Logon syntytarina

Edellisvuosien esimerkkiä seuraten myös tämän vuotisen Nuorten Jukolan järjestelyissä seuran omat nuoret saavat isoja rooleja.

Ensimmäisenä hommiin pääsi 18-sarjalainen Kerttu Haapamäki.
– Marko [kilpailunjohtaja] oli kuullut, että suunnittelin logon koulun huppariin ja hän kysyi viime kesän lopulla kiinnostaisiko minua suunnitella myös Nuorten Jukolan logo, Kerttu kertoo.

Koko viime syksyn ajan ideoita tuli ja meni ja niitä pääsi nuoren suunnittelijan kanssa miettimään myös seuran muut samanikäiset tytöt. Hyvinkään seudulla, myös kilpailualueella, on paljon peuroja ja siksi sellainen päätyi lopulliseen logoon. Salpausselän harjulla sijaitsevan kilpailumaaston korkeuskäyrät ja jäjestävän seuran (HyRa) punainen väri haluttiin myös mukaan.

Joulukuussa idea alkoi olla valmis ja vuoden alussa alkoi varsinainen työstäminen. Siinä Kerttu käytti ilmaista piirrosohjelmaa tietokoneella ja siihen yhdistettyä piirtopöytää. Digikynällä piirtopöydälle piirretty jälki siirtyi koneen näytölle. Laitteiden käytön nuori grafiikan harrastaja on opetellut itse.

– Aluksi työ ei näyttänyt omaan silmään ollenkaan hyvältä, mutta lopulta erilaisia juttuja kokeiltuani olin siihen tyytyväinen. Ennen julkaisua se kävi Kaukametsäläisillä hyväksyttävänä ja pieniä muutoksia siihen vielä tein, Kerttu sanoo.
– Tehtävä oli tosi mielenkiintoinen ja olen kiinnostunut vastaavista projekteista jatkossakin. Itseasiassa minulla on seuraava tilaustyö jo työn alla, hän lisää.