Jukolan viestissä muun muassa saunarakenteet ovat vuodesta toiseen uudelleenkäytettäviä. Kuva on Porvoo-Borgå Jukolasta. Samat saunat löytyvät myös Lakia-Jukolasta. Kuva: Janne Penttinen.
Lakia-Jukola on valinnut tapahtuman kantavaksi teemaksi kestävän kehityksen. Miksi näin ja miten kestävä kehitys pyritään huomioimaan tapahtumassa?
Jukolan viestissä on nostettu ympäristöasioita esille muun muassa Jukolan viestin sanomassa ja tapahtuman viestinnässä. Viime vuonna Porvoo-Borgå Jukolaan kytkeytyi mittava Hiiliviisas Jukola -hanke.
Tämän vuoden Jukolan viestin teemaksi on nostettu kestävä kehitys. Asiaa halutaan painottaa niin tapahtuman viestinnässä kuin käytännön toteutuksessa. Lakia-Jukola myös toteuttaa ensimmäisenä Jukolan viestinä kaikille avoimen vastuullisuusraportin, joka päivittyy ShowYourSustainability-palveluun tapahtuman lähestyessä. Vastuullisuusohjelman suunnittelussa ovat olleet apuna Ceriffi Oy:n vastuullisuusasiantuntijat.
– Jukolan viesti on Suomen suurimpia urheilutapahtumia ja viestin brändi on luottamusta herättävä. Viestissä vastuullisuustyötä on tehty vuosien mittaan paljonkin, joten kestävän kehityksen teema on meille luontaista jatkumoa, sanoo Lakia-Jukolan pääsihteeri Pauli Mäkelä.
Jukolan viestille on myönnetty vuonna 2017 Ekokompassi-sertifikaatti, jonka taustalla vaikuttaa Suomen luonnonsuojeluliitto. Sertifikaatti myönnetään kymmenen kriteerin perusteella ja Lakia-Jukolassa sille suoritetaan uudelleenauditointi.
Miten kestävä kehitys konkreettisesti näkyy juuri tämän vuoden Jukolan viestissä?
Merkittäväksi tekijäksi pääsihteeri Pauli Mäkelä nostaa matkustamisen, joka on tänä vuonna erityisen hyvin mahdollista junalla. Kauhavan rautatieasema sijaitsee neljän kilometrin päässä kilpailukeskuksesta ja asemalta järjestetään keskukseen bussikuljetukset.
Järjestäjät kannustavat mahdollisimman monia saapumaan tapahtumaan junalla. Kauhavalle pysähtyviä vuoroja on kilpailuviikonlopuksi saatu lisää.
Toisena merkittävänä asiana Pauli Mäkelä nostaa esiin sen, että tapahtuman yhteistyökumppaneiden kohdalla on lähdetty siitä, että ne olisivat Lakia-Jukolan arvojen mukaisia.
– Näin tapahtuman ympärillä toimisi verkosto, jonka tiedettäisiin toimivan kestävää kehitystä edistävällä tavalla.
Mäkelä huomauttaa, että monet asiat Jukolassa voidaan toteuttaa kuitenkin aivan edellisvuosien tapaan. Tapahtumalla on esimerkiksi käytössään mittavasti kiertävää materiaalia, joten monet tapahtuman rakenteet ovat uudelleenkäytettäviä. Kilpailukeskuksessa on myös jo varsin hyvin tapahtuman vaatimaa infrastruktuuria valmiina. Jokavuotisiin perusasioihin Jukolassa kuuluu myös esimerkiksi herkkien luontokohteiden huomioiminen ratasuunnittelussa.
Viime vuoden Jukolan viestin jälkeen mediassa nostettiin esille kilpailumaastoon jääneet energiageeliroskat. Lakia-Jukolassa pyritään tarttumaan asiaan. Aihe on jo nostettu esiin tapahtuman someviestinnässä ja tapahtuman lähestyessä viestintä aiheesta jatkuu.
– Uskon, että suunnistajat ovat fiksua väkeä. Kun asiasta viimeksi nousi kohua, toivon todella, että asia ei toistu. Itse tapahtumassa lisätään juomarasteille roska-astiota niin, että ne ovat helposti bongattavissa, pääsihteeri Mäkelä sanoo.
Siinä missä tapahtuman teemana on kestävä kehitys, toinen keskeinen ohjaava visio tapahtuman järjestelyissä on sujuvat palvelut. Tämän mahdollistaa tiivis ja helposti saavutettava kilpailukeskus. Tapahtuman lähestyessä kerrotaan lisää myös pienistä konkreettisista muutoksista tapahtuman järjestelyissä.
– Teemme esimerkiksi kisaravintolaan ruoan ennakkomyynnin verkkokaupan kautta. Myös pysäköinninvalvonnan toteutamme kameroiden avulla elektronisesti, minkä vuoksi autoja ei tarvitse pysäytellä lipuntarkastuksiin.