Jukolan viestin kiertopalkinnon on tehnyt kuvanveistäjä Juha Menna. Hän asuu Aleksis Kiven syntymäpitäjässä Nurmijärvellä. Seitsemän vuotta kiertävästä Havunoksa – rauhan viiri -kiertopalkinnosta kisailtiin ensimmäistä kertaa viime vuonna Lukkari-Jukolassa.
Idean työhönsä Menna sai Seitsemän veljestä -teoksesta ja Timon laulusta.
- Olin lukenut Seitsemän veljestä joskus koulussa pakollisena, mutta en muistanut siitä paljon. Nyt, kun luin sen uudelleen, niin hassusti kyllä muistin kaiken.
- Yksi yllätys oli se, kuinka paljon kirjasta on jäänyt sanontoja elämään, kuten ”istu ja pala”.
Lähes koko ikänsä Nurmijärvellä asunut Juha Menna muistelee, että ala- ja yläasteella ollessa Aleksis Kivi ”kuului asiaan”.
- Todettiin vaan, että ai, nyt on taas Aleksis Kiven päivä tai taas on Kivijuhlat.
Menna kertoo löytäneensä lapsuudenaikaisia vihkoja, joihin hän oli kirjoittanut omia seitsemän veljeksen tarinoita.
- Joku sellainen ajatus kai oli, että kun olen nurmijärveläinen, niin minunkin pitää kirjoittaa, naureskelee Menna.
Viime vuonna hän tutustui omakohtaisesti Jukolan viestiin osallistuessaan Mynämäen Lukkari-Jukolaan.
- Se oli hyvä tilaisuus. Hienosti järjestetty. Jäi tosi hyvä maku.
Juha Mennalla on vankka urheilutausta. Esimerkiksi viime vuonna hän osallistui Kalevan Kierrokseen, jossa suunnistus on yksi kuudesta kestävyyslajista. Rata oli Mennan mukaan vähän saman tyyppinen kuin Jukolan ankkuriosuus.
- Kohtuuhyvällä suunnistuksella varmistin oman ikäsarjani eli viisikymppisten ykköspokaalin.
Kalevan kierros jatkuu jälleen tänä vuonna ja myös Porvoon Jukolaan Menna aikoo osallistua. Viime vuodesta hän kertoo oppineensa paljon.
- Minun ajatuksiani sekoitti se ruuhka, kun lähdin aamulla yhteislähdössä. Vasta kolmos- tai nelosrastin jälkeen alkoi kulkea. Onnistuin pummaamaan alussa noin 15 minuuttia, kun meni suunnistus vähän sekoiluksi väkimäärän takia. Se kuuluu kuitenkin lajiin. Pitää vaan olla vilkuilematta muiden tekemisiä.
Juha Mennan sijoitus Rajamäen Rykmentin viitosjoukkueessa laski alun pummailuissa yli 800:n, mutta loppusijoitus oli 425. Se vastasi suunnilleen myös joukkueen muiden jäsenten sijoituksia. Tänä vuonna mielessä siintää sijoituksen parantaminen.
Menna toivoo myös, että Jukolan viestin voittajajoukkue ottaa mielellään vastaan Havunoksa – rauhan viiri -kiertopalkinnon.
- Toivottavasti tykkäävät siitä, ja varsinkin se seitsemäs joukkue, joka saa palkinnon omaksi.
Mennan kädenjälki tulee näkymään myös Kalevan kierroksella, jonne hän valmistaa pronssiin valetun naisten joukkuekiertopalkinnon.
Teksti ja kuva Riitta Ketola