Länsi-Rajan Rastin ankkurilla on takana tavallinen aamupala ja edessä elämän ensimmäinen Venlojen viesti

Länsi-Rajan Rasti

KUVA: Hanna Hiltunen ja Suvi Collin odottelivat aamupäivällä Jukola-bussia Santasportilla.

 

Ensikertalainen ottaa varman päälle, tuumaa ylitorniolainen Hanna Hiltunen saapuessaan ensimmäisenä Jukola-pysäkille Santasportin pihaan.

Hiltunen on lupautunut ankkuroimaan Länsi-Rajan Rastin kolmosjoukkueen maaliin. Häntä ennen juoksee naapuri Suvi Collin, joka on kokenut Jukola-kävijä.

– Olisiko tämä seitsemäs tai kahdeksas kerta Jukolassa. Mutta edellisestä on kyllä se kahdeksan vuotta aikaa, Collin laskee.

Aikaisemmin hän on edustanut Jukolassa Saarijärven Pullistusta.

Hanna Hiltunen kertoo joutuneensa antamaan pakit Jukola-kutsuille monet kerrat. Milloin on ollut töitä, milloin rippijuhlia.

– Nyt viesti on näin lähellä, niin ajattelin, että se on varmaan parempi lähteä jos meinaa lähteä, Hiltunen sanoo.

Kilpailupäivä alkoi kotona tavallisella aamupalalla. Kun viesti on ohi, Collin suuntaa takaisin kotiin, missä odottaa juuri tulleen tiedon mukaan uusi imuri.

– Vanha hajosi ja nyt on kuulemma uusi tulossa, Collin naurahtaa Jukola-bussia odottaessaan.

Kilpailun jälkeen hän vetää kaulaansa talkoolaispassin ja palvelee pääensiavussa.

– Tulin kun pyydettiin mukaan. Talkoolaisia on paljon jäänyt pois, kun lomakausikin on loppunut, Hiltunen sanoo.