Miten osallistua Jukolan viestiin?

Suunnistajia.

Teksti: Virpi Tynkkynen, Kuva: Riitta Ketola

Kesäkuussa Porvoon upeissa maisemissa järjestetään Jukolan ja Venlojen viestit. Pitkästä aikaa tämä kansainvälisestikin tunnettu suunnistustapahtuma järjestetään keskellä ruuhka-Suomea, jossa asuu reilut kolmannes Suomen väestöstä. Niinpä suunnistustapahtumaan osallistuminen saattaa innostaa ensikertalaistakin. Mutta kaikille ei ole välttämättä selvää, mitenkä osallistuminen tapahtuu.

1. Etsi paikkakunnaltasi urheiluseura, jossa on suunnistustoimintaa

Helpoin tapa päästä suunnistamaan Jukolassa, on ottaa yhteyttä lähiseudun urheiluseuraan. Moni urheiluseura kerää joukkueita Venlojen ja Jukolan viesteihin ja ottavat mielellään mukaan ensikertalaisia. Urheiluseuran jäsenmaksulla osallistuminen Jukolan viestiin on ilmaista.

Seuroista löytyy monentasoisia ryhmiä, joten mukavan ja omantasoisen joukkueen löytyminen on helppoa. Ja liittyminen seuraan innostaa jatkamaan suunnistusharrastusta myös Jukolan jälkeen.

Urheiluseurat järjestävät myös suunnistuskursseja, joissa saa opastusta suunnistustaitoihin. Niistä voi myös löytyä kiva ryhmä, jonka kanssa voi lähteä kokeilemaan Jukolan tunnelmaa.

2. Ilmoittaudu Jukolan suunnistuspankkiin

Jukolan nettisivuilla löytyy mahdollisuus ilmoittautua suunnistupankkiin. Se on järjestelmä, jonka avulla yksittäinen suunnistaja voi yrittää löytää itselleen joukkueen Venlojen tai Jukolan viestiin tai joukkue voi yrittää löytää itselleen puuttuvan suunnistajan.

Suunnistuspankkiin osallistuminen vaatii rekisteröitymistä. Sinne kannattaa ilmoittautua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä silloin on varmempaa, että löytää itselleen paikan.

Suunnistuspankki löytyy osoitteesta https://jukola.com/2023/suunnistajapankki/

3. Kerää oma joukkue

Se perinteisin tapa on kerätä 4-hengen joukkue Venloihin tai 7-hengen joukkue Jukolan veistiin ja ilmoittaittaa oma joukkue mukana kisaan.

Esimerkiksi työkavereista voi hyvinkin saada kasaan innokkaita. Firmajoukkueet ovat yhä monilukuisimpia Jukolassa. Tai miksipä ei kerätä omaa joukkuetta ystävistä tai vaikka perheenjäsenistä.

Joukkueen ilmoittaminen Jukolaan maksaa 350 Eur ja Venloihin 240 eur maksaa, jos ilmoittautuminen tapahtuu 10.5.2023 mennessä. 31.5. asti on mahdollisuus ilmoittautua, mutta hinta on silloin korkeampi.