Kuva Timo Erkkilä
Jukolan uusintalähdön saattelemana maastoon pääsi viimeiset viestikapulaa odottavat suunnistajat. Lähtijöiden suuren määrän vuoksi lähtöjä järjestettiin kaksi, ensin ankkureille, joita matkaan lähti liki 1500 ja myöhemmin vielä muille, jotka metsään eivät vielä olleet päässeet.
Omaa lähtöään vaihtoalueella odotti myös Toramäen Turha Toivo -joukkuetta edustava Lasse Lahdelma. Miehelle uusintalähtö oli tuttu paikka, sillä ”viimeiset 15” Jukolaa on kulunut yhteislähtöjen merkissä. Ensimmäisen kerran mies kertoo olleensa mukana Jukolassa vuonna 1984 Vierumäellä. Tänä vuonna edessä oli 35. Jukola.
Vuosien varrella kaikenlaisia osuuksia on kokenut suunnistaja päässyt kokeilemaan. Tänä vuonna kuutososuutta juoksevalle miehelle ”uusintalähtöön pääseminen” oli erityisen mieluisaa, sillä paineita tai kiirettä ei ole.
-Sillä asenteella mennään, että kunhan metsästä pääsisi pois. Toiveena on, että sauna olisi vielä lämmin, kun maastosta pääsen pois, Lahdelma haaveilee.
Lahdelma itse on kotoisin Kärkölästä, mutta miehen joukkuetoverit ovat ympäri Suomea. Kaikkia mies ei kovin hyvin tunnekaan, sillä kyseessä on kokoelmajoukkue. Mies kertoo tulleensa monena vuonna Jukolaan ilman joukkuetta. Paikan päältä ilmoitustaululta löytyi sitten paikka juoksijoita etsivistä joukkueista.
-Vaikka joukkuetta ei olisi, kyllä Jukolassa aina pääsee juoksemaan – vaikka useammankin osuuden, mies naureskelee.