Jukolan viestistä Hamina Tattooseen – Ympyräkaupunkikutsuu nauttimaan kesästä ja yhteisöllisyydestä

Hamina on paljon muutakin kuin historiallinen ympyräkaupunki. Se on elinvoimainen ja monipuolinen paikka, jossa yhdistyvät niin pesäpallo, kansainvälinen sotilasmusiikki kuin suunnistuskaupunki. Tänä kesänä Hamina elää vahvasti mukana Jukolan viestin tunnelmassa, ja kaupunki haluaakin kutsua kaikki nauttimaan liikunnan ilosta ja yhteisöllisyydestä. 

Haminan osallisuus- ja hyvinvointipäällikkö Rita Maasilta sekä markkinointisuunnittelija Aija Kurko tuntevat kaupungin vahvuudet ja kehuvat sen monipuolisuutta. Suunnistus ja Jukolan viesti ovat molemmille tuttuja joko oman harrastuneisuuden tai omakohtaisen kokemuksen kautta. Molemmat toivovat, että mahdollisimman moni löytää tapahtuman pariin. Aija on aiemmin vieraillut tapahtumassa kävijän roolissa, kun taas Rita on ollut mukana sukunsa joukkueessa juoksemassa osuuksia jo vuodesta 2016. 

Yhdessä tekeminen on vahvuus 

Kun Jukolan viestiä tarkastelee Haminan kaupungin näkökulmasta, esiin nousee monia tärkeitä arvoja. Tapahtuman sydämenä toimivat vapaaehtoistyö, yhdessä tekeminen ja rajojen ylittäminen. Rita pohtii, että Kotka Jukolan iso vahvuus tänä vuonna on ollut yhdessä tekeminen ja seura- ja kuntarajojen ylittäminen. Mahtavinta Jukolassa on se, että se kokoaa yhteen monenlaiset suunnistajat aina huippu-urheilijoista harrastesuunnistajiin. 

– Jukolassa hienoa on se, että siellä kaikki puhaltavat yhteen hiileen – on sitten kisaamassa joukkueessa tai vapaaehtoisena, Rita kertoo. 

Luonnossa liikkuen 

Ritasta suunnistus on ainutlaatuinen kestävyyslaji, jossa yhdistyvät luonnossa liikkuminen ja jatkuva ajattelu. Samalla se opettaa nöyryyttä, sillä kokenutkin konkari saattaa joskus tehdä virheen ja eksyä. Tutussakin maastossa voi tulla yllätyksiä vastaan. 

Seudulla on hyvät puitteet lajin harrastamiseen luonnon läheisyyden ja aktiivisen seuratoiminnan myötä. Rita harrastaa suunnistusta seudun maastoissa, jotka tarjoavat vaihtelevuutta alueiden suhteen. Rita ja Aija kehuvat myös muita Haminan luonnossa liikkumisen mahdollisuuksia. Haminassa on laaja retkeilyreitistö monen ikäisille liikkujille, ulkokuntosaleja sekä kuntoportaita ympäri Haminaa. 

Hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä harrastuksista

Rita ja Aija toteavat yhteen ääneen, että harrastukset ovat jokaisen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Heidän mielestään Haminassa ja lähiseudulla on hyvät mahdollisuudet erilaisiin harrastuksiin, on kiinnostuksena sitten kulttuuri tai urheilu. Haminan harrastustoiminnassa on tärkeää tuoda esiin seurojen ja järjestöjen merkitys harrastusvalikoiman tarjoamisessa. Haminan kaupunki pyrkiikin mahdollistamaan tiloja ja puitteita erilaisten harrastusten tarpeisiin. 

– Harrastukset ovat keskeisessä roolissa jokaisen fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä, ja tärkeintä onkin yksinkertaisesti se, että lähtee ulos ja liikkeelle itsekseen tai muiden kanssa sekä löytää itselleen mieleistä tekemistä, Rita sanoo. 

Ensin luontoon, sitten Tattooseen 

Aija toivoo, että Jukola houkuttelisi alueelle myös heitä, jotka eivät vielä ole lajin aktiiviharrastajia – aivan kuten hän kävi aikoinaan fiilistelemässä tapahtumavierailijana Virolahden Salpa-Jukolassa. Jos Jukola on vierailijalle ensikosketus seutuun, hän kannustaa tulemaan seudulle myös myöhemmin kesällä. 

Tähän täydellisen tilaisuuden tarjoaa Hamina Tattoo, joka järjestetään 27.7.–1.8. Hamina Tattoon toiminnanjohtaja Tiina Salonen kertoo, että festivaali tarjoaa monipuolisen kattauksen sotilasmusiikkia (sotilaiden soittamaa musiikkia) pitkin viikkoa, ja jopa 80 prosenttia ohjelmasta on täysin maksutonta. 

Tiinan kolme vinkkiä Hamina Tattooseen: 

  • Marssishow’t: Tapahtuman ydin, joita järjestetään kaikkiaan seitsemän kertaa. Marssishow’t ovat maksullisia, mutta lippuja on yhä saatavilla. Tästä lippukauppaan!
  • Pikku-Tattoo: Koko perheen uusi tapahtumakokonaisuus, joka tarjoaa ohjelmaa lapsille viikonvaihteessa 31.7.–1.8. 
  • Yhteislaulutilaisuus: Perjantaina 31.7. klo 11 järjestettävässä tilaisuudessa pääsee toteuttamaan haaveensa soittokunnan tahtiin laulamisesta Rakuunasoittokunnan ja esilaulajien säestämänä. 
Olipa suuntana sitten Kotka Jukola -tapahtuma, Hamina Tattoon kansainvälinen sotilasmusiikki -tapahtuma tai kaupungin monipuoliset luontoreitit, Hamina toivottaa kävijät lämpimästi tervetulleeksi.
Kalliopolun laavu