Kaikki oikein!

Jukolan Viestin leimantarkastuksessa nähdään iloisia ilmeitä ja kuullaan railakkaita riemunkiljahduksia.

 

Koneen ja Konecranesin yhteisen Koneen Kerhon kakkosjoukkueen Timo Lamminmäki oli yksi iloisista tuulettelijoista. Leimanlukija näytti vihreää, joten kaikki rastit oli leimattu oikein.

 

– Olen kyllä tyytyväinen, vaikka aina voisi mennä paremminkin. Juoksuvauhtia puuttuu. Tein ihan oman suorituksen, enkä tällä kertaa lähtenyt suin päin letkojen mukaan. Se kannatti, Lamminmäki summaa.

 

Ihan eilisen teeren poika hän ei Jukolan Viestissä ole.

 

– Tämä oli itselläni kuudes kerta. Kerhollamme on pitkät perinteet Jukolan Viesteistä. Tällä kertaa saimme kokoon peräti kaksi joukkuetta Jukolaan ja yhden Venloihin.

 

Hyvinkäältä tulevan Koneen Kerhon kakkosjoukkueen sijoitus ensimmäisessä vaihdossa oli 1472.

 

Timo Lamminmäen vasemmalla puolella oikeita leimauksiaan tuulettaa Siptit-joukkueen avaaja Tuukka Harsunen.

 

Teksti ja kuva: Markku Pulkkinen