Kumppanit tutustuivat kilpailukeskukseen

60_päivää_jukolaan

Kolmisenkymmentä Porvoon Jukolan ja Venlojen Viestin yhteistyökumppania tutustui 60 päivää ennen lähtölaukauksen pamahtamista tapahtuman kilpailukeskukseen.

Huhtikuun lopun kylmä tuuli ei vähentänyt osallistujien kiinnostusta kuulla järjestäjien suunnitelmista ja kierrellä ajan kanssa tapahtuma-aluetta.

– Kävimme läpi järjestelyjen tilannetta ja kerroimme hiiliviisaan Jukolan etenemisestä, muun muassa sähköbussien käyttämisestä. Meiltä kysyttiin paljon ja yhteistyökumppanit saivat moniin heitä askarruttaneisiin kysymyksiinsä vastauksen, kilpailun varajohtaja Jari Johansson kertoo.

Tapahtuman onnistumisen mahdollistavat kumppanit näkivät, mihin heidän esittelypisteensä sijoittuvat, ja mitä reittejä pitkin suunnistajat ja katsojat kilpailualueella liikkuvat. Osanottajat kertoivat myös, missä vaiheessa heidän omat Jukolan järjestelynsä ovat. Kumppanit verkostoituivat tilaisuudessa keskenään ja yhteistyön paikkoja löytyy varmasti jatkossakin.

– Kumppanimme arvostivat selvästi sitä, että kokoonnuimme porukalla ennen tapahtumaa ja kaikki saivat selkeän käsityksen siitä, mitä viikonlopun aikana tapahtuu, Johansson iloitsee.

Jukolan Viestin osuusisäntinä toimivat Puolustusvoimat, GRK, Iotoi, Porvoon Energia, Halti, Tornator ja OP Uusimaa/Pohjola Vakuutus. Venlojen osuuksia isännöivät Rudus, Intersport, Parkman ja Stora Enso.

Teksti: Markku Pulkkinen
Kuva: Pilvi Mölsä