Karttojen tilausohjeet sivun lopussa!
Lakia-Jukolan maastokuvaus
Lakia-Jukola suunnistetaan Kauhavalla kilpailukeskuksen ollessa Kauhavan lentokentän pohjoispäässä.
Venlojen ja Jukolan viestien maasto on peltojen rikkoma tyypillinen eteläpohjalainen avokalliomaasto.
Korkeuserot ovat maastossa 0-30 metriä ja kallioiset alueet ovat pienipiirteisiä ja vaativaa
suunnistusmaastoa. Kallioiden välissä esiintyy jonkin verran suoalueita, mutta suoalueet eivät ole
hallitsevia. Soiden kulkukelpoisuus on vaihteleva aluskasvillisuuden määrän ja soiden pehmeyden mukaan.
Avokalliot ovat pääosin hyväkulkuisia. Samantyyppisiä alueita löytyy Etelä-Pohjanmaalta mm. Ylistarosta ja
Kortesjärveltä. Alueella on myös isohko vanha hiekanottoalue, jonne on muodostunut monimuotoinen
suunnistusmaasto runsaine pikku lampineen ja kumpareineen. Alue on metsittynyt ja runsaan
polkuverkoston vuoksi vaativa suunnistusalue. Alue tuo mielenkiintoisen lisän molempiin viesteihin.
Lakia-Jukola 2024 harjoitusmaastot
Lakia-Jukolan harjoitusmaastot aukeavat maanantaina 26.6.2023. Seuraavassa taulukossa on esitetty kaikki
harjoitukset. Harjoituksen nimen jälkeen on kerrottu, milloin harjoitus on tarjolla. Kartat ovat kaikki, yhtä
lukuunottamatta (Porokallio), Jukolan kartantekijöiden Timo Joensuu ja Jussi Silvennoinen tekemiä.
Harjoitusmaastojen ulkopuolella harjoittelu on kielletty!
Harjoituskarttojen kopiointi on ehdottomasti kielletty!
Kartta / paikka / alkaa
1 Ritavuori 26.6.2023
2a Simpsiö 1 26.6.2023
2b Simpsiö 2 23.9.2023 (Esi-Jukola 23.9.2023)
3 Virpimäki 26.6.2023
4a Susivuori 26.6.2023
4b Susivuori 4/2024
5 Porokallio 14.8.2023
6 Yliviitala 21.9.2023
7 Fräntykallio 10.8.2023 (suljetaan 6.10.2023)
8 Kukkura, mallisuunnistus 1.6.2024 (mahdollisesti jo toukokuussa 2024)
Harjoitusten kuvaukset ja sijainnit
1. Ritavuori
Ritavuorella tarjottavana kaksi keskimatkan harjoitusta. Keskimatka 1: 4,7 km ja keskimatka 2: 5,5 km. Ritavuoren maasto sijaitsee Lapuan ja Kauhavan rajalla, jossa korkeuserot ovat pienet.
Maasto on hyväkulkuista avokalliomaastoa, joka osittain vastaa Lakia-Jukolan kallioisia maastoja. Kartoittajana Timo Joensuu.
Lähdön osoite: Ritasalontie 1, 62100 Lapua
2. Simpsiö
Simpsiöllä on tarjottavana kaksi harjoitusta. Harjoitus 1 sijaitsee Simpsiön länsirinteillä, jossa suunnistettiin
Jukolan Viestiä 2007. Maasto on osittain epätyypillistä eteläpohjalaista rinnemaastoa, mutta radan
noustessa Simpsiönvuoren päälle, päästään jo hieman tasaisemmalle avokalliolle, mikä vastaa enemmän
tulevan Jukolan maastotyyppiä. Tarjolla on pitkänmatkan harjoitus 8 km.
Simpsiön 2.harjoitus avautuu 23.9.2023 pidetyn Esi-Jukolan jälkeen. Tarjolla on kaksi keskimatkan rataa
pienipiirteisessä rinnemaastossa ja polkujen rikkomassa ulkoilumaastossa. Kartoitus Timo Joensuu.
Lähdön osoite: Alppitie 1, Lapua
3. Virpimäki
Virpimäki tarjoaa hyväkulkuista kalliomaastoa, jossa on pidetty lähivuosina monia kilpailuja mm. FIN5 2018
ja opiskelijoiden MM keskimatka 2018. Harjoitukset ovat vaativia keskimatkan ratoja/ lyhyitä
suunnistusvetoja, joissa on osattava sovittaa vauhti ja kartanlukutaito toisiinsa. Virpimäki on eteläisin
harjoitusmaasto ja sijaitsee 10km Lapualta Seinäjoen suuntaan VT19:n varrella. Kartoitus Timo Joensuu.
Lähdön osoite: Karistamontie, 62190 Lapua
4. Susivuori
Susivuoren harjoitusmaasto sijaitsee aivan Lakia-Jukolan kilpailumaaston vieressä, tarkemmin ottaen on
Lakia-Jukola maaston jatketta pohjoiseen. Jos kilpailukeskus olisi ollut 2km pohjoisempana, olisi tässäkin
maastossa suunnistettu Jukolaa. Susivuorella on tarjottavana viestiharjoitus pienin hajonnoin.
Viestiharjoitus 5,8 – 6,0 km, jossa hajonnat a, b, c.
Susivuoren ja Lakia-Jukolan kilpailumaaston välillä on pieni pala hienoa kangasmaastoa ja maastopohja
muuttuukin Susivuorella hieman nopeakulkuisemmaksi kuin Jukolamaastossa. Tosin ei se hidasta ole
naapurimaastossakaan. Kallioalueet ovat erittäin nopeakulkuisia ja niiden välissä olevat tyypilliset
pohjalaiset suoalueet hieman hidastavat etenemistä. Kallioalueilla tuleekin välillä mieleen, että oltaisiin
Paimion kallioilla Varsinais-Suomessa.
Susivuorelle tulee keväälle 2024 vaihtuva harjoitus, sillä tämä maasto on varmasti lähellä Jukolamaastoa. Kartoitus Jussi Silvennoinen.
Lähdön osoite: Koivikontie 477, Kauhava, tienvarsiparkki.
5. Porokallio
Porokallion maasto sijaitsee Susivuoren pohjoispuolella ja myös erittäin samankaltainen maasto tulevan
Jukolamaaston kanssa. Porokallion maastolle on tyypillistä soiden rikkoma avokalliomainen maasto.
Korkeuserot ovat vähäiset ja maastossa on erittäin paljon 1-2 käyrän avokalliomäkeä sekä erittäin runsaasti
pistekumpareita ja samaistusvirheen mahdollisuuksia. Maastopohja on soiden takia hidas, mutta hyvällä
maastonlukusilmällä taitava suunnistaja osaa hakea maastosta kovapohjaista kalliota soiden keskeltä.
Maastossa suunnistetaan Etelä-Pohjanmaan pitkän matkan AM-kilpailu 12.8.2023, joka sopii hyväksi
Jukolaharjoitukseksi ja kilpailun jälkeen maasto avautuu harjoituskäyttöön.
Viestiharjoitus 7 km, jossa hajonnat a ja c. Jukolan ratamestarin Roope Näsin
laatimat radat ja hajonnat. Kartoitus Voitto Erkinheimo.
Lähdön osoite: Koivikontie 758, Kauhava, Kulku suositellaan Kortesjärveltä Aution kylän kautta.
6. Yliviitala
Yliviitalan maasto sijaitsee Häjyjen kotikonnuilla entisen Ylihärmän kunnan alueella. Uusi, Jukolan
kartantekijöiden tekemä, kartta valmistuu Esi-Jukolan aikoihin. Maasto on pienipiirteistä soiden rikkomaa
kalliomaastoa lievin korkeuseroin. Korkea suopursu hidastaa soilla menoa, joten kovaa kalliota kannattaa
hakea jalkojen alle. Jonkin verran alueella on tehty metsätaloustöitä, mutta siitä huolimatta maasto kuvaa
tulevaa Jukolamaastoa hyvin. Harjoituksena viestiharjoitus n. 6km pienin hajonnoin, jossa
oikaisumahdollisuus. Kartoitus Timo Joensuu.
Lähdön osoite: Yliviitalan hiihtokeskus, Yliviitalantie 846, 62300 Härmä
7. Fräntykallio
Fräntykallion pieni harjoituskartta on aivan Jukola-alueen länsireunassa. Tämä alue otettiin harjoituskäyttöön,
kun se vapautui Jukolaradoilta. Maasto on hyväkulkuista avokalliomaastoa, jossa pienet korkeuserot, mutta
kartalla runsaasti tavaraa. Kartta rajautuu kilpailualueeseen, joten maasto vastaa kilpailumaastoa. Harjoitus
avautuu 2023 elokuussa, kun kartta valmistuu. Kartoitus Jussi Silvennoinen.
Tarjolla on keskimatkatyyppinen harjoitus 4,9km.. Harjoitus on auki 10.8.-6.10.2023.
Lähdön osoite: Alakylän metsästysseuran maja Metsola, Vanha sotatie 449, Kauhava
Huom! Harjoituskartalle tulee kulkea junanradan länsipuolen kautta.
8. Mallisuunnistus Kukkura
Kukkuran mallisuunnistus avautuu 1.6. Mahdollisesti jo toukokuussa. Kilpailukeskuksesta matkaa
mallisuunnistukseen on n. 3km.
Kaikki rastit kartta. Karttaa myydään kilpailuinfosta 14.6 klo 10.00 – 16.6. klo 15.00
Kartat
Kaikkien karttojen mittakaava on 1:10 000, käyräväli 2,5 m. Karttojen koko on A4. Karttatiedostoja
(OCAD/PDF) ei luovuteta seuroille omien harjoitusten tekemiseksi.
Rastit
Rastit on merkitty maastoon rastilipuilla, joissa on koodinumero ja Jukola-logo.
Hinnat ja maksu
Harjoituskartan hinta on 7 €/kpl. Mallisuunnistuskartan hinta on 10€/kpl. Karttatilaus tulee tehdä viikko ennen karttatarvetta. Mikäli tarvitset karttoja nopeasti, ota yhteys lakiajukola@gmail.com
Kartat oltava maksettuna hyvissä ajoin ennen noutoa, jotta voidaan tarkistaa tiliotteelta maksun saapuminen. Maksu suoritetaan Lakia-Jukolan tilille: FI65 4744 0010 1825 36, viestiksi: Seuran nimi/ harjoituskartat.
Laskutus: Mikäli haluat maksaa harjoituskartat laskulla, lähetä sähköpostia pauli.makela@jukola.com
Myynti
Karttatilaukset Jukolasivujen lomakkeella, viimeistään 1 viikko ennen tarvetta.
15.8. alkaen saat kartat lyhyelläkin toimitusajalla Jukola-toimiston kautta. Ota yhteyttä lakiajukola@gmail.com
Tilauksessa tarvittavat tiedot:
Kartat oltava maksettuna hyvissä ajoin ennen noutoa, jotta voidaan tarkistaa tiliotteelta maksun
saapuminen.
Karttojen nouto:
- ABC Lapua, Latojantie 9, 62100 Lapua TAI
- ABC Kauhava, Peltopassi 2, 62200 Kauhava.
Kartat viedään tilaajan nimellä varustetussa kirjekuoressa ABC:n kassalle, kun maksu on suoritettu.
Voit noutaa kartat halutessasi myös Kauhavalta Jukola-toimistosta 15.8. alkaen. Ota siinä tapauksessa yhteyttä lakiajukola@gmail.com
Palaute harjoitusmaastoista
Pyydämme harjoitusmaaston käyttäjiltä palautetta mahdollisesti kadonneista rasteista ja muista
huomioista harjoitusmaastoihin liittyen. Palautteet ja huomiot voi lähettää osoitteeseen:
juha.nivukoski@jukola.com