Avajaisia vietettiin Kotkan torilla – Huippusuunnistajalta kysyttiin, mitä hän sanoo viestin vaihdossa

Arvatkaapa, mitä Suunta Jyväskylän Pihla Häkkinen aikoo sanoa Venlojen viestin vaihdossa ankkuriosuuden juoksijalle.

Tarkkakorvainen voi tietää. Kotka-Jukolan avajaisissa suunnistajia haastatellut Tommy Larvi nimittäin tiedusteli asiaa.

Kotka-Jukolan avajaisia vietettiin perjantaina illansuussa Kotkan kauppatorilla. Väkeä olikin kertynyt jos ei ihan tungokseen saakka niin paljon runsaammin kuin vielä hetkeä ennen. Siiinä sopi samalla tapailla tuttuja, jutustella kuulumisista ja pohdiskella, millä konstilla kannattaa lauantaina lähteä kohti Kymin lentokenttää ja Kotkan moottoriurheilukeskusta.

Neljä rohkeaa sai kannustusta

Esiintymislavalle kipusi Tommy Larvin ja Pihla Häkkisen lisäksi koko joukko muitakin suunnistuksen hienoista ja huonoista hetkistä kertovia.

Huippujoukkueita edustivat Häkkisen ohella Västerviks OK:n Lena Eliasson-Lööf, Ikaalisten Nousevan Voiman Tuomas Kotro, Helsingin Suunnistajien Tuomas Heikkilä ja Kalevan Rastin Santeri Kirjavainen. Kuntosuunnistajista sanansa saavat sanoa Kymenlaakson hyvinvointialueen Eija Kaipainen ja Johanna Van Wonterghem. Ääneen pääsevät vielä ratamestarit Tuomas Mattila ja Janne Niskanen. Tommy Larvin rinnalla haastattelijana oli Heidi Hamström.

Keskustelu soljui sujuvasta etenemisestä kartalta tipahtamiseen ja kartan ja kompassin lukemisesta tulevan maaston ennakoimiseen ja taisi koukkailla vielä moneen muuhunkin mutkaan.

Myös yleisö sai vuoronsa. Siltä kysyttiin, kuinka moni on suunnistanut. Aika paljon käsiä nousi pystyyn. Yleisöltä kysyttiin myös, kuka on suunnistanut kerran ja todennut, että se riittää.

   – Neljä rohkeaa, Tommy Larvi kuittasi jälkimmäisen utelun saamat viittaukset.

Hän povasi, että Jukolan jälkeen “se riittää” -vastauksen antajat hyvinkin löytävät pian itsensä kuntorasteilta.

Euro-odotuksia ja näkyvyyttä

Supertapahtuma on supertapahtuma muillekin kuin suunnistajille ja lajin innokkaimmalle yleisölle.

Kotkan kehitysjohtaja Toni Vanhala mainitsee kaksi seikkaa, miksi Jukolan viesti on tärkeä Kotkan kaupungin näkökulmasta. Hiukan ne kietoutuvat toisiinsakin.

Jukola tuo kaupunkiin kymmeniä tuhansia kävijöitä. Sillä on merkittävä aluetaloudellinen vaikutus. Majoitusliikkeet täyttyvät. VR on lisännyt vuoroja… Se on piristysruiske.

Se, kuinka piristävä ruiske on ja mitä aluetaloudellinen hyöty euroina ilmaistuna tarkoittaa, on tietysti arvailujen varassa. Vanhala viittaa kuitenkin kokemuksiin, joita vastaavankokoisista tapahtumista on saatu: vaikutukset alueelle on voitu laskea useissa miljoonissa euroissa.

Sitten tapahtuma tuo näkyvyyttä, striimattuna myös kansainvälistä näkyvyyttä.

Vanhala uskoo, että myönteinen näkyvyys saa myönteisen sanan kiertämään. Se taas hyvinkin tuo seudulle matkailijoita – ja poikii matkailutuloja.

Kotka-Jukola kerännee monikymmentuhatpäisen yleisön. Myös Toni Vanhala on yksi näistä päistä.

Ja mitä ankkurille sanotaankaan?

Niin, se arvuuttelu. Mitä Suunta Jyväskylän ykkösjoukkueen kolmososuuden juoksija sanoo vaihdossa ankkurille?

Luulen, että olen kovasti väsynyt, Pihla Häkkinen otaksui.

Mutta jos jotain sanon, niin kovasti tsemppiä Terezalle.

Joukkueen viimeinen juoksija on Tereza Rauturier.

Teksti: Päivi Taussi – Jukola-toimitus
Kuvat: Karo Holmberg