Sami Jauhojärvi seikkaili – Ykköselle tullessa olin juossut seitsemän kilometriä

Sami Jauhojärven Jukolan kolmas osuus kaatui liikaan intoon.

– Ykköselle tullessa GPS-kellossa oli mittarissa seitsemän kilometriä. Ihan oma syy, aloitin liian innokkaasti, Jauhojärvi kertoi maalissa. 

Linnuntietä rastille oli noin kaksi ja puoli kilometriä, sujuvalla reitinvalinnalla ehkä korkeintaan kolme.  Jauhojärven 12,7 kilometrin pituisen osuuden loput kymmenen kilometriä sujuivat kuitenkin mallikkaasti. Väliajat vaikuttivat parhaimmillaan kovan kilpasuunnistajan menolta.

– Olen kyllä käynyt suppamaastoissa harjoittelemassa ja tiesin, että vaativaa on tulossa. Juostahan mie kyllä jaksoin.

Emit-joukkueessa suunnistanut Jauhojärvi vaihtoi kello 4:18, aamun jo valjettua, sijalla 633. Seuraavana Jauhojärven kesäkalenterissa on junioreille tarkoitettu Mustin hiihtoleiri Vierumäellä.

– Sitten on kesälomaa ja olen luvannut juosta syyskuussa Evo Trail Runissa. Siellä 24 kilometrin rata on vain muutaman kilometrin pidempi kuin mitä tänään tuli mittariin, hyväntuulinen Jauhojärvi mietti maalissa.

Ensi kesän Kangasala Jukola on myös jo suunnitelmissa.

Teksti: Outi Hytönen
Kuvat: Harri Hytönen