Näin Jukolassa kävi 1995

Startskottet har just avfyrats på Jukolabudkavlen 1995 i Sibbo. Foto: Kaj Sjöblom

Itä-Uusimaan ensimmäinen Jukolan viesti järjestettiin 1995 Sipoonkorvessa Sibbo-Vargarnan ja Keravan Urheilijoiden toimesta. Samana vuonna kuin Suomesta tuli EU:n jäsen, maassa oli eduskuntavaalit ja kuten tänä vuonna, Näsin hautausmaalla Porvoossa oli kaadettu hautakiviä.

Silloinen Borgåbladet, nykyään Östnyland, julkaisi 19. toukokuuta ensimmäisen varsinaisen jutun Jukolasta, jossa kerrottiin muonituksesta. Muonitushan on mitä olennaisin osa Jukolaa; silloisissa kisoissa ruokailijoita oli yli 40 000. Poliisin laskelmien mukaan n. 42 000 ihmistä. Tänä vuonna ihmismäärä saattaa nousta 50 000:een.

 

Osittain Sipoossa jo 1949

Vuonna 1995 muisteltiin myös menneitä. 20. toukokuuta Sibbo Vargarna järjesti infon lehdistölle, johon osallistui juoksijoita 1950 pronssijoukkueesta. Samainen joukkue oli yhdeksäs 1949, ensimmäisessä Jukolan viestissä, joka juostiin osittain Sipoonkorvessa. Siihen aikaan järjestävien seurojen joukkueet saivat osallistua.

Joukkueeseen kuului mm. Runar Nyström, Hilding Nyberg, Bertel Stellberg, Lars Lönnqvist sekä Rolf Aspelin. He ovat kaikki silloin otetussa kuvassa. Edvin Ollberg ja Ragnar Holst eivät nää olleet hengissä.

Juttuja piisasi, kun porukka pääsi vauhtiin ja olisivat helposti täyttäneet kokonaisen lehden, kirjoitti Kaj Sjöblom, Borgåbladetin urheilutoimittaja.

Joukkueen jäsenet mainitsivat erityisesti vuonna 1949 käytössä olleet venäläiset kartat, jotka saattoivat olla vuosisadan vaihteessa tehtyjä.

Sääntöjen joustavaa noudattamista, kuten kimppajuoksua hylkäämisen uhalla ja säähän liittyviä kokemuksia sisältyi muisteloihin. 1951 OK Kåren kisat Falunissa oli kova pala; pakkasasteet ja jäinen hanki shortsit jalassa. Toiselle tuli hangesta haavoja kun toinen oli hukkua kylmään puuroon puhumattakaan siitä, jonka housut jäätyivät kiinni käytyään purolla pesulla.

Liedon Parman joukkue tuli maaliin Venlojen voittajana. Kuva: Kaj Sjönblom

 

Lisää nostalgiaa, nyt 60-luvulta

Muutamaa viikkoa myöhemmin, torstaina 8. kesäkuuta samassa lehdessä oli luettavissa lisää Jukolanostalgiaa. Otsikkona “Kuusikymmentäluvulla Sibbo Vargarnan Jukolamiehistö oli maan paras”. Juttu kertoo joukkueesta, jossa oli Sixten Höglund, Reijo Rytkölä, Sten Blomgren, Per-Eric Wickholm, Rolf Törrönen, Lars Ingman och Pelle Lajunen. Joukkue sijoittui hopealle 1964 ja pronssille 1965 ja 1966. Joukkue ylsi neljänneksi 1967.

Jukolavalmisteluissa 1995 Reijo Rytkölä, Rolf Törrönen, Lars Ingman och Pelle Lajunen joukkueesta olivat mukana ja 4.6. kenraaliharjoituksessa, myös samassa kuvassa.

Herrojen mukaan joukkueenjohtaja Kurt Rosenberg oli suurin syy joukkueen menestykseen.

-Hän oli isähahmo, joka iskosti meihin joukkuehenkeä.

Neljä herraa, jotka olivat mukana maan parhaassa jukolajoukkueessa kuusikymmnetäluvulla, ja jotka olivat toimitsijoita 1995: Reijo Rytkölä, Rolf Törrönen, Lars Ingman och Pelle Lajunen. Kuva: Kaj Sjöblom.

 

Kansainvälisin siihen mennessä

Samassa lehdessä kerrottiin, miten Jukola 1995 oli kaikkien aikojen kansainvälisin. Osallistujia tuli 14sta maasta, mukaan lukien Uusi Seelanti ja Japani.

Jukolan viestiin ilmoittautui 1119 joukkuetta ja Venlojen viestiin 604 joukkuetta. Osallistujia oli lopuksi 1107 ja 597 joukkuetta.

Samalla suunnistuksen suosio  oli herännyt Baltian tuoreissa demokratioissa ja Eestistä ja Latviasta oli joukkueita mukana.

8.6. ilmestyneessä lehdessä Kaj Sjöblom kirjoitti kilpailun valmisteluista otsikolla “Jukola juostaan vaativassa sipoolaismaastossa”. Kilpailun jälkeen moni suunnistaja tosiaankin allekirjoitti tämän väitteen.

Vuonna 1995 Jukolan ja Venlojen viestit olivat Veikkauksen vedonlyöntikohteita.

Alkuvuosien Jukolakonkareita: Runar Nyström, Hilding Nyberg, Bertel Stellberg, Lars Lönnqvist och Rolf Aspelin. Kuva: Kaj Sjöblom.

 

Dramaattisesti päättynyt täysosuma

Jukola juostiin 10.–11.6 ja Borgåbladet totesi 13.   kesäkuuta kilpailujen olleen täysosuma dramaattisine loppuineen.

Kaj Sjöblom ikuisti Jukolan viestin lähdön, jossa toista tuhatta joukkuetta säntäsi maastoon.

Viimeisessä vaihdossa Rajamäen Rykmentti joht suvereenisti, mutta joukkueen ankkuri teki muutaman ison virheen valahtaen neljänneksi.

Norjalainen NTHL voitti ennen ruotsalaisseuroja OK Kolmårdenia ja OK Tyria. Paras itä-uusmaalainen joukkue oli Akilles OK sijalla 60. Joukkueessa juoksivat Mikko Reitti, Thomas Nyholm, Juka Erkkilä, Leif Haajanen, Ove Simosas, Pasi Liitiäinen ja Pekka Vuorinen. Heikoimmillaan joukkue oli 214.

Liedon Parma voitti Venlojen viestin. Borgåbladetista löytyy kuva Liedon Parman hymyilevästä joukkueesta loppusuoralla.

Sipoon silloinen kunnanjohtaja, Viking Sundström oli tosi tyytyväinen järjestelyihin ja niiden antamiin näkyvyyteen; Sipoo oli tuhansien ihmisten kartalla.

Täss yhteydessä voitaneen muistuttaa, että sipoolainen, Kari ”Napakymppi” Salmelainen viihdytti ihmisiä Impivaarateltassa. Ja veteraani Bertel Stellberg sytytti Jukolatulen.

 

Teksti: Micke Godtfredsen