Missä voisimme vielä säästää?
Sitä on miettinyt jo monta vuotta Napapiiri-Jukolan ympäristövaliokunta. Tavoite on säästää ympäristöä ja siihen tarjoaa hyvät askelmerkit Ekokompassi-sertifikaatti, joka Jukola-tapahtumissa on käytössä.
Kyse on Suomen Luonnonsuojeluliiton kehittämästä ympäristövastuullisuusohjelmasta, jota muun muassa monet yritykset noudattavat.
Napapiiri-Jukolassa oli sunnuntaina Ekokompassi-sertifikaatin auditointitilaisuus. Kierroksella käytiin läpi kaikki toiminnot ja tarkastettiin, onko ne tehty kuten on asiakirjoihin kirjattu.
Suunnitelmat ja muut dokumentit auditoijat olivat tarkistaneet jo aiemmin Jukola-viikolla.
Lopputulos tuli tietoon sunnuntaina iltapäivällä: hyväksytty.
Koko organisaatio mukaan
Ympäristövastuun toteutuminen vaatii, että koko organisaatio on siinä mukana. Siksipä asiantuntemusta on jaettu kaikkiin Jukola-toimintoihin.
– Olemme mainostaneet joukkoliikennettä, ohjanneet lähiruokahankintoihin ja suunnitelleet tehokasta logistiikkaa, ympäristövaliokunnan johtaja Sannamari Pehkonen sanoo.
Yksi iso asia Napapiiri-Jukolassa on ympäristön kulumistutkimus. Maasto on kartoitettu ennen tapahtumaa, ja jäljet tutkitaan tapahtuman jälkeen.
– Ja luonnon perustilaselvitys tehtiin jo useampi vuosi sitten. Siinä kartoitettiin erityisiä luontoarvoja ja alueen muut käyttäjät, Pehkonen kertoo.
Ekokompassin 10 kriteeriä
- Ympäristölainsäädäntö: Organisaatio sitoutuu noudattamaan toimintaansa koskevaa ympäristölainsäädäntöä ja -määräyksiä.
- Ympäristövastaava: Organisaatiolla on nimetty Ekokompassi-yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö saa tarvittavan koulutuksen ympäristövastaavan tehtäviin Ekokompassin rakentamisprosessin aikana.
- Ympäristövaikutusten pisteytys: Organisaatio kartoittaa avullamme ympäristöasioiden hallinnan nykytilan sekä tunnistaa merkittävimmät ympäristövaikutukset.
- Ympäristölupaus: Organisaatio laatii ympäristölupauksen, jolla organisaatio sitoutuu ympäristövaikutusten vähentämiseen jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti.
- Sisäinen koulutus: Organisaatio ohjeistaa henkilöstön ottamaan ympäristöasiat huomioon toiminnassaan.
- Jätehuoltosuunnitelma: Organisaatiolla on jätehuoltosuunnitelma ja se toimii jätesäädösten mukaisesti.
- Vaaralliset jätteet: Organisaatio pitää kirjaa vaarallisista jätteistään, pitää ne erillään toisistaan, varastoi ne turvallisesti ja toimittaa asianmukaiseen käsittelyyn.
- Kemikaalit: Organisaatio varastoi ja luetteloi käyttämänsä kemikaalit kemikaalilainsäädännön velvoitteiden mukaisesti. Käyttöturvallisuustiedotteet ovat henkilöstön saatavilla ja henkilöstö on opastettu kemikaalien turvalliseen käyttöön.
- Ympäristöohjelma: Organisaatio laatii asiantuntijamme avulla ympäristöohjelman, joka sisältää tavoitteet ja toimenpiteet ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Ympäristöohjelma päivitetään vuosittain. Tavoitteet asetetaan uudelleen vähintään kolmen vuoden välein. Tavoitteet asetetaan vähintään kahdelle yritysvastuun osa-alueelle ja niiden tulee pohjautua merkittävimpiin ympäristövaikutuksiin.
- Ylläpito: Organisaatio raportoi vuosittain ympäristöohjelman toimenpiteiden toteutumisesta ja tunnusluvuista. Johto ja henkilöstö ovat tietoisia ympäristötyön edistymisestä.
Lue lisää: https://ekokompassi.fi/