistä paikan päällä olivat Kauhavan lisäksi Mikkeli, Kotka ja Sotkamo. Myös vuoden 2028 järjestäjistä saatiin espoolaisia mukaan etäyhteyksin.
Aamun yhteisessä ohjelmaosuudessa ennen valiokuntakohtaisia pienryhmiä kuultiin Lakia-Jukolan kilpailunjohtajan Ilpo Pajulan tervehdys. Oman puheenvuoronsa esittivät myös Kaukametsäläisten, Suunnistusliiton sekä Puolustusvoimien edustajat. Kauhavan kaupunginjohtaja Vesa Rantala piti tervehdyksensä lopuksi lyhyen katsauksen Etelä-Pohjanmaan kielioppiin. Lisäksi tiedonsiirtopalaverissa kuultiin katsaus sekä mennen Porvoo-Borgå Jukolan järjestelyistä että tulevien Kauhavan, Mikkelin ja Kotkan Jukolan viestien järjestelyjen etenemisestä.
Yhteensä tiedonsiirtopalaverissa oli väkeä kuulolla reilu 160 Jukolan viestin järjestelyihin osallistuvaa tai rupeamansa suorittanutta henkilöä. Valiokunnittain saatiin aikaan paljon hyvää ja arvokasta keskustelua, vinkkejä ja oppeja.
— Tiedonsiirtopalaveri antoi paljon lisäpuhtia järjestelyihin ja kaikilla varmasti kirkastui ajatus siitä, että kesäkuu tulee yllättävän nopeasti. Lakia-Jukolan organisaatio on intoa täynnä ja uskon, että saadaan mahtava ja ikimuistoinen tapahtuma aikaan, kommentoi Lakia-Jukolan pääsihteeri Pauli Mäkelä.
Päivä oli oikein inspiroiva ja tästä on hyvä jatkaa järjestelyitä kohti ensi kesän Lakia-Jukolaa kohti. Kuten on todettu: Jukola on vuoden kerrallaan lainassa. Nyt se on hyvässä lainassa meillä Kauhavan Wisalla sekä Lapuan Virkiällä.