Kun Reimo Uljas kutsuttiin Linnan juhliin vuonna 2025, tunnustuksen taustalla oli jo yli seitsemän vuosikymmenen työ suomalaisen suunnistuksen hyväksi. Kaikki alkoi Ressusta, Helsingin keskustassa toimivasta koulusta.
Ressussa liikunnanopettaja Niilo Tammisalo, jalkapallomaajoukkueen entinen maalivahti, järjesti syksyisin suunnistusharjoituksia ja koulun mestaruuskilpailuja. Uljas menestyi niissä sen verran hyvin, että osallistui Helsingin oppikoulujen mestaruuskilpailuihin syksyllä 1953.
”Kokemukseen nähden tulokset olivat hyviä – kipinä jäi.”
— Reimo Uljas
Seuraavana talvena Uljas osallistui Helsingin Suunnistajien kursseille ja pyysi mukaansa luokkakaverinsa, koska oli ainoa ikäisensä.
– Pyysin Seppo Saarion kaveriksi. Sillä tiellä olemme. Ehkä siinä viehätti se, että jalkojen lisäksi piti käyttää päätä, sillä olin kovin laiska treenaamaan. Siksi olenkin pääasiassa pitäytynyt järjestely- ja seuratyössä.
Nuorisotyön alku arjen tarpeesta
Vuonna 1955 Uljas päätti opettaa naapurin poikia suunnistamaan.
– Oli ikävä lähteä yksin sunnuntaiaamuna kuudelta fillarilla, jotta ehti pohjoiseen menevään junaan. Oli myös varmistettava, että viestijoukkueisiin löytyi kavereita.
Ratkaisu oli yksinkertainen – mutta kauaskantoinen.
– Opetin naapurin poikia. Kaikki jäivät lajiin.
Syntyi halu kehittää seuran nuorisotoimintaa, joka 1950-luvulla oli vielä vaatimatonta.
Koulusuunnistuksen pitkä linja
Vuosikymmenten aikana Uljas on ollut keskeinen toimija Helsingin Suunnistajien nuorisotyössä. Toiminta on kasvanut yksittäisistä harjoituksista kokonaisiksi kausiksi, koulukartoista sisätiloissa toteutettaviin konsepteihin.
Kun Pallomyllyn koulujen sisäsuunnistuksen vetäjä lopetti, Uljas piti tärkeänä jatkaa toimintaa. Myöhemmin, seuran vetäytyessä järjestelyistä, hän kokosi noin kahdenkymmenen hengen senioritiimin.
– Pallomylly on hyvä konsepti, mutta kaikki koulut eivät pääse sinne. Kehitin labyrinttisuunnistuksen koulun omiin jumppasaleihin.
Konsepti osoittautui nopeasti menestykseksi. Talvikaudella sitä järjestetään lähes päivittäin.
” Jo kuuden vuoden ajan osallistujia on ollut vuosittain yli 10 000. Se on lähellä maksimia, sillä toimintaa on lähes joka viikko viitenä päivänä.”
— Reimo Uljas
Kevät- ja syyskausilla järjestetään lisäksi maastosuunnistuksia.
– Niihin osallistuu lukuvuodessa noin 5000 lasta. Ohjaajien saatavuus rajoittaa kasvua – kysyntää olisi enemmän. Pidämme vuodessa 140–150 koulusuunnistuspäivää, ja valmisteluun kuluu vielä lähes sata päivää. Lisäksi olen tehnyt yli 50 koulukarttaa, viimeisimmän viime viikolla.
Kehittäminen ja Jukolan pitkä kaari
Kehittämistyö syntyy tarpeesta – ja usein myös teknologian kehittymisestä, sanoo Uljas.
”Suunnistuksessa on aina ollut “Pelle Pelottomia”. Totuus on, että jos pysyy paikallaan, taantuu.”
— Reimo Uljas
Uljas toimi 1980-luvulla suunnistusliiton hallituksessa ja Jukolan johtoryhmässä sekä myöhemmin Kaukametsäläisten puheenjohtajana.
– Se on hieno ja monipuolinen kokonaisuus, johon ei opi hetkessä. Samanaikaisesti on useita eri vaiheissa olevia tapahtumia ja tulevien järjestäjien hakua. Johtoryhmän tehtävänä on varmistaa tapahtuman laatu ja jatkuvuus.
– Jukola on brändi. Se ei kokeile kevyesti, mutta seuraa kehitystä tarkasti.
Työ ei ole ollut aina helppoa.
– Joskus on pitänyt puhua isoin kirjaimin – tosin harvoin.
Hetkiä, jotka jäävät mieleen
Erityisesti mieleen on jäänyt Salon Jukola vuonna 2006, jossa otettiin käyttöön GPS-seuranta.
– Kaksi kärjessä ollutta suunnistajaa meni väärälle mäelle. Toisen kuultiin sanovan: “Miljoona ihmistä tietää, missä me ollaan – me vaan ei.”
Uljaksen mukaan hetki oli käänteentekevä:
– Siinä suunnistus tuli metsistä ihmisten olohuoneisiin.
Yksi hauska muisto liittyy Jukolan kansainväliseen asemaan. Kun MM-kisat uhkasivat syrjäyttää Jukolan perinteisen ajankohdan, Uljas otti yhteyttä ulkomaisiin aiempien MM-kisojen mestareihin.
– He viestittivät liitolle, että Jukolan paikka on ennen juhannusta. Niin se myös pysyi.
Kohtaamisia ja merkityksiä
Pitkän uran varrelle mahtuu lukemattomia kohtaamisia. Yksi niistä tapahtui yllättäen Lontoossa.
– Nuori nainen tuli kysymään, olenko Reimo. Hän halusi kiittää minua, että olin opettanut hänet suunnistamaan, mikä mahdollisti hänen osanottonsa Ruotsin viisipäiväisiin. Siellä hän oli tavannut miellyttävän brittipojan.
– Nyt he asuivat kartanossa Lontoon ulkopuolella kahden lapsen kanssa.
Kymmenet Reimo Uljaksen opettamat suunnistajat ovat menestyneet vuosien varrella niin SM- ja MM-kilpailuissa kuin Jukolan viestissä. Uljas itse suhtautuu menestykseen kuitenkin maltillisesti.
– Onhan sitä ollut mukava seurata, mutta kaikista ei tarvitse tulla mestareita.
Uljas kertoo, kuinka kerran kaksi poikaa tuli metsästä.
-Molemmilla oli taskut täynnä sammakonkutua. He olivat haltioissaan – äidit hieman vähemmän.
Yhteys entisiin oppilaisiin voi säilyä vuosikymmentenkin yli.
– Kun saa kutsun lakkiaisiin tai häihin entiseltä oppilaalta, kyllä siinä jokin sisällä liikahtaa.
Sama tunne voi syntyä esimerkiksi iltarasteilla, kun joku jo aktiiviuransa lopettanut saattaa tulla esittelemään poikakaveriaan entiselle suunnistusopettajalleen. Vastaavia tilanteita on paljon ja monenlaisia, kertoo Uljas.
Kutsu koko yhteisölle
Uljas kutsuttiin Linnan juhliin 6. joulukuuta 2025. Hän ei kuitenkaan näe tunnustusta henkilökohtaisena saavutuksena.
– Onhan se hienoa, että tällainen 70-vuotinen nuorisotyö huomataan. Kukaan ei kuitenkaan pyöritä yksin toimintaa, jossa on mukana vuosittain 18 000 lasta. Se on yhteinen ponnistus. Minä olin Linnan juhlissa sen suuren joukon edustajana.
Teksti: Markku Sormunen