Mikä on OK Trian?

Teksti: Micke Kulju, Kuvat: Jarmo Koskela

OK Trian (Orienteringsklubben Trian rf) syntyi vuonna 2014, kun Sibbo-Vargarnan suunnistusjaosto, Akilles OK ja OK Orient päättivät yhdistää voimansa ja kehittää yhdessä itäuusmaalaista suunnistusta eteenpäin. Nimestään huolimatta seura on vahvasti kaksikielinen.

OK Trianin toiminta kattaa kesä-, pyörä-, hiihto- sekä tarkkuussuunnistuksen. Tavoitteena on tarjota korkeatasoista harrastus-, harjoitus- sekä kilpailutoimintaa kaikille halukkaille kunkin oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.

OK Trian keskittyy juniori- sekä huippusuunnistukseen. Tällä hetkellä seurassa on noin 440 jäsentä.

Jukolan valmistelu on ollut toiminnan keskiössä jo muutaman vuoden, mutta niitä tärkeimpiä – suunnistusta ja harjoittelua – ei ole unohdettu.

Tässä joitakin lukuja vuodelta 2022:

  • noin 230 harjoitustapahtumaa, joissa n. 2800 osallistujaa.
  • suunnistuskoulu toimii sekä Sipoossa että Porvoossa. Suunnistuskoulussa harjoituksia kerran viikossa, keväisin ja syksyisin suunnistetaan ja talvikaudella on salivuoro.
  • kuntorasteja järjestetään kerran viikossa sekä Sipoon että Porvoon seuduilla huhtikuusta lokakuuhun.
  • kesäkaudella on vähintään kerran viikossa koko seuran suunnistusharjoitus 11-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Talvikaudella suunnistetaan silloin kun olosuhteet sallivat.
  • talvikaudella on kerran viikossa juoksutekniikkatreeni Uusimaa areenalla, intervalliharjoitus ja koko seuralle tarkoitettu salivuoro teemalla Voimaa ja jumppaa sekä ohjattu etäjumppa.
  • testijuoksuihin ja muihin ominaisuustesteihin voi osallistua tarpeen ja halun mukaan.
  • leirejä ja leiripäiviä järjestetään muutaman kuukauden välein.

Ja onhan sitä menestystäkin tullut vuonna 2022:

Yhdeksän SM-mitalia suunnistuksessa, kaksi SM-mitalia pyöräsuunnistuksessa, yksi SM-mitali hiihtosuunnistuksessa.

 

Kuvateksti: OK Trianissa on tällä hetkellä noin 440 jäsentä.