Metsäkirkon ehtoollismessulla Jukolaviikonlopun aikana on pitkät perinteet. Messu onm kaksikielinen ja tärkeä osa tapahtumaa, metsäkirkon vastaava Henna Liljeström sanoo.
– Metsä ja luonto ovat monille ”kirkko” ja he kokevat Jumalan luomakunnassa kokoontumisen kauniina ja ihanana. Metsäkirkolla ja messulla on myös tärkeä rooli ennen ja jälkeen kilpailun.
Monilla on mahdollisuus hiljentyä, pyytää suojaa tai kiittää. Tai ihan vain rentoutua hetken riippumatoissamme.
Porvoon seurakunnat järjestävät metsäkirkon yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Metsäkirkon tiimi on myös liitetty Jukolan kriisivalmiuteen ja valmis auttamaan mahdollisissa kriiseissä.
Messun saarna toteutetaan dialogisaarna Porvoon piispan Bo-Göran Åstrandin ja Helsingin piispan Teremu Laajasalon välillä.
– Metsäkirkon miljöö on jo itsessään kaunis ja puhutteleva. Metsäkirkossa olemme todella luonnon keskellä ja siksi metsämessun teemana onkin luomakunta. Messua toteuttamassa on monia ihmisiä aina messuavustajista bändiin ja kuoroon, seurakuntapastori Maiju Halmela Porvoon suomalaisesta seurakunnasta sanoo.
– Messuun osallistuminen on hyvä tapa aistia Jukolan tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä. Tietysti saamme hetken hiljentyä yhdessä kauniin luomakunnan keskellä, rukoilla ja kiittää, laulaa sekä iloita.
Metsäkirkon messua vietetään lauantaina klo 21 kilpailukeskuksessa, Epoon päiväkodin lähellä. Osallistujat, toimitsijat, yleisö ja Porvoolaiset ovat tervetulleita.
Metsäkirkko striimataan Youtubessa: https://youtu.be/0k-4XAzV5UM
Lisää infoa metsäkirkosta löytyy täältä:
https://www.porvoonseurakunta.fi/uutiset/-/news/121458874
Kuvateksti: Metsäkirkon ehtoollinen vietetään Jumalan luomakunnan keskellä.
Teksti: Porvoon seurakunnat / Mikael Grönroos
Kuva: Skogskyrkan, kuvaaja Karin Lindroos