Koko kansan kasvattajaseurana OP Pohjolalla on pitkät perinteet suomalaisen liikunnan ja urheilun tukijana aina harrastajista huippu-urheilijoihin. Kasvatustyön perusta on lasten ja nuorten liikuttamisessa, ja liikunnan riemu voikin löytyä vaikka Hippo-suunnistuskoulusta.
OP Pohjolassa on jo vuosikymmenten ajan tehty työtä seurojen, yhteisöjen ja lajiliittojen kanssa, jotta mielen ja kehon hyvinvointi olisi mahdollista kaikille ja kaikkialla Suomessa. Vuosittainen, yli seitsemän miljoonan euron tuki liikuntaan ja urheiluun kohdistuu niin huippu-urheiluun, lasten ja nuorten liikuntaan, merkittäviin urheilutapahtumiin kuin tavallisten liikkujien harrastustoimintaankin. Voikin sanoa, että OP Pohjola on koko kansan kasvattajaseura.
Yksi esimerkki lajiliittoyhteistyöstä ovat Hippo-suunnistuskoulut, joita toteuttaa jo yli 70 suunnistusseuraa yhteistyössä osuuspankkien kanssa eri puolilla Suomea. Suunnistuskouluihin osallistuu vuosittain noin 5 000 lasta. Viime keväänä toteutettiin ensimmäistä kertaa myös yli 60 Hippo-perheseikkailutapahtumaa, joissa suunnistukseen tutustui noin 3 600 lasta perheineen. Tulevana kesänä Kotka-Jukolan lastenmaailmassa pääsee kokeilemaan Hippo-perheseikkailujen leimausrataa, karttamerkkipeliä ja mysteerisuunnistusta.
Jukolan metsistä energiaa ja yhteisöllisyyttä työarkeen
Suunnistuksella on pitkät perinteet myös OP Pohjolan henkilöstön keskuudessa. Jo 1970-luvun alussa järjestettiin omia suunnistusmestaruuskilpailuja, jotka siirtyivät sittemmin osaksi henkilöstöyhdistyksen järjestämiä kesäpäiviä ja pysyivät lajivalikoimassa aina 2000-luvun alkuun saakka. Suunnistusperinne elää vahvana edelleen, ja nykyisin Jukolan viestissä nähdään joka vuosi useita OP Pohjolan henkilöstöstä koottuja Jukola- ja Venla-joukkueita.
Henkilöstöä kannustetaan liikkumaan ympäri vuoden, ja Jukolaan valmistautuminen onkin monille yhteinen harrastus, jota tehdään työporukoissa paikallisesti tai etävalmennusten avulla. Yhdessä harjoittelu ja kilpailuihin osallistuminen vahvistavat yhteisöllisyyttä, tuovat uusia tuttavuuksia yli tiimirajojen ja lisäävät arkeen liikunnan iloa. Kun Suomi pysyy liikkeessä, kaikki kyllä järjestyy. OP Pohjolassa uskotaan liikkumisen iloon, voimaan ja kykyyn rakentaa toiveikkaampaa tulevaisuutta.
Vastuullisuustekoja kotikulmilla
Paikallisen hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden edistäminen on osa OP Kaakkois-Suomen vastuullisuustyötä. Omistaja-asiakkaat saavat kertoa vuosittain toteutettavassa Kaikkien aikojen tekoja -kyselyssä, millaisia hyviä tekoja he toivovat pankin tekevän.
Viime vuonna pankki mm. tuki 16 000 lapsen ja nuoren harrastustoimintaa, mahdollisti kesätyön 200 nuorelle paikallisissa yhdistyksissä ja lahjoitti 200 000 euroa yleishyödyllisten yhdistysten toimintaan sekä 285 000 euroa alueen koulutuksen tukemiseen. Pankilla on lisäksi lukuisia yhteistyökumppanuuksia mm. paikallisten urheilu- ja kulttuuritapahtumien kanssa. Näiden kautta tuetaan alueellista elinvoimaisuutta sekä tarjotaan etuja omistaja-asiakkaille.
– Kumppanuudessa Jukolan viestin kanssa yhdistyvät erinomaisella tavalla urheiluseurojen kanssa tehtävä yhteistyö, liikkumisen ilo ja suurtapahtuman luoma elinvoima alueelle, summaa OP Kaakkois-Suomen sponsorointi- ja kumppanuuspäällikkö Vesa Surakka.