Hiiliviisas Jukola – Sanoista tekoihin

HIILIVIISAS JUKOLA

 

Hiiliviisas Jukola -hankkeen päätavoitteena on kehittää ja pilotoida mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen muodostavan massatapahtuman oppimis- ja toimintamalli Porvoo-Borgå Jukolan yhteydessä, yhteistyössä tapahtumatuotantoon osallistuvien yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa. Hankkeen toteuttajina toimivat Posintra, suunnistusseura OK Trian sekä Aalto-yliopisto. Hankkeen rahoittaa Euroopan alue- ja kehitysrahasto.

Hiiliviisaan Jukolan toteutukseen tarvitaan jokaista meistä. Osansa tekee järjestävä taho, yhteistyökumppanit, kilpailijat sekä muut tapahtumaan osallistuvat henkilöt. Yksi asia liittyy toiseen, toinen kolmanteen ja sen vuoksi onnistuneen tavoitteen saamiseksi tarvitaan yhteistyötä. Tällä sivulla kerromme kuinka sanat muuttuvat teoiksi.


PAIKALLISET YRITYKSET TEKEMÄSSÄ HIILIVIISASTA JUKOLAA

 

FIBER HIGHWAY & IOTOI

Fiber Highway on tietoliikenneyritys jonka erikoisalaa on datakeskusten ICT-asennukset ja valokuituverkkojen asiantuntijapalvelut. Koko konsepti perustuu paikalliseen palveluun jossa Fiber Highway kouluttaa yrityksen paikkakunnalta henkilöstön joka suorittaa esimerkiksi asennustyöt. Tällä säästetään tuhansia ajettuja kilometrejä, aikaa, rahaa sekä tietysti ympäristöä. Suomessa Fiber Highway vastaa noin 80 prosentista datakeskusten huoltomarkkinoista. Yrityksen omat toimipisteet ovat Porvoossa ja Haminassa, mutta asiakkaita on niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Datakeskusten tuottamasta hukkalämmön talteenotosta lähti myös sisaryritys IOTOI:n tarina. IOTOIn tekninen innovaatio kierrättää hukkalämmön lämpöenergiaksi kaukolämpöverkostossa.

Lue lisää Fiber Highwayn ja IOTOIn tarinasta täältä! 

 

MUOVI-SIMOLA

Muovi-Simola on perheyritys joka sijaitsee kauniissa maalaiskylässä, Kerkkoossa. Muovi-Simola vastaa yritysten ja yksityishenkilöiden tarpeisiin lasikuidun ihmeellisessä maailmassa! Tässä yrityksessä yhdistyy tieto, taito ja todellinen palo ratkaista asiakkaiden tarpeet sekä toiveet! Muovi-Simolan tarjoamat tuotteet kestävät aikaa ja kulutusta niin teollisuuden eri ratkaisuissa kuin kotitalouksien tarpeissakin. Kerkkoon tehtaalla valmistetaan Helmi -uima-allassarjaa, peräkärryjen kuomuja, teknisiä tiloja ja teollisuuden erilaisia komponentteja. Yrityksessä pyritään jatkuvasti kehittämään toimintaa ympäristöystävällisempään suuntaan. Tehtaalla käytetään mm. uusiutuvaa energiaa, ilmalämpöpumput korvaavat entistä öljylämmitystekniikkaa, valaistuksessa on siirrytty ledeihin ja yritys ottaa koppia myös muutoinkin yhteiskunnallisesti vaikuttavista teemoista.

Miten Muovi-Simola, uima-allas ja kansalaistaitojen opettaminen liittyvät Jukolan viestiin? Käy lukemassa juttu!

HAIKON KARTANO

Haikon kartano on monien tuntema ylellinen ja laadukas kartano -ja kylpylähotelli Porvoon Haikkoossa. Haikon kartanossa luodaan ylellisiä tilaisuuksia, ikimuistoisia hetkiä, nautitaan hyvästä ruuasta ja heittäydytään hemmoteltavaksi. Haikon kartano mahdollistaa tämän kaiken erityisesti ympäristövastuullisuus huomioiden. Tiesitkö että Haikon kartanon päivittäistä toimintaa ohjaa Green Key ja Sustainable Travel Finlandin -ohjelmat.

Mm. seuraavat asiat ovat Haikossa arkipäivää: Veden ja energian kulutus tehokkaasti ja säästäen, tehokas lajittelu ja kierrätys, henkilöstön koulutus ympäristöasioihin, huonesiivouksen pesuaineet ovat ympäristömerkillä varustettuja, aktiivinen viestiminen ympäristötyöstä myös asiakkaiden suuntaan, yli 60% lämmitysenergiasta otetaan saasteettomasti merestä -jo 80-luvulta saakka! Käytössä ympäristöystävällinen Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioima EKO-energia. Sähkö tuotetaan paikallisesta metsähakkeesta Porvoon Tolkkisten biovoimalaitoksessa. Veden kulutuksen miniminointi mm. vettä säästävillä vesikalusteilla.

Haikon vaikuttavasta työstä voit lukea Haikon sivuilta www.haikko.fi

 

REVANSSI

Revanssi tarjoaa kokonaisvaltaisia jätehuollon ja kierrätyksen palveluita Etelä-Suomessa, sekä jätteiden vastaanottopalveluita Porvoon Kilpilahdessa, Lohjan Munkkaalla ja Karjaan Meltolassa. Revanssin koko toiminnan ydin on vastuu ympäristöstä. Konkreettisena vastuullisuustekona Revanssi on toteuttanut vuonna 2022 jätehuollon ja kierrätyksen toimintojen, kuljetusten, käsittelyn ja hyödynnyksen hiilijalanjälkilaskennan. Nyt Revanssi pystyy tarjoamaan asiakkailleen konkreettista tietoa heidän tuottamien jätteiden ilmastovaikutuksista. Jukolassa Revanssi pyrkii järjestämään lajittelun mahdollisimman helpoksi osallistujalle! Toiveena on että hyvien suunnistusmuistojen lisäksi osallistujalle jäisi hyvä kokemus toimineesta tapahtuman jätehuollosta.

Lue Revanssista lisää!

 

SINNE

Sinne on yksi porvoolaisen ravintolakentän kivijaloista ja Jukolassa Ravintoloihtija Kai Kallio tulee vastaamaan Mallasrastin toteuttamisesta. Sinnessä ympäristö ja vastuullisuus ajatukset kulkevat läpi koko toiminnan. Ympäristöajatusta laajensi 2020 haettu Joutsenmerkki mikä asettaa tarkat kriteerit toiminnalle ja tekee ympäristöteoista läpinäkyviä. Joutsenmerkin myötä kestävyys näkyy kaikessa ravintolan toiminnassa vihreästä sähköstä raaka-aineisiin ja kemikaalien käyttöön sekä laitehankintoihin ja jätelajitteluun. Joutsenmerkki-verkoston kautta kaikki tulostinmustetta myöden on kestävällä pohjalla.

Nyt tavoitteenamme on lähteä tutkimaan ja tiukentamaan hiilijalanjälkeä entisestään. Haluamme jatkaa edelläkävijänä tässä murroksessa ja tarjota samalla asiakkaillekin mahdollisuutta tehdä vastuullisia valintoja. Haluamme olla mukana selvittämässä Jukolan kaltaisen massiivisen urheilutapahtuman hiilijalanjälkeä ja oppia siitä. Olen pitkään pohtinut ravintolatoiminnan näkökulmasta hiilijalanjäljen muodostumista: miten pitkälle toimitusketjuissa voi mennä ja millaiset asiat ratkaisevat. Hiiliviisas Jukola -hankkeen myötä valo alkaa kirkastua. Hiiliviisastoiminta ja elämä tulee vaatimaan myös kulttuurisia muutoksia, mutta sitä ei pidä pelätä, Kai Kallio kannustavasti sanoittaa.

Pintaraapaisua pidemmälle pääset –> https://posintra.fi/tekemassa-hiiliviisasta-jukolaa-nordic-ravintolat/

 

TOIMISTOTUKKU TALKA

Toimistotukku Talka on jo palvellut jo vuosikymmeniä niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitä toimistotarvike asioissa. Jo kuudenkymmenen vuoden takaa löytyvät tämän perheyrityksen juuret. Talkan tuotevalikoima pohjautuu laatuun, kestävyyteen sekä asiakkaan onnistumiseen. Talka tunnetaan myös loistavasta asiakaspalvelustaan joka on monen yrityksen luottokumppani.
Talka on aloittanut taipaleensa toimistolaitehuoltona ja edelleen toimistotarvikkeiden elinkaaren pituuden maksimointi on toiminnan ytimessä.
Hiiliviisas Jukola hankkeessa Talkalaiset ovat halunneet parantaa entisestään tietämystään ja ovat hankkineet tukea osaamiselleen kohti entistäkin vastuullisempaa liiketoimintaa.

Lue koko tarina Talkasta täältä.

 

PL-RAKENNUS

PL-Rakennus on porvoolainen maanrakennusyritys jota Pekka Lindblad on luotsannut vuodesta 2000 saakka. Moni yllättyy miten paljon maanrakentamisessa voi vaikuttaa päästöihin. Tässä kaivinkoneen kuljettaja on avainasemassa: voit vain kaivaa maata tai sitten voit kaivaa maata vastuullisesti ja suunnitelmallisesti. Kaivuutavalla ja -järjestyksellä voi ohjata merkittävästi tarvittavia tunteja ja välttää turhia maansiirtoja – siis vaikuttaa suoraan polttoaineenkulutukseen ja syntyviin päästöihin. Tavoitteenamme on päästä hiilivapaaseen maanrakentamiseen ja se onnistuu työnsuunnittelun lisäksi kalustoa pikkuhiljaa uusimalla, jolloin mahdollistamme biopolttoaineen käytön. Porvoolaiselle perheyritykselle hankittiinkin tänä keväänä oma tankkausasema, jotta yrityksen on mahdollista käyttää ympäristöystävällisempää polttoainetta! Upea satsaus parempaan huomiseen!

Lue koko stoori PL-Rakennuksesta tästä linkistä!

 

SMAKU EVENTS

Smaku -ruokatapahtumasta nautitaan tänäkin kesänä elokuussa Porvoossa ja Loviisassa. Paikallisia makuja ja yrittäjävetoisia ravintoloita esiin tuova tapahtumatuotantoyritys lähti kyselemättä mukaan Jukolan viestiin kun mahdollisuus tuli!
On mahtavaa että tällaisissa tapahtumissa on pienempienkin toimijoiden mahdollista olla mukana, tämän vuoden Smakuravintoloista Jukolassa on Sinne, joka toteuttaa Mallasrastin toiminnot sekä Ranta-Aitta jonka herkullisia ruokia nautitaan VIP:ssä, iloitsee Laura Pulkkinen Smakusta.
Vastuullisuusteot näkyvät Smakuissa konkreettisesti materiaalivalinnoissa, yritysyhteistyössä ja paikallisessa tekemisessä -missä Smaku milloinkin on, tehdään asiat siellä mahdollisimman paikallisesti.

Tutustu Smakuun paremmin tästä linkistä.

 


VALIOKUNNAT TEKEMÄSSÄ HIILIVIISASTA JUKOLAA

29.5 – Jukolan viestin kilpailukeskuksen rakentaminen on hyvässä vauhdissa. Valiokunnat työskentelevät perustehtäviensä äärellä ja tänä vuonna ympäristöystävällisemmin kuin koskaan!

Kartta- ja ratavaliokunnan sekä kilpailuvaliokunnan kuulumisia kysellessä esiin nousi useita tekoja joilla vaikutetaan merkittävästi koko tapahtuman hiilijalanjäljen pienentämiseen.
Talkoolaisille on muodostunut jo normikäytänteeksi kimppakyydeillä kulkeminen kilpailukeskukseen ja pelkästään jo tällä liikulla vähennetään päästöjä jopa jokaisissa talkoissa!
Rastipukkien materiaaleissa ja muutoinkin alueella käytetyssä puutavarassa on hyödynnetty ylijäämätavaraa niin paljon kuin suinkin mahdollista.
Mitä taas tulee lippukeppeihin, ne ovat lasikuituisia laidunkeppejä joiden käyttöikä on vähintään isältä pojalle. Kyseiset lippukepit ovatkin olleet OK-Trianin käytössä jo pidempään.
Kartat kuuluvat oleellisena osana myös kyseisen valiokunnan tontille. Granolta kerrottiin Jukolan karttojen yhteispainoksi n. 7000 kiloa, joten paperimateriaalia menee Jukolan kokoisessa tapahtumassa suuret määrät. Kartoissa käytetty paperi on ympäristöystävällisesti valmistettua jo ihan metsän hoidosta saakka sillä se on PEFC-sertifioitua.
Laitamainoksissa tullaan näkemään myös uudenlainen toteutus, nimittäin laitamainokset ovat Outdoorpahvia joka pystytään kierrättämään kartonkikeräykseen.
Kilpailuun valmistaudutaan Porvoossa tekemällä paljon enemmän käsillä kuin koneilla. Kilpailun rakentamisessa on periaatteena ollut että ensin lainataan, sitten vuokrataan ja viimeisenä vaihtoehtona ostetaan. Rakentamisessa on myös todettu käsisahan pysyvän hallussa ja sen käyttöön ei energiaa kulu -muilta kuin rakentajilta itseltään;)
Hiiliviisas ajattelu on juurtunut hyvin valiokuntien tekemiseen. Kuuluu puheissa ja mikä tärkein, näkyy teoissa, kertoo kilpailun varajohtaja Jari Johansson.

28.4 – Hiiliviisaus, hiilineutraalius, kompensaatio, ilmastoteot…elämme vastuullisuustermistön kulta-aikaa ja tässä ajassa tulee olla tarkkana, että asioista puhuu niiden oikeilla nimillä. Hiiliviisas Jukola hanke lähti ajatuksesta tehdä asioita mahdollisimman hyvin, ympäristö edellä. Hyvää ja toimivaa ei kannata suotta muuttaa, mutta vanhaa kannattaa korjata, jotta käyttöikä pidentyy ja tuote pysyy kunnossa. Porvoon Jukolan viesti on alusta saakka pyrkinyt tekemään asiat hiiliviisas kärki edellä. Hiilineutraalius on tavoite joka on asetettu valtion tasolta maallemme lähitulevaisuuteen, mutta se mitä jokainen yksittäinenkin toimija voi tehdä paremman maailma eteen joka päivä -on teot. Meidän on parempi tehdä jokainen teko sen hiiliviisaamman tapahtuman eteen, kuin ajatella että jos ei päästä neutraaliksi massatapahtumaksi niin ei tehdä sitten mitään. Jukolassa halutaan kuulla oikeita lukuja ja tuloksia ja jatkaa niiden perusteella matkaa kohti massatapahtumien hiiliviisaampaa kulkua. Tehdä asioita ajatuksen kanssa ja maalaisjärjellä. Toiminta -ja oppimismallissa tullaan olemaan viisaampia kun Jukola on takana. Sitä ennen tehdään jokainen asia niin hiiliviisaasti kuin suinkin pystytään. Hiiliviisas Jukola on jättänyt nyt jo jälkensä nostamalla näitä aiheita keskusteluun, muuttanut ajatusmaailmaa yksityisissä henkilöissä ja tavoitteita esimerkiksi paikallisissa yrityksissä. Jokaisella teolla on mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin ja asenteilla tehdään muutoksia maailmaan.

 

3.4 – Alueen rakentaminen on yksi tekijä jota on pohdittu eri näkökulmista ja vaikka siitä päästöjä tuleekin, on sille myös paljon tehtävissä. Kuinka maa-ainesta siirretään? Suunnitelmallisuuden tärkeys sekä kuljettajien ammattitaidolla on merkitystä päästöjen vähentämisen suhteen. Mihin hankittu sora jatkokäytetään? Mitä rakennetulle alueelle tapahtuu Jukolan jälkeen?

Suurimmat päästöt muodostuu ihmisten kulkemisesta. Tämä on asia mihin järjestäjäorganisaatio on panostanut mm. hankkimalla sähköbussit kulkemaan Porvoon keskustan ja kisakeskuksen väliä non-stoppina. Yhteiskuljetuksilla tullaan tekemään päästösäästöjä ja hallitaan myös Epoon pienille teille muodostuvaa ruuhkaa. Yhteiskuljetuksiin pääsee kätevästi keskustasta ja ne säästävät myös vierailijan aikaa kun serpentiiniteillä ei tarvitse jokaisen yksin matkustavan jonottaa autopaikkaa jo valmiiksi rajatulta määrältä parkkipaikkoja. Valtaosa vierailijoista tulee muualta kuin lähiseudulta joten Jukolan sähköbussiin hyppääminen on myös kätevä tapa päästä kisakeskukseen kun vierailija saapuu esimerkiksi julkisilla Porvooseen.

 

27.3 – Jukolassa kävijämäärä on suuri niin on myös selvää, että ruokaa Jukolassa myös kulutetaan. Ruuasta tulevaa jätettä voidaan minimoida panostamalla ruuan laatuun ja makuun, jolloin sitä ei jää lautaselle. Lautaset ja aterimet valikoidaan hiiliviisaus edellä ja valinnoissa huomioidaan lajittelun helppous, jolla on taas suora vaikutus alueen jätehuollossa. Tarjottavien ruokien raaka-aineet ovat pääosin kotimaisia ja myös paikallisten raaka-aineiden käyttö maksimoidaan. Kuluttaja on avainasemassa sen suhteen mitä lautaselta löytyy. Kasvisruuan kulutus on lisääntynyt vuosien varrella ja tulee näkymään myös Porvoossa laajempana valikoimana. Sekasyöjille tulee löytymään edelleen runsaasti vaihtoehtoja, mutta esimerkiksi vegaanisia vaihtoehtoja lisätään.

 

17.3 – Hiiliviisas Jukola -hankkeen tarkoituksena on rakentaa toiminta-ja oppimismalli massatapahtuman toteuttamisesta mahdollisimman hiiliviisaasti. Hiiliviisaassa hankkeessa on mukana Ok Trianin lisäksi paikallinen kehitysyhtiö Posintra sekä Aalto Yliopisto. Hanketta toteutetaan vahvalla yhteistyöllä paikallisten yritysten yhteistyöllä Posintran tukemana ja jatkuvalla tutkimuksellisella ja tieteellisellä näkökulmalla jota yliopistoyhteistyö tuo mukanaan. Tässä hankkeessa käydään jatkuvaa dialogia eri toimijoiden välillä ja käydään tilannetietoja viikoittain asioiden etenemisestä sekä koko toiminnasta ja peilataan sitä siihen että ollaanko oikeiden asioiden kanssa tekemisissä. Hanke lisää myös tietämystä paikallisten yritysten keskuudessa hiiliviisaudesta ja on tukemassa näitä yrityksiä heidän matkassaan kohti hiiliviisaampaa toimintaa.

Toiminta- ja oppimismallista halutaan rakentaa mahdollisimman konkreettinen työväline joka olisi helposti otettavissa käyttöön tapahtumassa kuin tapahtumassa. Jos Jukolan kokoinen massatapahtuma rakennetaan tyhjästä keskelle ei mitään, tulee tästä oppimismallista löytymään tietoa varmasti laajemmalti kuin moni toimija tulee tarvitsemaan.

 

6.3.2023 – Valiokunnissa on brainstormattu ideaa jos toistakin ja eri vaihtoehtoja on kartoitettu rohkeasti ja hiiliviisaampia valintoja tehdään varmasti vielä pitkin kevättä. Areenatuotannon kantavana teemana on ollut energian säästäminen ja vihreään sähköön siirtyminen. Konkreettisina tekoina Jukolassa esimerkiksi vältetään turhaa valaistusta ja kiinnitetään muutenkin huomiota sähkön käytön määrään. Energian säästämiseksi Jukolassa käytettävillä screeneillä näytettävässä materiaalissa suositaan tummaa pohjaa vaalean sijaan. Tällä toimenpiteellä säästetään energiaa ja vähennetään myös valosaastetta.

Materiaalitehokkuuden parantaminen on ollut myös yhtenä kantavana teemana. Tätä teemaa voidaan varmasti tarkastella tuotannossa kuin tuotannossa. Kuinka paljon kiertävää kalustoa on? Kuinka paljon omistetaan? Kuinka paljon vuokrataan/lainataan? Miten kiertävää kalustoa hallitaan ja kuinka sitä vähennetään vastuullisesti? Jukolan yhteistyökumppanit ovat olleet Porvoossakin tässä aktiviisessa roolissa ja esimerkiksi yhteistyökumppanien käytöstä poistettua kalustoa pystytään hyödyntämään Jukolan viestissä vaikka se ei enää yrityksen omassa käytössä olisikaan uusiokäytettävissä.

 

3.3.2023 – Tuhansien järvien ja metsien maa. Suomessa puuta piisaa, vai piisaako? Vaikka sitä riittäisikin, niin Kartta ja rata valiokunta linjasi, että rastipukkimateriaalit tilataan mittatilauksena ja mahdolliset ylijäämät käytetään kilpailukeskuksen rakentamiseen. Rakentamisessa pyritään katsomaan kauemmas tulevaan ja rakennetaan sellaista mitä voi hyödyntää myös jatkossa toisaalla.

Jos Jukolassa metsään suunnistaa n.20 000 suunnistajaa voi siitä päätellä jotakin käytettävien mukien määrästä juomarasteilla. Muovisten juomamukien sijaan valittiin Jukolassa käytettäväksi kartonkisia mukeja.

 

1.3.2023 –  Jukolan viestin valiokunnat ovat avainasemassa pohtimassa kuinka suuri massatapahtuma rakennetaan hiiliviisaammin. Valiokuntien työllä saavutetaan konkreettisia muutoksia niin tapahtuman rakentamisessa kuin tapahtuman rakentajien ajatuksissa. Kenttä ja huolto valiokunta on päättänyt että Jukolan laitamainokset toteutetaan kierrätettävästä kartongista kennomuovin sijaan. Laitamainokset ovat pitkälti kertakäyttötavaraa joten kierrätettävä kartonki on huomattavasti viisaampi valinta.

Kisalehteä painetaan Porvoossa vain 1500 kappaleen erä joka on jaossa kisakeskuksessa kisaviikonloppuna. Muutoin kisalehteä pääsee lukemaan digiversiona missä ja milloin tahansa Jukolan aikana. Haluttiin löytää ratkaisu, jolla korvata paikallislehtien mukana lähtevä paperinen kisalehti ja lopputuloksena syntyi digilehti+pieni erä printtiä. Suuri levikkialue huomioiden ratkaisu oli helppo tehdä.

 

Lue lisää

20.3.2023 Hiiliviisas Jukola -rastille 1

29.10.2022 Hiiliviisas Jukola näyttää tietä tuleville tapahtumille