Tornator isännöi ankkuriosuuden

Jukolan Viestin markkinoinnista vastaava Jari Johansson (vas.), Tornatorin Antti Siirtola ja kilpailunjohtaja Kalevi Ilonen kruunasivat yhteistyösopimuksen jäätelöillä Porvoonjoen rannassa.

 

Kestävää metsätaloutta harjoittava ja metsänhoitopalveluja tarjoava Tornator Oy toimii Porvoon Jukolan Viestin ankkuriosuuden osuusisäntänä. Yhteistyösopimus allekirjoitettiin Porvoossa maanantaina 30.5.2022.

”Jukolan Viesti on vahvalle metsäalan toimijalle luontainen yhteistyökumppani, sillä meillä on suunnistajien kanssa yhteinen toiminta- ja harrastusympäristö. Mielellämme kerromme kaikille metsänomistajille, että ostamme ja vuokraamme mielellämme metsätiloja ja myymme kauniita järvenrantatontteja”, talous- ja rahoitusjohtaja Antti Siirtola sanoo.

Tornator omistaa 646 000 hehtaaria metsää Suomessa. Yhtiö laati viime vuonna metsäomaisuuden hoidolleen kymmenenvuotiset ilmasto- ja monimuotoisuusohjelmat.

”Ilmasto-ohjelmamme tavoitteena on lisätä puuston hiilensidontaa viidenneksellä. Osallistumme ilmastotalkoisiin lisäämällä puuston kasvua, hillitsemällä maaperän päästöjä ja mahdollistamalla sekä tuulivoiman että uusiutuvan puuraaka-aineen käyttöä fossiilisen energian korvaamiseksi”, Siirtola tiivistää.

Monimuotoisuusohjelman mukaiset toimenpiteet edistävät uhanalaisten metsälajien ja luontotyyppien säilymistä, ekosysteemipalveluita, vesiensuojelua, riistanhoitoa ja ilmastonmuutoksen hillintää. Tornator lupaa muun muassa suojella vähintään 5 000 hehtaaria arvokkaita luontokohteita ja ennallistaa vähintään 3 000 hehtaaria suoelinympäristöjä.

Kilpailunjohtaja Kalevi Ilonen kiittelee Tornatoria Jukolan henkeen sopivasta kumppanuudesta.

”Parempaa, ilmaston ja metsäluonnon hyvinvoinnista kiinnostunutta kumppania Porvoon hiiliviisaaksi nimettyyn Jukolaan tuskin voisimme saada”, Ilonen hymyilee.

Tornator on osallistunut Jukolan Viestiin neljä kertaa myös omalla työpaikkajoukkueellaan. Näin laaja yhteistyökumppanuutta Jukolan Viestin kanssa yhtiöllä ei ole aikaisemmin ollut.

”Tavoitteenamme on saada Porvoon Jukolaan mukaan ensimmäistä kertaa myös Venlojen joukkue”, Siirtola paljastaa.

OK Trian tarjoaa varmasti mielellään Tornatorin molemmille joukkueille valmennusapuaan.