Ebbo Venlat musiikin tahdissa kohti huipennusta

EbboVenlat

Teksti ja kuva: Micki Kulju

Ebbo Venlat kohtasivat uuden haasteen, kun Venlojen viestiin on 55 päivää. Haikkoon kuntosuunnistuksen yhteydessä heitä lähestyi henkilö, joka välttämättä halusi tietää mitä Johanna, Marianne, Miranda ja Petra tietävät musiikista Nelikko suostuu musiikkitietovisaan pelkkää kiltteyttään.

Ensimmäinen kappale on kirjoitettu saman vuonna, kuin ensimmäinen Jukolan Viesti juostiin, eli 1949. Vastaus tuli kymmenessä sekunnissa.
– Marilyn Monroe ja laulu on Diamonds Are a Girl’s Best Friend. Kaksi pistettä laulajasta ja toiset kaksi kappaleesta.

Visan toinen kappale ilmestyi 1978, eli samana vuonna kuin ensimmäinen Venlojen viesti juostiin. Tutun kuuloinen kappale aiheutti päänvaivaa. Cyndi Lauper oli hetken ehdolla mutta ajatus ammuttiin alas samantien. Tässä vinkit tulivat tarpeeseen. Kahdella amerikkalaispressalla on sama nimi.
– Bush, Kate Bush!
No entäs kappale? Samanniminen kuin Emily Brontën romaani.
– Wuthering Heights!
Eli Humiseva harju (Aku Ankassa Kumiseva karju).
Piste laulajasta ja toinen laulusta.

Vuonna 2010 Venlojen Viestiin oli ensimmäistä kertaa ilmoittautunut yli tuhat joukkuetta, joten visan kolmas kappale on samaa vuosikertaa. Oikea vastaus tuli niin nopeasti, ettei toimittaja ehtinyt kissaa sanoa.
– Alicia Keys ja Empire State of Mind (Part II) Broken Down!
– Me johdetaan!
Neljä naurettavan helppoa pistettä (visavastaava punastuu hieman),

Neljäs kappale ilmestyi 2012. Sinä vuonna yli tuhat joukkuetta tuli maaliin Venlojen viestissä ja siten uusi rajapyykki oli saavutettu. Tässä vaiheessa heräsi kysymys mihin joukkueet “häviävät” ja keskeyttämisen mahdollisuutta pohdittiin. Mutta samaan hengenvetoon todettiin, että se ei ole mahdollista. Ei Epoossa – kotikentällä.
Laulu on ns. leffamusiikkia ja sekin selvisi lyhyen nimitiputtelun jälkeen. Amy Winehouse ja Tina Turner mainittiin kunnes kolahti:
– Sehän on Adele!
– Ja biisi on Skyfall!
Taas täydet pinnat. Hurjaa!

Vuosi 2023. Porvoon Jukola. Ebbo Venlat ekassa Venlojen Viestissään. Jengi yrittää selittää, että ikä ei anna myöten tietää uusista kappaleista. Mutta – vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä alta aikayksikön.
– Toi on Miley Cyrus ja biisi on Flowers!
Lopputulos on hämmentävän kova. 18/20 pistettä (ilman apuja) on huippusuoritus.
Toivon mukaan 17.6. on yhtä hyvä päivä. Miksei olisi?

Kuka olet ja miten jouduit tähän?

Johanna: En ole koskaan suunnistanut, joten tämä homma alkoi nollasta. Kuntokin on nollassa, joten vuosi lisää harjoittelua olisi ollut hyvä. Perheeni on tukenut ja rohkaissut mua ja ilman sitä tästä ei olisi tullut mitään.
Marianne: Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuista tytärtä sekä ranskan bulldoggi, Koda. Minä tartuin ekana haasteeseen ja yllytin naapurini osallistumaan. Niin syntyi EbboVenlat. “Rangaistuksena” joudun juoksemaan ankkuriosuuden.
Miranda: En oikein tiedä mitä vastaisin kysymykseen, joten totean vähän tylsästi, että minä olen minä. Jouduin joukkueeseen, koska Johanssonin Jari sai mut hämättyä mukaan.
Petra: Olen naimisissa, minulla on kaksi lasta, kaksi koiraa ja hevonen. Olen harrastanut liikuntaa ja pyöräillyt aika lailla, mutta metsää olen pitänyt pelottavana, koska sieltä ei löydä pois ja siellä on kaikkea pahaa kuten käärmeitä ja karhuja. Projekti syntyi vitsinä ilman mitään käsitystä suunnistuksesta tai Jukolasta. Ja loput on historiaa; hieno silmät avaava kokemus, joka on vienyt minut syviin metsiin.