– Suunnistus on todella hieno laji. Ja Mietaan Jussihan on tarinoissan aina muistanut kovasti kehua Jukolaa tavatessamme, kertoo Lasse Virén nauravaisena kotimaisemissaan Itä-Uudenmaan Myrskylässä. Maaliskuu on jo pitkällä, mutta metsämaasto talvinen.
Virénin mielestä Porvoo Borgå Jukola on hieno näytön paikka koko itäiselle Uudellemaalle, kaikkien aikojen jättitapahtuma alueella kun on kyseessä – ja hyvin haluttu sellainen.
– Nyt se on lähellä. Olen television ääressä toki monasti jännittänyt, mutta paikan päällä en ole jostain syystä koskaan seurannut Jukolaa, vielä, pohtii Lasse.
”Lasse Virénhän toimi kuten suunnistajakin intuitiivisesti toimii. Kun suunnistaja kaatuu, hän nousee ja jatkaa matkaansa, ei sen kummempaa”. Tällaista puolihupaisaa analyysiä oli aikanaan liikkeellä. Kyseessä on siis nelinkertaisen olympiavoittajan ensimmäinen kultajuoksu, Münchenin kymppi, jossa hän kaatuu vähän ennen puoltamatkaa mutta voittaa uudella maailmanennätysajalla.
Toki Lasse Virén teini-iässä jossain määrin suunnistikin. Laji jäi kuitenkin kotikulmilla talvisen hiihdon ja kesäisen yleisurheilun varjoon. Mutta metsä, tuo metsä, se jäi juoksijalle olennaiseksi, äärimmäisen tärkeäksi. Ja eräs metsä jäikin Lasselle kaikkein rakkaimmaksi.
Kyseisestä metsästä käytetään kahta nimeä, Kentänmäkeä ja Laivakuoppaa (entisen hyppyrimäen alueen mukaan). Korkea mäki Myrskylän kirkonkylän kupeessa on kuivaa kangasmetsää. Moreenimäen laki on yli 100 metriä merenpinnasta ja sen poluilla on olympiavoittaja Virén juossut enemmän kuin missään muualla. Useita kymmeniätuhansia kilometrejä.
Urheiluhistorian havinaa Laivakuopan mäntyjen lomassa
Ja ne polut! Monet alueella edelleen risteilevät pienet poluntapaiset ovat Lasse Virénin tekemiä. Jo juniorina hän niitä muokkasi ja loi. Kuten myöhemmin aikuisena maailmantähtenäkin, koko uransa ajan. Havupolkuja, sopivan kimmoisia. Juuretkaan eivät haitanneet… kyllä radallakin pitää osata välillä hakea sitä askelta, kuten Virén sanoo.
-Täällä sai olla rauhassa ja tehdä (harjoittelua ja huippu-uraa). Koti oli niin lähellä ettei tarvinnut autoakaan. Hyvin usein minulla oli mukana lapio ja kirves. Suurentelin polkuja ja tein niitä lisää, ettei aina olisi samaa. Vasta sitten ryhdyin tekemään kyseessä olevan treenin, kertoo Lasse. Vaihteluun uskottiin ja sitä haettiin.
Kentänmäen laelle vie vajaan kilometrin pituinen nousu. Lasse käytti osittain juuri polkujaan sitä nousua juostessaan,
– Juuri siinä pitkässä nousussa tuli usein tehtyä ne kaikkein tärkeimmät harjoitukset, muistelee Lasse Virén, Myrskylän Myrsky, ja silmäilee vähän haikean oloisena talvista mäntymetsän rinnettä.
Valmentaja Rolf Haikkola, Myrskylän suuria persoonia hänkin, oli siihen aikaan kovan koutsin maineessa, Todellisuudessa hän, aivan kuten Lasse itse, haki ennakkoluulottomalla maalaisjärjellä nerokkaita ratkaisuja ja yksityiskohtia harjoitteluun. Heidän yhteistyönsä alkoi, Lassen aloitteesta, juoksijan aikusiän kynnyksellä.
Nuori Lasse otti paikkansa itä-uusmaalaisten sydämissä
Juuri 20 vuotta täytettyään, loppukesällä 1969, Lasse Virén oli voittanut sensaatiomaisen selvästi 5 000 metriä Ruotsi-ottelussa. Kolmas oli muuten Pekka Vasala ja neljäs Juha Väätäinen. Aikamoinen suomalaiskolmikko. Tuloskehitys jatkui komeana ja vuonna 1971 nuori Virén oli seitsemäs Helsingin EM-kisojen vitosella, jonka Väätäinen voitti. Oma sijoitus ei kyllä oikein tyydyttänyt myrskyläläistä.
Juuri niistä vuosista tämän kirjoittaja muistaa kuinka me yleisurheilusta innostuneet itä-uusmaalaiset lapset ja teinit pidimme aivan itsestään selvänä että Lassesta tulee maailman paras. ”Tiesimme” että hän kohta voittaa jotain suurta. Siihen tuntuivat luottavan aikuisetkin. Melkein kaikki.
Emme olleet kovin vanhoja kun linja-autossa kotimatkalla joistain Olympiastadionin kisoista hölmistyimme perusteellisesti. Vuosi taisi olla 1970. Eräs suhteellisen tunnettu porvoolainen toimittaja lausui yhtäkkiä, jossain Östersundomin kohdalla, sanat joiden isku tuntuu vieläkin: ”Uskokaa, Lasse Virénistä ei taida koskaan tulla suurta urheilijaa”. Ehkä hän sanoi sen ns varmuuden vuoksi. Parisenkymmentä silmäparia ainakin tuijottivat takapenkin herraa hiljaisuuden vallitessa.
Samana vuonna Lasse sitten usein aamuisin poliisipartiossa Piispankadulla piti huolta että me lukuisten porvoolaiskylien lapset pääsimme turvallisesti bussiasemalta kouluille. Asetelma tuntui jotenkin etuoikeutetulta. Tuleva poliisi teki harjoittelujaksoa. Ja hiljainen työ Myrskylän Kentänmäen vaiteliailla poluilla jatkui.
Ja jatko, se vasta historiaa onkin.
Kotoista rauhallisuutta suuressa maailmassa
Siitä menestyksen uskomattomasta jaksosta tässä vain yhden tositarinan verran, ensimmäistä suurta kultajuoksua edeltävältä tunnilta. Münchenin Olympiastadion vuonna 1972 on siis kyseessä. Foorumina pienehkö pukuhuoneen tapainen jossa juoksijoita pidettiin raastavan pitkältä tuntuva hetki ennen kuin vihdoin pääsivät irti.
Hermostuneita maailmantähtiä. Kukaan ei pysy paikallaan. Monikielistä sorinaa, parkahduksia, katseiden kohtaamisia ja niiden välttelemistä. Hikisiä käsiä ja levottomia jalkoja.
Yhden finalistin käytös poikkeaa. Hän vaikuttaa rauhalliselta, hallitsee tilanteen omalla tavallaan ja heittäytyy makuulle. Kuvittelee ehkä mielessään polkujen tuoksun ja kesäisen mäen missä kaikkein tärkein harjoitus tehtiin.
Kyseisestä hetkestä on liikkeellä vaihtelevia mukaelmia. Nyt kannattaa ottaa selvää. Miten se oikein oli Lasse, penkki vai lattia?
– Lattialle menin pitkäkseni, ja silmäni suljin. Ahdas oli tila, hymyilee nyt 73-vuotias Lasse Virén, asianmukaisen ovelasti.
Itäuusmaalaisilla on jonkun verran taipumusta miettiä millaisia he oikein ovat. Jotkut ovat näissä luonnearvioissa jopa vähän tosissaan. Itäuusmaalaisissa korostuu rauhallisuus, tiukoissakin tilanteissa, on eräs tällainen väittämä. Vähemmän mairitteleva versio lienee ärsyttävän rauhallinen.
Saattoi Lassen rauhallisuus silloin vastustajia ärsyttääkin. Ainakin nuori mies nousi muiden yläpuolelle ja hallitsi kyseisen olympiafinaalin. Kuten hän tuli hallinneeksi kaikkia 70-luvun olympiajuoksuja 5 000 ja 10 000 metrillä.
Seudun urheiluelämä kiehtoo
Nelinkertainen olympiavoittaja on hyvin mielellään seurannut urheilua myös oman uransa jälkeen, erityisen kiinnostuneena oman seudun urheilijoiden edesottamuksista. Viime vuosina on esimerkiksi Akilleksesta ja sen jääpallosta tullut entistäkin läheisempi. 14-vuotias pojanpoika Edvin on jo vuosia pelannut ja miniä Susanna on tuore naisten Suomen mestari.
Innolla on myös tullut seurattua lähimmän naapurin Päijät-Hämeen puolelta eli Orimattilan maailmanhuippuja. Olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelan ja EM-mitalisti Kristiina Mäkelän urat ovat olleet tarkassa seurannassa.
Itä-Uudenmaan kaikkien aikojen tunnetuin urheilija on nähnyt paljon maailmaa. Huippu-urheilijana, maailmanmatkaajana, poliisina, kansanedustajana… Runsas kotimaakunnan teillä vietetty aika perheen kuljetusyhtiöiden autoissa, nuoresta pitäen ihan näihin päiviin asti, on myös osa Virénin Lassea. Hän tietää kaikki kylät ja tienoot laajalla alueella.
Lasse Virén toivottaa nyt mielellään maailman suunnistajat tervetulleiksi itäiselle Uudellemaalle, Epooseen, Porvoo Borgå Jukolaan.
Teksti ja kuva Leif Lampenius