Haminan Palloilijoiden edustusjoukkueet suorittivat vappuviikolla pesäpalloharjoitusten loppuverryttelyt risutalkoissa. HP oli tarjoutunut kotikulmilla järjestettävän Jukolan viestin vapaaehtoistöihin, eikä Kotka-Jukolan järjestäjillä tietenkään ollut mitään sitä vastaan.
– Olimme mukana jo 15 vuotta sitten Vehkalahden Veikkojen Salpa-Jukolan talkoissa. Sen jälkeen näytti, että veikkolaisia rupesi käymään entistä enemmän meidän matseissa, HP:n toinen pelinjohtaja Vesa Toikka sanoi.
– Yhteistyötähän tämä on, ja molemmat hyötyvät, kun samasta kaupungista ollaan. Kaksi eri lajia, mutta hiki tulee molemmissa, Toikka jutusteli.
Haminalaisseura VeVe järjestää Kotka-Jukolan yhdessä kotkalaisen Kymin Suunnistajien kanssa. VeVe on Jukolan järjestäjänä jo neljättä kertaa, mutta KyS on suunnistusjuhlan isäntänä ensikertalainen.
Risuja kasoihin teltta-alueella
HP:n talkooporukkojen työmaana oli risujen kerääminen alueelta, jolle pystytetään reilun kuukauden kuluttua 350 puolijoukkuetelttaa. Kansallispelin taitajat kantoivat raivattua vesakkoa kasoihin metsäkoneen poiskuljetettavaksi.
– Viimeksi Salpa-Jukolassa hakattiin kirveillä merkkipaaluja teltta-alueelle, joten vähän niin kuin samoissa hommissa ollaan, HP:n miesjoukkueen kapteeni ja pitkäaikainen luottopelaaja Henri Heikkilä muisteli.
Talkootyöt eivät ole HP:n pelaajille muutenkaan mitään uutta.
– Sunnuntaina myytiin torilla makkaraa. Eikä me mukistu vastaan, kun meille ilmoitettiin, että nyt tullaan tänne. Ihan mukavaahan tämä on, Heikkilä sanoi.
Jykevä lyöjäjokeri Juha Leskinen nakkasi kasvavaan risukasaan ison sylillisen ja komppasi kapteenia:
– On hyvä olla avuksi. Ei tämä meille mikään iso homma ole, ja ehkä me sitten saamme apua jossain muussa asiassa.
Kehuja puheenjohtajalta
Molemmat HP:n edustusjoukkueet pelaavat tällä kaudella Ykköspesiksessä. Miesten joukkue ainakin näytti olevan risutalkoissa koko 15 pelaajan ringin vahvuudessa. Naiset saapuivat paikalle myöhemmin – suoraan harjoituksista Vallikentältä.
Vehkalahden Veikkojen puheenjohtaja Arto Tilli oli paikalla opastamassa naapuriseuran talkoolaisia.
– Oli HP:ltä hieno ele tarjoutua talkoisiin. Tämähän alkaa olla heiltä jo perinteistä, Tilli kehaisi.
Valmistelutyöt Jukolan kisakeskuksessa ovat Tillin mukaan hyvässä mallissa, mutta tekeviä käsiä ei koskaan ole liikaa.
– Talkootilanne on se, että reilun kuukauden päästä tämä on ohi. Sitä ennen on vielä ”pari pikku juttua” tehtävänä, Tilli naureskeli.
– Hiihtomiehenä minua harmittaa, kun lumet lähtivät niin aikaisin, mutta jos näin varhainen kevät on joskus tullakseen, niin nyt oli hyvä hetki. Olemme joissain asioissa jopa edellä aikataulua.
Kuutisensataa risutyötuntia
Risusavotta telttamajoitukseen varatuilla alueilla on ensimmäisen vaiheen osalta valmis. Talkoolaiset ovat puurtaneet 30 hehtaarin alueella kuutisensataa työtuntia. Telttapaikat sijaitsevat paikoitusalueena käytettävän Kymin lentokentän reuna-alueilla, lyhyen kävelymatkan päässä kisakeskuksesta. Raivattua tilaa on 350 puolijoukkueteltan lisäksi 1900:lle tavalliselle, perhekokoiselle teltalle.
Työ jatkuu seuraavaksi kisakeskuksen alueella, jossa tehdään puistomaista risusavottaa. Teltta-alueelle talkoolaiset palaavat toiseen vaiheeseen sen jälkeen, kun telttojen paikat on saatu paaluilla merkittyä.
Artikkelin kirjoittaja: Jukka Lehtoranta
Kuva: HP:n miesten joukkueen pelinjohtaja Eerik Häkämies (edessä) ja linjapelaaja Jere Heikkinen nostivat vähän isompaa ”risua” pesäpalloilijoiden Jukola-talkoissa.