Info tietää kaikesta kaiken

Kilpailuinfo on paikka, jossa osataan vastata kaikkiin kysymyksiin, mikä Jukolan viestin aikana voi tulla vastaan. Jos vastausta ei heti tiedetä, se hankitaan.

Jotta asiat saadaan luistamaan, on vaadittu paljon etukäteissuunnittelua.

– Jo yli vuosi sitten aloitettiin tekemään toimintasuunnitelmaa. Moni meistä oli myös viime kesänä Mynämäen Lukkari Jukolassa talkoissa. Sen jälkeen talvi käytettiin suunnitteluun, kertoo Rita Wickholm.

Toukokuussa oli muun muassa karttojen pussitustalkoot ja lähempänä Jukola-viikonloppua tahti yhtä kiihtyi.

– Meille kuuluu muun muassa karttojen, palautuskarttojen ja joukkuemateriaalien pussitus sekä lainaemittien pussitus etukäteen varanneille.

Jukola-viikonloppuna infoteltan hyörinässä on mukana noin 50 henkilöä, sillä tekemistä riittää paljon myös kisapäiville. Joukkuemateriaalien jaon lisäksi infossa myydään esimerkiksi harjoituskarttoja, paikoituslippuja, saunalippuja ja hakaneuloja.

– Meille tulevat myös löytötavarat. Samoin otamme vastaan juoksujärjestyksen muutokset ja viemme ne tulospalvelulle. Jos on epäselvyyksiä esimerkiksi telttapaikkamaksuissa, niin ne selvitetään infossa.

– Yleisinfolla on myös puhelin, johon kuka tahansa voi soittaa, niin me vastaamme. Puhelin on aina vuoropäälliköllä.

Infon vastuuhenkilöinä toimii Rita Wickholmin lisäksi Ulrica Holmgren. Lisäksi on kuusi vuoropäällikköä, joista yksi on aina vuorollaan töissä toisen vastuuhenkilön kanssa.


Kuva : Rita Wickholm toimii infon toisena vastuuhenkilönä.

Teksti ja kuvat: Riitta Ketola