Porvoo Borgå Jukolan ratamestarityöt etenevät aikataulussaan. Upealla talkootyöllä karttojen mittava
pussitus- ja lajittelutyö on saatu valmiiksi ja kaikki kartat ovat jo joukkuepusseissaan. Ratamestarit ovat
käyneet laajasti läpi eri joukkueille määrätyt hajonnat vielä kertaalleen ennen valvojien viimeistä
tarkastusta. Seuraavaksi Stefan Karlsson ja Pekka Vuorinen siirtyvät kisamaastoon käymään läpi rasteja ja
niiden rakenteita. Ennen sitä olikin mukava haastaa kaverukset pitkälle rastivälille, pienen kysymyspatterin
kera.
Ikä ja mistä kotoisin?
Stefan: 52 vuotta, olen kotoisin Sipoosta, jossa olen asunut lähes koko ajan paitsi opiskeluvuodet Turussa ja
pari vuotta muualla.
Pekka: 63 vuotta, joista 58 ihan perusporvoolaisena. Juuret Porvoon maalaiskunnassa. Nyt asun viidettä
vuotta Vantaan Pohjois-Nikinmäessä, luokkaa 50 metrin päässä Sipoon rajasta.
Ensimmäinen Jukolakokemus?
Stefan: Lumisadetta Kankaanpään Jukolassa 1975. Olin seuraamassa 4-vuotiaana Jukolaa ensimmäistä
kertaa. Jouduin odottamaan 11 vuotta ennen kuin itse pääsin maastoon Kaanaan-Jukolassa 1986. Siitä
lähtien olen juossut, järjestänyt tai ollut paikan päällä melkein joka vuosi.
Pekka: Laitilan Jukola 1985 Tulejärvellä, johon Thomas Nyholm houkutteli aikuisikäisen vihreänokan
suoraan jääkentiltä. Jännitti jumalattomasti, kun edessä oli 14,4 km:n osuus enkä ollut niin pitkää lenkkiä
juossut edes kadulla. Kokemus oli koukuttavan mahtava; show jatkuu.
Parhaat Jukolamuistot
Stefan: Matkan varrella on paljon muistoja, mutta Iso-Syöte Jukola 1988 on jäänyt mieleen monestakin
syystä – hienot maastot, lähtöviitoitus. Teltan kepit olivat jääneet kotiin, mutta onneksi telttapaikka oli
metsässä, joten telttaamme roikkui oksista. Edustin ensimmäistä kertaa Sibbo-Vargarnan
ykkösjoukkueessa (sijoitus 59) ja voitimme erittäin nuorella joukkueella (4 junnua ja 1 ikämies) Akilles OKn
parilla minuutilla. Mainittakoon, että SVssä juoksi minun lisäksi Porvoo/Borgå-Jukolan
kartta/ratavaliokunnan vetäjä Pasi Liitiäinen. Vastaavasti AOKssa juoksivat ratamestarikollegani Pekka
Vuorinen ja maanomistajalupia hoitanut Ove Simosas.
Pekka: kaikki Jukolanviestit pysyvät muistoissa siksi, että viestiviikonloppu on vain niin hieno tapahtuma
kokonaisuudessaan. Se tunnelma ja oma suoritus muiden suunnistajien seurassa; joka vuosi odotettu uusi
kokemus. Mutta ehkä kaikkein hienointa oli nähdä nuorten eliittisuunnistajiemme ylittävän Otto Simosasin
ankkuroimana Lappee-Jukolan 2016 maaliviivan sijalla 12. Se oli sillä hienosti yhteen puhaltaneelta
joukkueelta todellinen huippusuoritus. Me vanhat olimme silloin todella ylpeitä trianilaisia.
Paras Jukolasuorituksesi?
Stefan: Jämi Jukola 2004, vaikka maasto ei ollut ”minun maastoni”. Ankkuriosuus meni hyvin paria hyvin
pientä virhettä lukuun ottamatta, hävisin alle seitsemän minuuttia ylivoimaiselle kärkikaksikolle Thierry
Gueorgioulle ja Emil Wingstedtille. Paras joukkuesijoitus on 29. vuodelta 2010, mutta oma suoritus oli
erittäin huono silloin.
Pekka: Paras oma suoritus on kyllä huippuhienon Luoston Jukolan 1994 ankkurointi 37. parhaalla
osuusajalla. Tuloslistaa katsoessani ja sen kovia nimiä tavatessani tajusin, että nyt meni hyvin. Akilles OK oli
tuolloin viestin 60. Paras sijoitus on 31. Akilles OK:n riveissä Vehkalahdella 1992.
Milloin olit ensimmäisen kerran ratamestarina?
Stefan: Tein 12-vuotiaana ensimmäiset radat oman kylän sarjasuunnistukseen. Taso oli kova näissä Boxin
kyläsuunnistuksissa: boxilaiset ovat saavuttaneet MM-kullan, useita PM-mitaleita ja viisi boxilaista on
saavuttanut yli kolmekymmentä Suomen mestaruutta yhteensä. Siitä syttyi kipinä ratamestarointiin: kylän
sarjasuunnistuksia, seuran treenejä ja kuntosuunnistustapahtumia. 1990 olin ratamestarina piirin
partiomestaruuskisoissa ja pari vuotta myöhemmin oli kansallisten kisojen vuoro. Olen ollut ratamestarina
tai apuratamestarina yli kolmessakymmenessä kilpailussa. Ensimmäiset omat ’Jukola-radat’ tein jo 1984
Söderkullan maastoon, ja kyllä nyt melkein 40 vuotta myöhemmin voin todeta, että pienillä muutoksilla
niilläkin voitaisiin juosta.
Pekka: Innostus ratamestarointiin taisi syttyä vuonna 1987 Hollolassa juostun Jukolan jälkeen, kun aloin
tutkia hajontakaavioita sekä sitten perään laajemmin huippusuunnistajien suorituksia arvokisoissa eri
ratamestarien radoilla. Kun suunnistusura alkoi vasta 25-vuotiaana, niin alkoi sitten ratamestarin
tehtävätkin eri tasoisilla tehtävillä ihan seuran treeneistä kansallisiin henkilökohtaisiin ja viestikisoihin.
Ensimmäinen tosi vaativa tehtävä oli SM-erikoispitkät 2007 Porvoon Karhunkorvessa eli ihan
Jukolamaastomme naapurissa. Aivan toisesta päästä ovat olleet eri sprinttikisat, joiden ratamestaroinneista
pidän myös paljon.
Milloin olette tutustuneet toisiinne ratamestaroinnin yhteydessä?
Pekka: varmastikin paremmin Sipoon FinnSpringissä vuonna 2012. Se oli samalla myös EM-katsastus. Stefan
oli henkilökohtaisen kisan ratamestari ja minä valvojana OK Orientia edustaen. Kevät oli myöhässä ja
Sipoonkorpi todella lumen peitossa vielä viikkoa ennen kisaa. Lunta suli mutta olihan se suunnistajille
räpeltämistä isoin osin. Todella harmitti, että Stefanin huippuradat näin kärsivät.
Stefan: kts Pekan vastaus
Mikä ratamestaroinnissa koukuttaa ja antaa tyydytystä?
Stefan: Haasteen antaminen suunnistajille. Ratamestarina joutuu itse puntaroimaan, millainen on hyvä rata
ja rastiväli. Aina kun liikkuu metsissä, tule katsottua hyviä rastipaikkoja. Jos suunnistaja oppii radoista tai
kisasta jotain uutta suunnistajana tai ihmisenä, niin ratamestari on onnistunut. Kyseessä voi olla pieni tai
paha pummi, onnistunut reitinvalinta, uusia voimanpiirteitä tai henkisiä voimia. Ratamestarina toivoo
tietenkin, että parhaat joutuisivat koville sekä taidollisesti että fyysisesti, ja että katsojat saavat nauttia
hyvästä ja jännittävästä kilpailusta.
Pekka: ratamestareina olemme palveluammatissa ja asiakkaana on vaativa, uusia suunnistushaasteita ja –
kokemuksia hakeva suunnistaja. Sen haasteen myötä on aina hienoa lähteä metsään uuden kartan kanssa
suunnittelemaan ratoja niin eliiteille kuin nuorimmille ja ikäsuunnistajille, kaikille samalla himolla. Suomi on
täynnä erilaisia suunnistusmaastoja ja kaikki ratamestarit pyrkivät omista lähtökohdistaan ja maaston
tarjoamista mahdollisuuksista lähtien tarjoamaan suunnistajille parasta. Stefanin kanssa Epoon korvessa
Jukolan rastipisteitä valitessamme kutkuttavinta ja koukuttavinta on tietysti ollut se, että noilla rasteilla
leimaavat kesäkuussa maailman parhaat suunnistajat ja heidän perässään käsittämätön määrä hienoa
suunnistuskansaa.
Tietäen Porvoo Borgå Jukolan työmäärän, ottaisitko moisen haasteen nyt vastaan?
Stefan: ilman muuta, kuulin että haetaan järjestäjiä vuosille 2027 ja 2028. Toivottavasti seura on hakenut
nyt kun kerran on päästy vauhtiin. Hyvällä organisaatiolla tämä on helppoa.
Pekka: saman tien. Tätä tehdään yhteistyössä tarkoin mietityllä ryhmällä, jossa jokaisella on oma paikkansa.
Meillä kaikilla on siviilityömmekin mutta ei työmäärä lopulta ollenkaan kohtuuton ole, kun valtaisena apuna
on innokkaat talkoolaiset esimerkiksi rastipukkien rakentamisessa ja valtavassa karttojen pussitustyössä.
Kaikille iso hatunnosto ja tietysti ensimmäiseksi kartta- ja ratavaliokunnan vetäjälle Pasi Liitiäiselle.
Montako tuntia on mennyt Jukolan ratamestarin tehtäviin?
Stefan: Kokouksia monta sataa tuntia, maastokierroksia on toistasataa, tietokoneen äärellä vielä enemmän
tunteja ja karttaan ”lyhyitä” vilkaisuja kaikki päivät kuuden vuoden aikana (paitsi ne päivät, kun olen ollut
reissulla ja silloin salainen kartta ei ole ollut mukana). Tästä sitten jokainen voi itse laskea ne tunnit.
Pekka: laskut menivät sekaisin itseltä jo kauan sitten eikä sillä väliä. Stefan on Excel-nerona tehnyt itseeni
verraten vielä plus jotakin. Stefan varmasti yhtyy näkemykseeni, että tällainen haaste on vain niin hieno
kokonaisuudessaan, ettei tunneista väliä. Meillä molemmilla on subjektiivisesti arvioiden vaativat
”siviilityötkin” hoidettavana, mutta ainakin itse saan Jukolasta innostusta vähän kaikkeen tekemiseen.
Virtaa riittää, ja varmasti vielä Jukolan jälkeenkin.
Minkälaisia olette ratamestarina?
Stefan: Oma ratamestarifilosofiani on muuttunut vuosien mittaan. Aikaisemmin painotin ehkä enemmän
rastipistettä ja rastilipun ”piilottamista”, mutta nykyään painopiste on ehkä enemmän siirtynyt
reitinvalintaan. Toki rastilipun sijoittelua on edelleen tärkeä: lippu ei saa loistaa sadan metrin päästä.
Tavoitteena on se, että jos itse en tiedä miten juoksisin, niin luultavasti rastiväli on onnistunut. Olen aina
ollut enemmän taitosuunnistaja, mutta arvostan myös korkealle fyysisiä ominaisuuksia. Näitä elementtejä
tasopainossa näkyy radoissani, toivottavasti myös tämän vuoden Porvoo-Borgå Jukolassa, vaikka nämä
viestit eroavat tavallisesta kansallisesta kisasta.
Pekka: ratamestarin isona haasteena on aina käytettävissä oleva maasto; siitä on vain saatava paras irti.
Kun itse näen suunnistuskartan, siihen aina vain hahmottuu saman tien luonnos, joka lopulta on hyvin
lähellä lopullista. Luonnollisesti kaiken ratamestaroinnin lähtökohtana on maaston tarkka läpikäynti, sillä
ratamestarin on tiedettävä se, mitä jokaisen ratansa jokaisella rastivälillä suunnistaja kohtaa. Itse
tavoittelen koko ajan vaihtuvia haasteellisia suunnistustehtäviä, rytminvaihtoa juoksuun ja yllätyksellisyyttä
rastinottoon. Kaikkien rastivälien, olipa se pitkä tai lyhyt, ei tarvitse olla vaativia, sillä niin voi houkutella
suunnistajat ylivauhtiin ja tarkkaavaisuuden herpaantumiseen. Tuota seuraa sitten jotain muuta. Iso anti
Stefanin kanssa työskennellessä on ollut jatkuva oppiminen, kun itse olen ollut aiemmin ”yksinäinen susi”.
Mielestäni olemme Porvoo Borgå Jukolassa onnistuneet maasto huomioiden yhdistämään meidän
molempien parasta osaamista.
Olette molemmat pitkiä ohuita suunnistajan näköisiä. Pakkohan on siis kysyä siitä mieliruoasta?
Stefan: Italian keittiö, varsinkin itsetehtyä pastaa ja herkkutattirisottoa uppoa aina.
Pekka: kaikki yhdessä valmistettu, vähän vaivaakin vaativa laadukkaista, tyypillisesti kotimaisista raaka-
aineista valmistettu ruoka. Ja jälkkäriheikkous Paulan uunikuumat korvapuustit ja kylmä maito. Vieläkään
en ole oppinut syömään kohtuullisesti.
Lopuksi ratamestareiden terveiset Venloille ja Jusseille?
Stefan: Iloisin mielin metsään ja pois sieltä. Toivottavasti voimme tarjota suunnistuselämyksiä kaikille, sekä
huipuille että noviiseille. Ainoastaan yksi joukkue voi voittaa kisan mutta ”itsensä voittaminen on voitoista
ensimmäinen ja paras” (Platon).
Pekka: muistakaa olla kesän kovimmassa juoksukunnossa ja suunnistusajatus terävimmillään 17-18.
kesäkuuta. Huikatkaa moi ennen kisaa, ja moi vieläpä iloisesti kisan jälkeen. Ja juttelemaankin saa tulla,
edelleen ennen kisaa ja sen jälkeen. Ratamestarit toivovat aina palautetta. Tervetuloa Porvooseen!