Teksti ja kuva: Markku Pulkkinen
Porvoon Jukolan ja Venlojen Viestin suojelija ja energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen haluaa suunnistaa kohti hiilivapaata yhteiskuntaa ja edistää lasten ja nuorten liikuntaa.
Porvoossa koulunsa käynyt Mika Anttonen oli otettu ja yllättynyt, kun häntä pyydettiin Jukolan Viestin suojelijaksi.
– Kysyinkin aluksi, että olettekohan te erehtyneet henkilöstä, vaatimaton Anttonen nauraa.
– Kun perehdyin tarkemmin tapahtumaan ja huomasin, että järjestäjillä on hiiliviisaudesta samanlaisia ajatuksia kuin itselläni, suostuin mielelläni. Olen saanut elämäni eväät Porvoosta sekä koulun että liikuntaharrastusten kautta.
Jukolan Viestin hiiliviisausteema sytyttää suojelijan puhumaan ilmastosta.
– Olemme koulutettu kansa ja siksi meidän pitää edistää fossiilivapaata yhteiskuntaa. On tärkeää, että jokainen meistä huomioi ilmaston teoissaan. Yhtä tärkeää on kehittää uutta, ilmastoystävällistä teknologiaa koko maailman käytettäväksi, Anttonen painottaa.
– Maapallolle tarvitaan myös lisää metsiä. Ja metsäisissä maissa, kuten Suomessa, puiden kasvua pitää saada lisättyä.
Anttonen rahoittaa monia hiilineutraaliuteen tähtääviä hankkeita, joiden joukossa on muun muassa puiden ja ruokakasvien sekaviljelyä sekä puhtaan kastelu- ja juomaveden saantia Marokossa edistävä hanke.
Mika Anttosen kipinä liikuntaan syttyi porvoolaisessa Hamarin Elossa. Hän harrasti seurassa monipuolisesti eri lajeja. Aktiivisimmin hän oli mukana jääkiekossa.
– Pienen seuran ihmisläheinen toiminta loi elämälleni yhden tärkeän arvopohjan. Seura-aktiivien into ja talkootyön määrä oli uskomatonta, Anttonen kiittelee.
Samanlaista talkootyön intoa hän näkee Jukolan Viestissä ja suunnistuksessa laajemminkin.
– Suunnistus sopii äärettömän hyvin yhteiskunnan nykyisiin arvoihin. Harrastuspaikkana toimii ilmaston kannalta tärkeä metsä ja suunnistamisen voi aloittaa ilman taloudellista kynnystä.
Anttonen on ollut huolissaan siitä, että kaikilla perheillä ei ole varaa tarjota lapsille liikuntaharrastuksia. Hän tukee taloudellisesti monia hankkeita, joilla edistetään liikunnan tasavertaisuutta.
Esimerkiksi vähävaraisten perheiden lasten jääkiekon harrastamista Anttonen tukee Jääkiekkoliiton kautta.
– Herkistävä hetki oli, kun vierailin Porvoon Linnankosken lukiossa. Esitykseni jälkeen lukiolaispoika tuli kiittämään minua siitä, että ilman tukeani hän ja hänen veljensä eivät olisi koskaan voineet harrastaa jääkiekkoa, Anttonen kertoo.
– Kaikki ihmiset, nuoret ja vanhat, pitää saada nykyistä aktiivisemmin ruutujen äärestä liikunnan pariin.
– Tämä on iso yhteiskunnallinen kysymys kansakunnan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, jääkiekkoa, tennistä ja hiihtoa harrastava Anttonen painottaa.