Rastipukit ovat talvehtineet maastossa hyvin, odottaen kevättä ja leimasimia suunnistajineen.
Lakia-Jukolan kilpailumaasto uinuu parhaillaan komean lumipeitteen alla, mutta kulissien takana tapahtuu. Kartta- ja ratavaliokunnalle kuuluu lähes kaikki mitä tapahtuu kilpailumaastossa: kartta, rata, rastit, viitoitukset ja niin edelleen.
Tällä hetkellä tammikuussa kartta- ja ratavaliokunnan vastaava Juha Nivukoski yhdessä muiden valiokuntalaisten kanssa viimeistelevät kilpailukartan ja -ratojen painoasua sekä kevään harjoitusratoja. Lisäksi valiokunta suunnittelee maastossa tarvittavia rakenteita, kuten siltoja, TV-rasteja, viitoituksia jne. Suunnittelun alla on maaliskuulle myös karttojen käsittely.
Minkälainen on kartta- ja ratavaliokuntaa luotsaavan Juhan Jukolahistoria?
–Ensimmäisen Jukolan kävin vuonna 1988 Iso-Syötteellä ja sen jälkeen olen ollut joka vuosi mukana Jukolassa. Vuonna 2007 toimin ”Paulina”, eli pääsihteerinä Virkiä-Jukolassa. Ratapuolen hommat ovat aina kiinnostaneet ja suunnistusratoja on tullut vuosittain tehtyä kansallisiin ja muihinkin kisoihin.
Juha kertoo, että Lakia-Jukola on mielessä päivittäin ja eri asiat ovat mietityttäneet.
–Loistavan ratamestarin Roope Näsin työtä on ollut ilo seurata. Asiat ovat edenneet sujuvasti, Juha summaa fiiliksiään työstä Lakia-Jukolan eteen.
Harjoitusratojen suhteen Juhalla on suunnistajille hyödyllinen vinkki:
–Parhaiten Jukolamaastosta pääsee jyvälle, kun käy kiertämässä Susivuoren, Fräntykallion sekä Kukkuran harjoitusmaastot. Ne kuvaavat hyvin varsinaista Lakia-Jukolan kisamaastoa.
Lakia-Jukolalta Juha odottaa eniten onnistunutta kesäistä tapahtumaa, vähäistä jonottelua ja odottelua, iloista ja yhteisöllistä meininkiä sekä tiukkaa kilpailua hyvässä eteläpohjalaismaastossa.
Juha kuvailee kilpailumaastoa hienoksi avokalliomaastoksi, jossa on tarjolla yllättäviä hiekkamonttualueita. Vinkiksi Lakia-Jukolaan saapuville Juha antaa seuraavan:
–Kannattaa lenkkeillä ennen Jukolaa, sillä radat ovat pitkiä, mutta vauhdikkaita.