Suunnistus on valokuvaavan kasvitieteilijän unelmaharrastus
Raino Lampinen: ”Aivan mahdottoman hieno hetki metsässä on, kun korkealta
mäenharjalta saa ihailla, kuinka nousevan auringon säteet värjäävät mäkien välisissä
notkoissa vellovan sumun oranssiksi.”
Elämää Jukolan metsissä -juttusarjassa esitellään Kotka-Jukolan teemaa mukaisesti
ihmisiä, jotka ovat kokeneita Jukolan kävijöitä ja tuntevat metsäluonnon muutenkin
läheisesti.
Helsinkiläinen kasvitieteilijä Raino Lampinen on yhdistänyt työn, suunnistuksen ja
valokuvauksen omalla tyylillään.
Lampisen työpaikka on Kaisaniemessä Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvi- ja
sienitieteen yksikössä ja hän on muun muassa vastannut 30 vuotta Suomen
kasvihavaintotietokannan ja kasvien levinneisyyskartaston ylläpidosta.
– Tietokannassa on tällä yli kahdeksan miljoonaa kasvihavaintoa Suomesta ja
lähialueilta, Lampinen sanoo.
Kasvistokartoituksen koordinaattori on itse tuottanut tietokantaan yli kaksi miljoonaa
havaintoa.
– Kyllähän se metsä mieluisin kulkupaikka minulle on, eipä ole vuodessa kovin monta
päivää, etten metsässä jostain syystä kävisi.
Kokenut Jukolan kävijä on yhdistänyt myös kisareissuilla huvin ja hyödyn.
– Pelkästään Jukolan reissuilta lienee tältä vuosituhannelta lähemmäs 100 000
havaintoa, Lampinen arvioi.
Kasvihavaintoja kertyy kisamatkojen varrelta, mutta myös kilpailutapahtumassa, mutta
niiden vieminen kirjoihin ja kansiin ei aina onnistu.
– Kun yrittää muistella mitä missäkin näki, niin muistaa vain männyn, kuusen, katajan,
mustikan, puolukan ja kanervan. Hyvä niin, sillä parempi keskittyä kilpailun aikana
suunnistukseen kuin luontohavaintojen tekoon.
Lampinen aloitti suunnistusharrastuksen Hämeenlinnassa.
– Kolmannella luokalla Hämeenlinnan Tarmosta käytiin kyselemässä kiinnostuneita
suunnistuskouluun. Viittasin, Lampinen sanoo.
Ensimmäinen Jukolan Viestin Lampinen juoksi 15-vuotiaana, mutta suunnistus jäi taka-
alalle lukioikäisenä 1970-luvun lopulla.
– Harrastus lopahti vuosikymmeniksi, mutta työn ansiosta olen aina viettänyt aikaa
karttojen kanssa maastossa kulkiessa tai tietokoneen näytöllä. Toki Pekka Oksalan
ja muiden Jukolan viestin selostuksia tuli kuunneltua radiosta taukovuosien aikana.
Suunnistus tuli kuvioihin mukaan uudelleen lapsien kautta 2000-luvulla.
– Vuonna 2004 ehdotin lapsilleni Helsingin Suunnistajien suunnistuskouluun
menemistä. He suostuivat ja aloittivat kilpailemisen jo samana kesänä.
Suunnistus hiipi takaisin myös isän elämään kuten vanhemmille usein käy.
– Tilannetta seurattuani päätin, että en viitsi ajella kisoihin istumaan sateessa
sorakuopassa tai sänkipellolla. Liityin seuraan (Helsingin Suunnistajat), hommasin
kilpailulisenssin ja aktiivinen urheilu-ura on jatkunut siitä asti, Lampinen sanoo.
Siitä lähtien Lampisen kalenteri on ollut täynnä kisoja kevättalvesta loppusyksyyn. Sen
lisäksi ohjelmaan kuuluvat kävelyretket maastossa kasvihavaintoja tehden ja esimerkiksi
viime talvena hiihtoa yli 3400 kilometriä.
– Tänä vuonna on takana liki 2800 kilometriä gps-mitattua kävelyä, pääasiassa
kasvikartoitusta omalla ajalla.
Viimeisen Jukolan Viestin ensi vuonna H65 -sarjaan siirtyvä Lampinen suunnisti vuonna
2020. Sen jälkeen Lampinen on toiminut Jukolassa akkreditoituneena valokuvaajana.
– Luontokuvauksesta alkanut harrastus laajeni suunnistukseen 2010-luvun
puolivälissä. Nyt verkossa on nähtävillä yli 50 000 kuvaani ehkä parista sadasta
kilpailusta Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa.
Kuvat leviävät erikseen sovittuna myös urheilijoiden ja heidän seurojensa käyttöön. Niitä
voi ihailla osoitteessa https://www.flickr.com/photos/rainol/ .
Suunnistuksessa kiehtoo tutut asiat kuten luonnossa liikkuminen, oman kunnon ylläpito,
halu nähdä uusia paikkoja, suunnistusyhteisön vanhojen tuttujen tapaaminen ja uusiin
tutustuminen.
– Lajina minua viehättää suunnistuksen pelillisyys. Se ei ole pelkkää puuduttavaa
juoksemista. Kilpailuviettikin saa tyydytystä. Aina löytyy saman tasoisia menijöitä ja
voitotkin menevät mukavasti ristiin.
Kasvitieteilijää kisoihin vetää myös henkilökohtaiset motiivi – kasvistokartoituksen
yhdistäminen suunnistukseen.
– Olen lähipiirissä ehkä pahamaineinen, koska saatan suhtautua hieman nuivasti
pyyntöihin päästä mukaan kyytiin kotoa kaukana pidettäviin kisoihin.
Kisamatkat tuppaavat venyä joskus molemmista päistä ja vähän keskeltäkin.
– Suunnittelen sellaiset ajoreitit, joita en ole aiemmin kulkenut ja pysähdyn siellä
täällä katselemaan seudun kasveja. Matkaohjelmassani saattaa olla ylimääräisiä,
vain kasveihin keskittyviä maastopäiviä, Lampinen naurahtaa.
Onnistumisen elämysten ohella kymmenienkin vuosien takaiset vastoinkäymiset ovat
ikuisesti piirtyneet mieleen ja vaikuttavat luontokokemukset.
– Aivan mahdottoman hieno hetki metsässä on, kun korkealta mäenharjalta saa
ihailla, kuinka nousevan auringon säteet värjäävät mäkien välisissä notkoissa
vellovan sumun oranssiksi, Lampinen kertoo.
