Ilmoittautuminen Lakia-Jukolan talkoolaiseksi päättyy maanantaina 20.5. Mikäli harkinnassa on ollut osallistua talkootehtäviin Kauhavalla järjestettävään maailman suurimpaan viestisuunnistustapahtumaan, on viimeiset hetket ilmoittautua mukaan käsillä. Talkoolaistarve on vielä muutamia satoja.
Maailman suurin viestisuunnistustapahtuma rakennetaan lähes täysin talkoolaisten voimin. Tapahtuman järjestelyissä jokaisen talkoolaisen käsipari ja työpanos on tapahtuman onnistumiselle korvaamattoman tärkeä. Jukolan viesti on ainutlaatuinen elämys paitsi urheilijoille, myös sen mahdollistaville talkoolaisille.
Jukolan viestissä on mukana noin 20 000 suunnistajaa ja talkoolaisia järjestelyihin tarvitaan noin 1 500. Kaikkiaan kisakeskuksessa LSK Business Parkissa vierailee kisaviikolla lähes 40 000 kävijää, mikä on Kauhavan väkimäärä yli tuplasti kerrottuna.
Talkoolaistehtäviä on laidasta laitaan, joista suurimpaan osaan ei vaadita aiempaa suunnistuskokemusta. Jokaisen osaamiselle löytyy käyttöä erilaisissa toimissa painottuen juuri kisaviikonloppuun. Tehtäviä on tarjolla myös tapahtuman rakentamisen ja purkamisen parissa ennen kilpailua ja sen jälkeen.
– Eniten talkoolaisista on tällä hetkellä vajetta ravintolavaliokunnassa. Myös järjestyksenvalvojia ja
liikenteenohjaajia tarvitaan vielä lisää. Kilpailun ytimessä lisäksi on tarjolla erilaisia tehtäviä lähtö-, vaihto- ja maalialueilla. Tehtävät eivät vaadi suunnistustaitoa ja kaikki talkoolaiset perehdytetään tehtäviin tehtävästä riippumatta, summaa Lakia-Jukolan talkoopäällikkö Sanna Peltoluhta.
Ilmoittautuminen talkoolaiseksi onnistuu Jukolan viestin verkkosivuilla täällä. Samoilta sivuilta löytyy tietoa eri valiokuntien talkootehtävien sisällöistä.
Tietoa talkootehtävistä:
- Yhden talkoovuoron pituus voi vaihdella esim. 2-8 tunnin välillä.
- Suunnistaminen Jukolan viestissä on mahdollista talkoovuorosta huolimatta, mikäli talkootehtävässä ei olla maastossa tai käsitellä karttoja. Oman suunnistussuorituksen jälkeen näitäkin tehtäviä voi tehdä.
- Ilmoittautumalla talkoolaiseksi saa Jukolan viestin t-paidan, lippiksen tai buff-huivin, oikeutuksen talkooruokailuun sekä talkoolaisparkkiin.
Kuva: Kimmo Hirvonen