Ruotsin ja Norjan suosikkijoukkueet kohtaavat kovaa suomalaisvastusta Jukolassa

Lauantaina ratkaistaan Venlojen viesti ja sunnuntaiaamuna selviää, mikä joukkue on voittanut Jukolan. Toukokuussa Skellefteåssa järjestettyä Tiomila-viestiä hallitsi naisten puolella viime vuoden Venla-voittaja IFK Göteborg, joka otti kaksoisvoiton, kun taas miesten viestin voitti norjalainen NTNUI.

Sekä viime vuoden Venlan että tämän vuoden Tiomilan viestin ankkurijuoksija Sara Hagström uskoo, että Tiomilan voitolla oli suuri vaikutus hänen itseluottamukseensa.

– Olimme tehneet pitkään töitä voiton eteen, oltuamme usein toisena tai kolmantena. Seisominen palkintokorokkeella (voittajana) merkitsee paljon motivaatiolleni. Voin tuntea oloni turvalliseksi joukkueessa, Hagström sanoo.

Joukkueen juoksijat, Hagström, Ingrid Lundanes, Sabina Aebersold ja Sanna Fasth, ovat valittu suunnistuksen MM-kilpailuihin myöhemmin tänä kesänä. Kova joukkue siis. Taistelu paikasta joukkueessa on ollut kova, sanoo Lars Johansson, eliittijohtaja ja IFK Göteborgin suunnistusseuran puheenjohtaja.

– Meillä on kaksi naista, jotka valitsevat naisten joukkueen ja kaksi miestä, jotka valitsevat miesten joukkueen. He seuraavat juoksijoita koko kauden ajan. Muutama viikko ennen juoksua päätetään, ketkä juoksevat joukkueessa. Se ei ole helppoa, Johansson sanoo.

Kotimaisista joukkueista kaikki katseet kohdistuvat viime vuonna neljänneksi sijoittuneeseen Kalevan Rastiin, joka voi IFK Göteborgin tavoin lähettää kokonaisen kvartetin MM-kelpoisia juoksijoita. Cecile Calandry, Ida Haapala, Marika Teini ja Miia Niittynen puolustavat Kalevan Rastin värejä.

– Toivon, että kaikki pystyvät tekemään tasaisen hyvän suorituksen mahdollisimman vähillä virheillä. Silloin voimme pysyä kärkikahinoissa, Haapala sanoo.

NTNUI on Jukola-viestin suosikki?

Kun Jukolan viestit juostiin viimeksi Itä-Uudenmaan metsissä, Sipoossa vuonna 1995, voittajajoukkue oli NTNUI. Trondheimiläisseuralla on erittäin vahva joukkue. Eirik Langedal Breivik juoksee ankkuriosuuden.

Hän sanoo kehittyneensä erityisesti pidemmillä matkoilla.

– Toivon siis pitkää ankkuriosuutta, Langedal Breivik sanoo.

Joukkue koostuu Trondheimin yliopiston nuorista opiskelijoista.

– Teemme talven aikana kaikkemme viestimenestyksemme eteen. Tärkeintä meille ovat juuri viestit, Langedal Breivik sanoo.

Mats Eidsmo on 23-vuotias ja suunnistuksen eliittiä. Tällä kertaa hän ei mahtunut nuorten joukkueeseen. Sen sijaan hän toimii NTNUI:n suunnistuksen urheilujohtajana. Nuori ja vielä nuoremman joukkueen johtaja.

– Se kuvaa aika hyvin sitä, miten meillä menee. Meillä ei ole mitään ukkoja, jotka järjestäisivät kaiken puolestamme. Me juoksijat teemme sen itse.

Suomalaishaastaja Jukolan viestissä on Tampereen Pyrintö, jolla on tuore toinen sija Skellefteån metsistä

Severi Kymäläinen haluaa revanssia viime vuoden Jukolan pettymyksen jälkeen.

– Viime vuonna molemmat joukkueemme hylättiin kuudennella etapilla. Se ei tuntunut hyvältä, mutta kaikesta huolimatta kilpailu alkaa nyt uudelleen. Tänä vuonna olemme keskittyneempiä, Kymäläinen sanoo.

Teksti: Mikael Grönroos