Järjestelyt jatkuvat suunnitelmien mukaan

Napapiiri-Jukolan työvaliokunta on tänään kokouksessaan päättänyt, että suunnistuksen suurviestin järjestelyt jatkuvat suunnitelmien mukaan. Napapiiri-Jukola on tarkoitus järjestää Rovaniemellä 13.–14. kesäkuuta 2020. 

-Ykkösvaihtoehto on, että tapahtuma järjestetään suunniteltuna aikana. Suunnittelussa tärkeintä on tapahtuman turvallisuus, kilpailunjohtaja Martti Anttila kertoo.

Napapiiri-Jukolan järjestäjät seuraavat tiiviisti koronatilannetta ja sitä, millaisia vaikutuksia hallituksen päättämillä poikkeuksellisilla rajoitustoimilla koronavirusepidemian hillitsemiseksi on. Hallituksen asettamat rajoitustoimet ovat voimassa 13. huhtikuuta asti.

Jukolan johtoryhmä tekee päätöksen tapahtuman järjestämisestä viimeistään 17.4. yhteistyössä Napapiiri-Jukolan järjestäjän kanssa.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran viimeistään 17. huhtikuuta.